Tunturisuden sivut
Sinirinta. - Kuva Copyright © Francesco Veronesi - Creative Commons.

Sieppojen heimo

Varpuslintujen (Passeriformes) lahkossa on heimo siepot (Muscicapidae). Heimossa on 58 sukua ja niissä yhteensä 306 lajia. Yksi heimon suvuista on satakielet (Luscinia), johon kuuluu neljä lajia. Näistä lajeista kaksi pesii meillä säännöllisesti, ne ovat sinirinta ja satakieli. Yksi suvun lajeista, etelänsatakieli, näyttäytyy Suomessa lähes vuosittain muutaman yksilön voimin.

Siepot ovat hyönteissyöjiä, jotka oleskelevat enimmäkseen puissa. Ne istuvat siipiään kohautellen näkyvällä paikalla ja tekevät syöksyjä ohi lentävien hyönteisten perään. Nokka on lyhyempi ja leveämpi kuin kerttulinnuilla. Koivet ovat hentorakenteisemmat kuin paljon maassa liikkuvilla rastaslinnuilla.

Sinirinta (Luscinia svecica)

Lapin tuntureilla elävä sinirinta on satakielen läheinen sukulainen - se on tunturikoivikoiden ja puronvarsien mestarilaulaja. Se on kooltaan eteläistä serkkuaan pienempi, mutta väritykseltään huomattavasti koreampi. Sinirinta viettää suurimman osan ajastaan maassa, hypellen pensaikkojen alla. Se on melko peloton, mutta siltikin piilotteleva lintu. Sen voi silti nähdä Lapissa hyppimässä joskus pihamaallakin.

Sinirinnalla on pituutta 13 – 15 cm. Sinirintakoiraan kesäpukuinen rintakoristelu on koko lintumaailmassamme vailla vertaansa. Koiraalla on pesimäpuvussaan kirkkaana syvänsininen, punaruskean ja mustan rajaama kurkku. Sen keskellä on kuin punamullalla sipaistu rantu. Syksyllä koiraan kurkku on valkeahko, epäselvästi sininen ja punaruskea.

Sinirinnan rinnan värimaailmassa on suurtakin vaihtelua. Toisilla koirailla voi olla sinistä ja punaista vain vähän kun taas joillakin naarailla voi olla yllättävän paljon sinistä.

Sinirinnan pyrstö on väriltään ruosteenpunainen ja sen leveä, harmaanruskea kärkivyö ja harmaanruskeat, keskimmäiset pyrstösulat muodostavat kivitaskumaisen T-kuvion. Sinirinta nykii pyrstöään juuresta mustarastaan tapaan.

Sinirinnalla on voimakas, valkea silmäkulmajuova ja sillä on hyvin pitkät koivet.

Naaras on himmeämmän värinen, eikä sillä ole rinnassaan koiraan sinistä väriä, joskin vanhat naaraat voivat ollakin koiraan tavoin sinirintaisia. Naaraalla on valkoinen, leveän mustan juovan reunustama kurkku ja selvä, mustanruskea rintavyö, jossa voi olla sinistä ja punaruskeaa sävyä. Pyrstön värit ovat samanlaiset, kuin koiraalla.

Nuori lintu on väritykseltään tummempi ja sillä on punaruskea yläperä ja pyrstö.

Sinirinta

Sinirinta. - Kuva Copyright © Francesco Veronesi - Creative Commons.

Lapin oman satakielen laulua pajukoissa ja tunturikoivikoissa

Lapin maisemassa ei ole toista sinirinnan veroista laulavaa lintua. Laulajana se on vähintäänkin yhtä taidokas, kuin satakieli ja sillä on yhtä laaja äänivalikoima. Sinirintaa onkin kutsuttu Lapin satakieleksi, pohjansatakieleksi ja sinirintasatakieleksi. Sen erityisiä nimiä kansan parissa ovat olleet kellolintu ja kattilansanganhelisyttäjä. Kellolinnuksi sinirintaa on kutsuttu sen aikaan saamien erikoisten, kellonkilahdusta muistuttavien äänten vuoksi. Se varmasti helisyttelee laulussaan myös kuin kattilan sankaakin.

Alkukesästä kuultava laulu on yhtämittaista sävelkudosta. Laulu sisältää siriseviä, näppäileviä ja helmeileviä ääniä kuten "tritritritri". Tyypillisiä ovat metallisointuiset kilkatukset sekä vihellyssarjat ja vaikkapa puron lirinää muistuttavat äänet. Satakielen lailla sinirintakin laulaa yöllä ja kajauttaa ensimmäiset säkeensä vasta illan hämärtyessä. Se voi laulaa tuntikausia yhteen menoon.

Laulu rakentuu voimakkaista, kirkkaista vihellyksistä, joiden nopeus kasvaa ja äänensävy laskee säkeen etenemisen myötä. Silloin tällöin sinirinta matkii taitavasti lähistönsä lintuja tai muita kuulemiaan ääniä, kuten poronkellojen helähtelyä. Koiraiden laulu on parhaimmillaan mestarillista.

Sinirinnan kutsuääni on kuiva maiskutus "dsrak dsrak" ja kivitaskumainen vihellys "huit". Sinirinnan luonteenomaista, karhean raksuttavaa varoitusääntä on verrattu lipputankoa vasten tuulessa hakkaavan köyden läpsytykseen. Kiihdyksissään linnun on havaittu lainaavan ainakin kivitaskun, järripeipon, urpiaisen, niittykirvisen, pajulinnun, punakylkirastaan, leppälinnun ja liron varoitusääniä.

Sinirinta

Sinirinta. - Kuva Copyright © Francesco Veronesi - Creative Commons.

Ravinto

Sinirinnan ravintoa ovat hyönteiset, toukat ja madot, sekä jossakin määrin myös marjat.

Sinirinta

Sinirinta. - Kuva Copyright © Francesco Veronesi - Creative Commons.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Suomessa sinirinta pesii pohjoisessa Metsä- ja Tunturi-Lapissa, jossa se on paikoin valtalaji. Se on yleinen laji Käsivarressa, Utsjoella ja Inarissa. Etelämpänä se on harvinaisempi ja levinneisyysalueen eteläraja kulkee viistosti Kolarista Kuusamoon. Yksittäisiä pesimishavaintoja on tehty aivan Etelä-Suomestakin. Suomen kannaksi arvioidaan 30 000 – 80 000 pesivää paria.

Sinirinta viihtyy kosteassa pensaikkomaastossa, vesien rannoilla ja soiden reunamilla.

Sinirinta

Sinirinta. - Kuva Copyright © Hari K Patibanda - Creative Commons.

Lisääntyminen

Pesimäpaikakseen sinirinta valitsee tunturikoivikon, suon laiteen, tuntureiden puronvarsien pensaikon tai järvien reunametsikön, siis yleensä varsin kostean paikan. Sinirinnan pesä sijaitsee maassa mättään kupeella, pensaan alla, puunrungon varjossa tai juuren suojassa. Materiaaleina ovat korret, juuret ja kuivat lehdet, sekä pehmikkeenä karvat, yleensä poronkarvat.

Sinirinta pyöräyttää kesäkuussa pesäänsä 6 - 7 harmaanvihreää, joskus miltei yhtenäisen täplikästä munaa. Naaras hautoo niitä pari viikkoa. Kumpikin emo ruokkii poikasia, jotka jättävät pesänsä lentokyvyttöminä kahden viikon ikäisinä.

Sinirinta

Sinirinta. - Kuva Copyright © Ansel.Ma - Creative Commons.

Muutto

Kevätmuutto ohittaa Etelä-Suomen toukokuussa, ensimmäisten sinirintojen saapuessa jo vapun jälkeen.

Elokuun lopulla sinirinnat ilmestyvät etelään ja aloittavat matkantekonsa kaakkoon kohti talvehtimisalueitaan, jotka sijaitsevat Aasian eteläosissa ja Koillis-Afrikassa. Muutto on vilkkainta syyskuun alussa. Viivyttelijöitä on tavattu meillä vielä lokakuussakin.

Sinirinta on yömuuttaja. Muuton aikana levähtäviä yksilöitä tapaa etelän ruovikoissa, merenrantasaariston katajikoissa sekä pensasmailla. Syksyisin myös rikkaruohokentillä.

Lähteet
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat