Sieppojen heimo

Varpuslintujen (Passeriformes) lahkossa on heimo siepot (Muscicapidae). Heimossa on 58 sukua ja niissä yhteensä 306 lajia. Yksi heimon suvuista on kivitaskut (Oenanthe), johon kuuluu 27 lajia. Yksi näistä lajeista on kivitasku.

Siepot ovat hyönteissyöjiä, jotka oleskelevat enimmäkseen puissa. Ne istuvat siipiään kohautellen näkyvällä paikalla ja tekevät syöksyjä ohi lentävien hyönteisten perään. Nokka on lyhyempi ja leveämpi kuin kerttulinnuilla. Koivet ovat hentorakenteisemmat kuin paljon maassa liikkuvilla rastaslinnuilla.

Kivitasku (Oenanthe oenanthe)

Talitiaista vähän isommalla ja tanakalla kivitaskulla on varsin luonteenomaiset liikkumistavat, joista sen pian oppii tuntemaan. Maassa liikkuessaan se hyppii muutaman hypyn ja pysähtyy töksähtäen, niiata niksauttaa, loikkii taas muutaman loikan, tähystää ympärilleen - ja taas niiaa. Samassa se hypähtää jo lentoon, mennä viilettää pitkin maanpintaa niin että valkoinen yläperä vain vilkkuu, tuikkaa istumaan kivelle tai kannolle ja varoittaa maiskuttaen "hji tsak, hjii tsak-tsak".

Paras ja kaikille kivitaskuille yhteinen tuntomerkki on valkoinen yläperä ja mustavalkoinen pyrstö. Kivitaskun tunnistaa ehkä parhaiten silloin, kun se pyrähtää läheltä pakolentoon: tällöin sen pyrstö, jossa on musta T-kuvio, välähtää puhtaanvalkoisena.

Kivitaskulla on pituutta 14 – 16 cm ja painoa 20 – 25 g. Koiraan kesäpuvussa ovat päälaki ja selkä tuhkanharmaat. Sillä on selkeä musta silmäkulmanjuova ja mustat korvan peitinhöyhenet, jotka muodostavat sille "rosvonaamarin". Koiraan siivet ovat mustat ja ne rajautuvat kauniisti harmaaseen. Sillä on valkoinen vatsa ja kellertävä rinta.

Naaras on päältä ruskeanharmaa, mukaan lukien hieman tummemmat siivet. Siltä naamari puuttuu. Vanhat kivitaskut käyvät läpi täydellisen sulkasadon heinä–elokuussa. Syyspuvussa sekä koiras että naaras ovat ruskeaselkäisiä.

Nuori lintu on kauttaaltaan ruskeantäplikäs ja sekin on helppo tuntea tyypillisen, mustavalkean pyrstön perusteella.

Maiskuttelua eli taksutusta ja sirinää

Kivitaskun laulukausi on varsin lyhyt. Usein lintu laulaa vilkkaimmin iltaisin. Laulava lintu nousee ylös pyrstö levitettynä ja esittää vaatimattoman laulunsa, joka koostuu maiskutuksista ja sirisevistä äänistä. Kivitaskun ääntelyä kuvataan myös taksutukseksi, joka kuulostaa vähän siltä, kuin kahta pientä kiveä hakattaisiin yhteen.

Kivitaskun maiskahtavaan kutsu- ja varoitusääneen "tsak" liittyy usein vihlova "hjii, hjii" - "hji tsak, hjii tsak-tsak". Lintu laulaa katkonaisia, kiihkeän rätiseviä ja karheita, mutta välillä melodisiakin säkeitä, joiden välissä toistuu jatkuvasti "hjii" kutsuääni.

Eräät yksilöt ovat hyvin taitavia matkijoita. Kivitasku laulaa vilkkaimmin öisin ja se harrastaa laululentoa, eli laulaa lentäessään.

Kivitasku, koiras.

Ravinto

Kivitaskun pääravintoa ovat hyönteiset ja syksyisin marjat.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Suomen kivitaskujen määräksi arvioidaan noin 290 000 paria, mutta kanta on ollut laskussa mahdollisesti maatalouden muutoksien vuoksi.

Kivitaskuja tavataan merensaariston kivikkoluodoilta Lapin tunturipaljakoille. Etelä-Suomessa kivitasku on yleinen viljelysmailla, asutuksen piirissä ja maanteiden varsilla, etenkin kun sopivaa kivilouhikkoa on tarjolla. Pohjoisempana kivitasku pesii avohakkuilla, tunturinummilla ja -paljakoilla. Sisävesien kivikkorannoilla kivitasku ei viihdy.

Lisääntyminen

Kivitasku on niitä harvoja lintulajeja, jotka pesivät kaikkialla Euroopassa, niin Välimeren rannoilla kuin Islannissakin, joinakin kesinä jopa Huippuvuorilla. Pesivien parien tiheys on suurin louhikkoisilla mailla. Suomessa tiheimmät kivitaskukannat ovat avotuntureilla ja toisaalta saaristossa, missä pesäpaikoiksi sopivia kivilouhikoita on runsaasti.

Kivitaskun vanha tieteellinen sukunimi Saxicola kertoi linnusta paljon, sillä nimi on suomeksi "kivessä asuva". Lintu on tavattoman mieltynyt avoimiin ja kivisiin ympäristöihin ja tekee pesänsäkin mieluusti johonkin kivenkoloon. Elinpaikan valinta merkitsee myös sitä, että kivitaskut ovat varsin näkyviä lintuja, ne on kivikoissa helppo havaita.

Kivitaskun pesä on suojaisessa onkalossa kiviröykkiössä, kiven alla, peltojen kiviraunioissa tai muissa vastaavissa kivisissä paikoissa. Se on hyvässä turvassa usein puolen metrin pituisen käytävän päässä. Pesä voi sijaita myös rakennuksen tai halkopinon kolosessa. Joskus se voi olla kattotiilenkin alla ja hyvin poikkeuksellisesti linnunpöntössäkin.

"Kivitasku esiintyy yleisenä ja runsaslukuisena Kuopion tienoiden pelloilla, jotka hyvin kivisinä ja raunioisina tarjoavat sille erityisen sopivia ja suosittuja olinpaikkoja". - Julius von Wrightin kirjoitus hänen Kuopion seudun linnustossaan.

Pesänsä kivitasku kyhäilee varsin huolimattomasti korsista ja vuorailee sen höyhenillä, tunturiseuduilla usein kiirunan tai riekon höyhenillä. Siihen se pyöräyttää toukokuussa 6 - 7 vaaleansinistä, joskus yksittäisten tummien täplien kuvioimaa munaa.

Naaras hautoo kaksi viikkoa. Kumpikin emo ruokkii poikasia, jotka jättävät lentokyvyttöminä pesän 14 - 16 vrk:n ikäisinä. Senkin jälkeen ne kerjäävät emoiltaan ruokaa pesän ympäristössä kivkasojen päällä istuen.

Kivitaskukoiraat voivat joskus harjoittaa kaksiavioisuutta, eli niillä voi olla kaksi naarasta ja kaksi pesintää yhtä aikaa. Pesyeet saattavat olla puolentoista kilometrin etäisyydellä toisistaan. Yleistä tällainen kaksiavioisuus ei kuitenkaan ole.

Muutto

Etelä-Suomeen kivitaskut ilmestyvät huhtikuun alkupuolella, mutta vasta viikkoa paria myöhemmin niitä näkee runsaammin. Toukokuun puolivälin jälkeen kevätmuutto on ohi.

Syksyllä pääjoukot lähtevät talvehtimisalueilleen päiväntasaajan pohjoispuolelle, Saharan eteläpuolella leviäville savannialueille, elokuun puolivälin jälkeen. Vielä syyskuun lopulla kivitaskuja voidaan havaita koko maassa, mutta lokakuussa vain poikkeuksellisesti.

Kivitasku on yömuuttaja. Jos haluaa seurata sen muuttoa, kannattaa tarkkailla nurmi- ja varastokenttiä sekä joutomaita. Kivitaskuja kerääntyy etenkin syksyisin muuttoaikana mullospelloille väljiksi parviksi. Niissä voi olla yli kymmenenkin yksilöä.

Pitkän matkan muuttajia

Kivitaskut joutuvat lentämään muuttomatkoillaan valtavan pitkiä matkoja. Kaikki pohjoisen pallonpuoliskon kivitaskut talvehtivat Afrikassa. Niinpä Alaskan ja Itä-Siperian kivitaskuilla onkin lennettävänään yli 11 000 kilometrin matka. Itäisen Kanadan kivitaskut joutuvat ylittämään matkallaan koko Pohjois-Atlantin.

Lähteet
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat