Joulusadut ja joulurunot


Joulunovellit

Joulukello Teuvo Pakkala: Häiritty jouluilo - Pikku Jaakolle oli tulossa hauska joulu, hänellä oli äidille joululahja
Joulukello Teuvo Pakkala: Syntinen joulupuuro - hienojen rouvien mielestä ylellinen riisipuuro oli syntiä
Joulukello Victoria Benedictsson: "Kertomus Etelä-Ruotsista" - äidin ja pojan suudelmia rikkaan kartanon joulussa, Emmi-siskokin on soma kuin konfekti
Joulukello Th. Hahnsson: "Joululahjat" - äidille pojasta pappi, pojalle sukat ja paitoja ja tyttärelle Runebergin "Hanna" korukansissa
Joulukello Johannes Häyhä: "Jouluaatto" - puuhaa on riittänyt loputtomiin 1800-luvulla jouluaaton aikaan - esimerkiksi tytöt pesivät lipeällä ja maasaippualla poikien päät
Joulukello Teuvo Pakkala: "Vaaralla" - veisuuta joulusaunassa ja muita joulupuuhia
Joulukello Arvi Järventaus: "Satu Ruijan maa - Abraham Kellonsoittajan joulusaarna" - kuinka juopohko pappi oppi jouluna ottamaan viinaa suurella taidolla
Joulukello Karl Erik Forslund: "Jouluyö" - valopolulla kulkeva ihmeellinen nainen tuo metsän eläimille ja koko maailmaan onnen ja joulurauhan
Joulukello Victoria Benedictsson: "Tuvassa on joulu" - ei lahjoja eikä kuusta makeisineen, mutta runsaasti perunoita, puuroa ja lipeäkalaa
Joulukello Kustaa Vilkuna: "Jouluyönä" - yövartija Jesperi turkeissaan Torkkelin kaduilla ja kujanteilla
Joulukello K.J. Gummerus: "Jouluaatto" - köyhässä perheessä kaunis Ellen antaa lahjakääryt veljelleen ja isoäidilleen
Joulukello Heikki Sarvela (Karl Henrik Hornborg): "Jouluenkeli" - muudan nuorukainen alkaa rutiköyhän, Esplanaadilla kerjäävän Anttu-pojan jouluenkeliksi
Joulukello Heikki Sarvela (Karl Henrik Hornborg): "Meren joulu" - meren kuohupäiset aallot soittavat urkujen lailla lohtua yksinäiselle joulunviettäjälle, kirkko huolehtii loput
Joulukello Selma Lagerlöf: "Jouluvieras" - mihinkään tämä juopporenttu ei jouluaattona kelvannut, kaikkialla lyötiin ovi hänen edestään kiinni ja sitten tapahtui joulun ihme: hän sai kodin ja hänestä tuli koulumestari
Joulukello Emil Nervander: "Joulutervehdys sydänmaasta" - nuoren isän toisenlainen jouluaatto korjaustöissä erämaassa, pois rakkaitten luota - mielessä koti, vaimo ja pieni Elsa
Joulukello Emil Nervander: "Jouluvieraita" - vanhapiikasisarukset Hedda ja Roosa ja heidän ihanat jouluvieraansa pikku Emma, kahdeksantoistavuotias Tyyra, joka tänään tavallista enemmän ilosta hehkui, kuusitoistavuotias, kaino Jenny sekä näiden nuoret sisaret, rakastettava, hempeä Anni ja meluava Eeva - sekä 12-vuotias Matti

Jouluaikaa