Sieppojen heimo

Varpuslintujen (Passeriformes) lahkossa on heimo siepot (Muscicapidae). Heimossa on 58 sukua ja niissä yhteensä 306 lajia. Yksi heimon suvuista on satakielet (Luscinia), johon kuuluu neljä lajia. Näistä lajeista kaksi pesii meillä säännöllisesti, ne ovat sinirinta ja satakieli. Yksi suvun lajeista, etelänsatakieli, näyttäytyy Suomessa lähes vuosittain muutaman yksilön voimin.

Siepot ovat hyönteissyöjiä, jotka oleskelevat enimmäkseen puissa. Ne istuvat siipiään kohautellen näkyvällä paikalla ja tekevät syöksyjä ohi lentävien hyönteisten perään. Nokka on lyhyempi ja leveämpi kuin kerttulinnuilla. Koivet ovat hentorakenteisemmat kuin paljon maassa liikkuvilla rastaslinnuilla.

Etelän aito satakieli ja pohjoisen rastassatakieli

Muinaiset kreikkalaiset ja germaanit palvoivat satakieltä pyhänä lintuna. Jos vain näkee satakielen, ei se herättäne olemuksellaan kovinkaan suurta huomiota, näyttäähän se varsin vaatimattomalta linnulta. Laululintuna satakieli on suuri kuuluisuus. Se on innoittanut lukemattomia runoilijoita, näiden tavoitellessa romantiikan sulosointuisimpia säkeitä runoihinsa.

Tähän on heti lisättävä sellainen tarkennus, että etelämpänä Euroopassa tällä lyriikan ja romantiikan satakielellä tarkoitetaan pehmeämmin laulavaa etelänsatakieltä (Luscinia megarhynchos), josko sillä nyt on niin suurta merkitystä. Tosin, vaikka me kutsummekin eteläistä satakieltä etelänsatakieleksi, on se kuitenkin se "aito ja oikea" satakieli. Etelässä on tälle pohjoisen karkeammin laulavalle satakielellemme annettu nimeksi "rastassatakieli" (Thrush nightingale).

Voisi kuitenkin kerraten sanoa niin, että vain harvoilla linnuilla on sellaista laulajan mainetta, kuin satakielellä - ja vain harvat linnut ovat höyhenpuvultaan niin vaatimattoman värisiä, kuin satakieli. Taiteilijanakin satakieli on vaatimaton ja se piilottelee kasvillisuuden seassa. Jos sitä yrittää sen nähdäkseen lähestyä, laulu kuuluukin hetken päästä jo aivan toisaalta, kuin missä oletti linnun näkevänsä.

Satakieli (Luscinia luscinia)

Satakielellä on pituutta noin 17 senttimetriä ja painoa 23 - 30 grammaa. Se on pitkäkoipinen, varpusta suurempi, suhteellisen kookas pikkulintu. Se istuu oksalla usein siipiään punarintamaisesti roikottaen. Joskus se heiluttelee pitkähköä pyrstöään. Pyrstö on sivuilta ja tyvestä heikosti ruosteenpunainen.

Yleisväritykseltään satakieli on tasaisen harmaan, oliivin tai kastanjan ruskea, rinta on heikosti vipevöity ja vaikuttaa suttuisen harmaalta. Lehtokertun tapaan satakielen höyhenpuku on kuvioton. Selkäpuolelta satakieli on oliivinruskea tai harmahtavan kastanjanruskea, tummempi kuin etelänsatakieli ja ilman tämän ruosteensävyjä. Vaalean ja harmaan ruskehtava vatsapuoli on tummempi kuin etelänsatakielellä. Paras ero on kuitenkin satakielen epäselvästi täplikäs rinta. Useimmilla yksilöillä on lisäksi valkeaa täplitystä päälaella, niskassa ja etuselässä.

Nuori satakieli muistuttaa täplikkyydessään nuorta punarintaa. Erottavia piirteitä ovat suurempi koko ja punertava pyrstö sekä vaaleampi vatsapuoli. Nuoresta etelänsatakielestä sitä ei voi erottaa. Noin 18 vrk:n ikäisinä nuoret satakielet käyvät läpi sulkasadon, minkä jälkeen ne muistuttavat aikuisia, erona vain isojen peitinhöyhenten ja tertiaalien kellertävät kärjet.

Satakielet voivat elää löyhinä yhdyskuntina, joissa kaksi tai useampia pareja laulaa kuuloetäisyydellä toisistaan.

Videolla laulaa satakieli.

Satakieli on runoilijoiden ylistämä mestarilaulaja

Monet pitävät mustarastasta tai laulurastasta parempana laulajana kuin satakieltä, mutta ilmaisuvoiman, aiheiden runsauden, vaihtelevuuden ja dramaattisten vastakohtiensa puolesta satakielen esitys on kuitenkin ylittämätön.

Monia hämärässä laulavia lintulajeja on vaikea päästä näkemään. Satakielikin on piileskelevä lintu. Vaikka satakielen laulua niin suuresti ylistetäänkin, niin monet pettyvät, kuullessaan ensimmäistä kertaa sen laulavan. Tämäkö se on!? Eihän tässä ole kuin korkeita ja voimakkaita ääniä peräkkäin. Satakieli laulaa useimpiin muihin lajeihin verrattuna erittäin kovaa. Jos se kesäyössä tulee laulamaan makuuhuoneen ikkunan edustalle, voidaan sen laulu kokea alkuilon jälkeen hyvin häiritsevänä. Useimmille satakielen laulun kuuleminen on kuitenkin sykähdyttävän jännittävä ja suuri nautinto.

Satakieli tulee havaituksi yleensä sen voimakkaan ja kauas kantavan laulun ansiosta. Voimakas lauluääni kuuluu tyvenellä säällä, yli niittyjen ja merenlahtien helposti kilometrinkin päähän. Kyynikko voisikin todeta, että satakieli laulaa pikemminkin kovaäänisesti, kuin taitavasti. Laulu on verkkaista, selkeää, huilumaisten, maiskahtelevien ja rätisevien teemojen toistoa. Vaikka satakieli laulaakin aika-ajoin todella kovaa ja korkealta, on sen laulussa vastapainoksi rauhoittavia suvantokohtia, kuten pehmeitä ja huilumaisia vihellyksiä - tai hiljaisia viserryksiä.

Satakielen kutsuääniä ovat terävä "huit", kova "tak", pehmeä "ju" ja kova "hyit krrr" -varoitus - sekä terävä, toistuva vinkuna kuin huonosti rasvatuista pyöristä. Varoitusäänenä on myös korkea ja terävä "iih".

Satakieli ei ole mikään matkija ja se on tyypillinen säkeiden yhdistelijä. Sen melko kaavamaisessa, mutta monivivahteisessa ja erittäin voimakkaassa laulussa toistuvat säännöllisesti vienot alkuvihellykset, puhtaat huiluäänet, iskevät näppäilyt ja laulun päättävä terävä rätinä. Lintu lopettaa usein laulusäkeensä kiivaaseen, säksättävään rätinään, jonka päättää heleä "tiy"-ääni.

Tyypillinen satakielen laulusäkeistö on "tjukko-tjukko-tjukko". Satakielen laulua kuvataan myös näin: "tjytjyhiit-tjytjyhiit-tjytjyhiit", "hiihy-hiihy-hiihy", "tju-tju-tju-tju-tju-tju". Laulussa esiintyvät myös kastanjettimaiset näppäilyt "tjock-tjock-tjock" ja pääskysen ääntä muistuttava "psi-liip" ja pehmeä vihellys "hyy-i".

Satakielen laulukausi kestää heti sen saapumisesta toukokuun alkupuolella kesäkuun loppuun. Lopuksi ovat tosin äänessä enää vain pesimättömät koiraat. Pesivät koiraat lopettavat laulamisensa jo poikasten kuoriutumisen aikoihin kesäkuun alkupuolella. Jolleivat sitten jo paljon aikaisemminkin. Koiras aloittaa laulunsa melkein heti sopivalle reviirille saavuttuaan ja usein tyystin lopettaa laulamisen jo pariuduttuaan. Siihen saattaa kulua vain pari kolme vuorokautta!

Satakielen vanha, saksankielinen nimi on nachtigall, eli yölaulaja. Aktiivisimmin satakieli laulaa hämärän aikaan ja keskiyöllä, katkonaisia ja vaillinaisia säkeitä voi kuulla myös päivisin.

Ravinto

Varsinkin pesimisaikana satakieli on mitä tyypillisin hyönteissyöjä. Satakielen ravintoa ovat lehtikarikkeessa elävät madot, hyönteiset ja toukat. Jossain määrin se syö myös marjoja.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Satakieli on asuttanut maatamme kaakon suunnalta tullen. Suomessa satakieli levisi voimakkaasti 1900-luvulla. Nykyisellään lajin asuinalue käsittää lähes koko Etelä- ja Keski-Suomen aina Oulun korkeudella asti, kun 1800-luvulla satakieli pesi vain Kaakkois-Suomessa. Suomessa pesii noin 20 000 paria.

Satakieli viihtyy ja pesii viidoissa ja rehevissä rantalehdoissa, joissa on runsaasti aluskasvillisuutta, pensaikkoalueilla, pensaikkoisissa kosteikoissa ja suoranaisissa pajupöheiköissä. Se on oikein kotonaan tiheissä tuomiryteiköissä jokien ja purojen varsilla. Vanha, hieman ränsistynyt puutarhakin kelpaa satakielen asuinpaikaksi.

Lisääntyminen

Satakieli on nuorten lehtimetsien pesimälaji Etelä-Suomessa. Se pesii maassa, pudonneiden oksien ja risujen seassa, mutta joskus metrinkin korkeudella pensaassa. Pesänsä se rakentaa kasvinosista ruohovartisten kasvien tai pensaiden varaan, niitylle tai pensaikkoon. Satakieli pyöräyttää pesäänsä touko-kesäkuussa 4 - 6, mutta useimmiten 5 munaa. Ne ovat oliivinruskeita ja marmorikuvioisia, joskus harvoin karkean punaruskeatäpläisiä.

Naaras hautoo yksin 13 vrk ja sinä aikana koiras ruokkii sitä. Häirittynäkään naaras ei mielellään lähde pesästä. Poikaset poistuvat pesästä lentokyvyttöminä 9 - 12 vrk:n ikäisinä, minkä jälkeen molemmat emot ruokkivat niitä vielä kymmenisen päivää.

Muutto

Satakielet saapuvat maahamme toukokuun alkupuolella, mutta pääjoukot vasta kuun lopulla ja viimeiset kesäkuun alussa. Syksyllä satakielet katoavat huomaamattomasti elo-syyskuussa. Ne ovat yömuuttajia. Talviaikaa satakielet viettävät trooppisessa Itä- ja Kaakkois-Afrikassa.

Satakieli

Lähteet
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat