Joulurunot I

Metsän joulu - Oiva Paloheimo

"Jouluilta hämärtyy,
tuuli pois jo etääntyy.
Joka kuusen latvahan,
tarttuu tähti taivahan.
Hiljaisina seisoo maat.
Metsän vakaat asukkaat,
saapuu illan juhlihin,
yksin, kaksin, kolmisin.
Laulun tahtiin joka puu,
sinne tänne kallistuu.
Kettujenkin leikki on
jouluyönä viaton."

Suksimiehen laulu, sanat Julius Krohn

"Ylös, Suomen pojat (tytöt) nuoret,
Ulos sukset survaiskaa!
Lumi peittää laaksot, vuoret,
Hyv' on meidän luisuttaa.
Jalka potkee,
Suksi notkee
Sujuilevi sukkelaan.

Heräs tuuli tuntureilla,
Lehahtihe lentämään,
Sukkelat on sukset meillä,
Lähtään, veikot, kiitämään!
Saishan koittaa,
Kumpi voittaa,
Eikö tuulta saavuttais?

Koti kontion on tuossa,
Siihen sukset kääntäkää!
Havuin alla korpisuossa
Vanhus nukkuu röhöttää.
Kuules ukko,
Oves lukko
Miehissä jo murretaan!

Verihinsä kohta nääntyy
Kuka meitä vastustaa,
Kenpä pakosalle kääntyy,
Senkin suksi saavuttaa.
Pelastettu
Rakastettu
Kohta onpi kotimaa!"

Talviaurinko - Katri Vala

"Aurinko paistaa lumiseen maailmaan
ja tekee kaiken säteileväksi.

Ikäänkuin myriaadeiksi sirpaleiksi särkyneenä
se kimaltelee maasta ja metsistä,
valkeilta niityiltä ja vuorilta
tuo talven aurinko,
joka on kuin valkoista timanttia
kovan, jääkirkkaan taivaan alla.

Maailma on kuin korkea Jumalan huone,
jossa vallitsee kylmä, kirkas ajatus,
eikä mitään huumausta,
sellaisten Jumalan huone,
joiden sydänkin on kuin valkoista timanttia,
jotka ovat virheettömiä ja ankaria
niinkuin se Jumalakin,
joka ei maan kamaralle astu,
vaan tuomitsee taivaitten takana.

Katson arkana tämän temppelin ovelta
aistimeni sairaina valkeudesta
ja pakenen majani hämärään
itkemään aurinkoa,
kesän huumaavaa aurinkoa,
ja lempeää Jumalaa,
joka suutelee silmuja
astellessaan kesäöinä
moniväristen tuoksujen keskellä."

Jouluyö - Sakari Topelius

"Jo lumiset myrskyt myllertelee
lumen, tuiskujen kentillä täällä.
Mut liedet kirkkaasti leimuilee
ja kynttilät pöytien päällä.
On tullut joulu, se rakkahin,
alas laskenut taivaastansa,
ja pirttinsä lattian köyhinkin
maja peittävi oljillansa.
Ja lapsoset nuo
käy ikkunan luo
ja tiuvut niin kirkkaan
helkkehen suo.
Oi, joulu, oi,
pyhä pohjolan lapsuusrauha!

Me istuimme varjossa pimeyden
ja käännyimme taivahan puoleen:
kosk' annat Sä kasvojes kirkkauden
maan paistaa tuskaan ja huoleen?
Ja Herra, hän antoi armonsa tään
ja toivonsa tuskaamme sääsi:
valo syntynyt yöhön on synkimpään,
elo kuoleman vallasta pääsi!
Ah kirkkahin koi,
min Betlehem loi
ja tähties paistaa
kirkkaasti soi!
Oi, joulu, oi,
pyhä pohjolan lapsuusrauha!

Nyt huurteinen pakkanen rakentaa
yli vettemme välkkyvän sillan,
ja hevosin korskuvin kiiruhtaa
voi kirkkohon jouluillan.
Punat poskille, pitkäksi pellava nyt,
kun laskemme täyttä laukkaa.
Ei haittaa, jos myrsky on yltynyt
ja pakkanen järvillä paukkaa!
Sillä loistossaan
sädekruunussaan
on kirkkomme tuttu
kummullaan!
Oi, joulu, oi."

Kuusijuhlassa - Immi Hellén

"On joulua ilmassa, tunnemme sen,
on tähtien heijastusta,
on tuoksua kuusen kotoisen,
on rinnassa riemastusta!
Oi, ojenna kätesi, ystävä, mulle!
Minä kuiskaan iloisen asian sulle:
On koulussa meillä nyt joulu.

Syysilta niin tummana tuijottaa
kuin ilkkuen ikkunasta.
Vaan meillä on kirkasta, valoisaa
ja lämmintä, kodikasta.
On kuin helkkyisi hopeapurojen juoksu,
kuin tuntuisi keväisten kukkien tuoksu,
ja liverrys ensi leivon.

Tänä iltana kaiken, mi vaikeaa,
niin helposti unohtaa voipi,
kun toveripiirissä riemuita saa,
käy leikki, ja laulu soipi,
kun tähtinä katsehet kimmeltävät
ja huulet niin hellästi hymyilevät.
Niin, tämä on koulun joulu.

Tänä iltana hengetär herttainen
on mukana piirissämme.
Me tunnemme suihkeen sen siipyen,
hän harras on ystävämme.
Se hengetär toverihenki on hyvä,
sen otsa on puhdas ja katse on syvä,
on uskollinen sen mieli.

Ah, meidätkin kerran kantava on
eri suuntiin elämän haaksi.
Tämän iltainen ilo, tää viaton
meitä seuraa vuottenkin taaksi.
Moni matkalla kuihtui, ei puhkea kukkaan,
tämän iltainen ilo ei unhotukkaan.
Soi muistojen kultainen kannel.

On joulua ilmassa, tunnemme sen,
on tuoksua kuusen ja juhlaa.
Kentiesi se tonttukin pienoinen
jo, veitikka, lahjoja tuhlaa.
Me tunnemme: lähellä on jo se aika,
joll' on lapsiin lumottu, tenhoisa taika
on lähellä siunattu joulu."

Joulukellot - Lauri Pohjanpää

"Joulukellot kumajaa huurtehisten metsäin taa,
vuoret värjyin kaiun toistaa,
valot kirkon kaukaa loistaa,
sataa lunta lempeää,
kirkkoteillä heläjää
tiu'ut helkkyvänä vyönä aamun suussa, jouluyönä.

Sydäntemme määränpää,
luokses matka kiirehtää,
joulukellos tietä johtaa,
valos yöstä vastaan hohtaa,
vaikka matka pitkä on tähtein joulukirkkohon
— sentään et sä ole unta!
Kellot soivat, sataa lunta."

Joulu etelässä - L. Onerva

"Luo palmut kutsuvat akkunan taa;
ei sieluni aaveilta rauhaa saa.

Ma hankien keskellä pirtin nään
ja nurkassa erakon harmaan pään.

Ei ääntä kuulu, ei valoa näy,
vain korpien kohina ympäri käy.

Ei kolkompi missään Kristuksen yö,
tuul' uksehen mustaan tuiskua lyö.

Nyt liikahti pää, nyt silmänsä näin:
ne vilkkuvat salaa oveen päin!

Mut tuuli työntävi tuiskua vaan,
tupa tyhjä, kaikki on ennallaan.

Niin raskaasti, raskaasti rintani lyö.
Voi korven lasta, ken kotinsa myö!"

Talvi on tullut - Katri Vala

"Talvi on jälleen tullut.

Jos olisin nuori,
kenties laulaisin
maan mustasta maljasta,
täynnä lumikukkien viileyttä,
kenties tähtien kaste
kimaltaisi lauluni yönsinisellä niityllä.

Mutta paleltuneet ovat nuoruuteni laulut.
Lauluni on köyhä ja uupunut,
kuin vaimo,
joka kyhmyisin, sinistynein käsin
poimii risuja
hataran majansa tuleen.

Kierrän niukan leipäni rataa,
kalseaa kuin vankilan piha.
Aistini, ajatukseni ovat karheat työstä.

Talvi on tullut,
hädän kiristäjä,
puutteen lasten viimaruoskainen kiduttaja.
Mutta pihlajat loimuavat
kuin viestiroviot."

Jouluaattoaamuna - Kaarlo Sarkia

"On aamu, on jouluaatto.
Näköpiirin kultaista rajaa
itätuuli pilviä ajaa,
levotonna käy niiden saatto.

Levottomammin ei maantietä
repaleiset kulkurit kulje,
joit' ei kodin kammiot sulje,
jotk' eivät jouluja vietä.

Sukulaisia sieluni lienee
nuo taivaan tien vaeltajat.
Sekin unhoitti viitat ja rajat,
vaeltaa, mihin tuulet vienee.

Niin riemua, murhetta vailla
sen on kulkea yksin määrä,
ei tietää, mik' oikea, väärä,
ei tuomita toisten lailla,

Yli astua kaikkien rajain
epäröimättä, viivähtämättä,
ikävöimättä ystävän kättä,
unelmoimatta lämmöstä majain.

Niinkuin tuon pilvien saaton
yli maan, näköpiirin rajaa
sitä kohtalon tuuli ajaa
yli juhlan ja jouluaaton."

Tonttu - L. Onerva

"Minä tunnen tontun, oikean tontun, lippalakki-tontun,
kepposten tekijän kamaritontun.

Hän saapastelee, hän viisastelee ja nippii ja näppii, tuo pikkuinen pakana.
Mut koetapas kiinni, niin haihtuu kuin akana;
ja murrin purrin käyt työhösi jälleen.

Vaan maltapas hetki: jo höltyvät siteet
ja haipuvat ilmaan vaivalla hankitut mielipiteet.
Siin' on hän taas tuo nurin-kurin-tonttu,
näyttäen jälleen emännälleen loppumatonta pitkää nenää.

Väittääkö kuka, ett'ei ole tonttuja enää?"

Jouluna - Immi Hellén

"Sä vietät juhlaa valon
ja juhlaa rakkauden.
Käy kautta synkän salon
nyt viestit veljeyden.

On koti sulla hellä,
on siskot, vanhemmat.
Oi, olla voisko kellään
nää juhlat armaammat!

On riemu, riemu ylin,
soi laulut soinnukkaat.
Ja nytpä täysin sylin
sä lahjaa annat, saat.

Ja juhlavaatteet yllä
lapsparvi karkeloi,
ja juhlapöytään kyllä
nyt äiti herkut toi.

Vaan kenpä seisoo tuolla?
Ah, lapsi ryysyissään
sun porttis ulkopuolia
niin ypöyksinään.

On talven viima jäinen,
ken lie se koditon?
Se lapsi yksinäinen,
ah – seimenlapsi on.

Hän syntyi puuttehessa
taas kerran köyhä näin.
Sun riemus runsaudessa
Hän unhotuksiin jäi."

Pirkon joulukirkko - Immi Hellén

"Kuusi tuoksuu, pienten piiri pyörii.
Äiti lasten iloks häärii, hyörii,
kattaa pöydän herkuin runsahin.
Yhtyy lasten leikkiin taattokin.

Tuvan täyttää valo joulupuusta.
Lahjat lentää ukin kontin suusta.
Osansa jo kukin saanut on,
valtaa mielet riemu rajaton.

Heikin hepo vallatonna kirmaa,
nähty ennen ei näin varsaa virmaa.
Sinisilmät Liisan loistavat,
kun sai sukset somat, sujakat.

Viimein Nukkumatti hiipii joukkoon,
pieni Ulla uinahti jo loukkoon.
Nukke uinuu hänen rinnallaan.
Kohta kaikki lepää vuoteillaan.

Nukkua ei tohdi pieni Pirkko:
Mitä jos ei heräis joulukirkkoon.
Viime vuonna kävi hälle niin.
Nousee, käy jo juhlapukimiin

Katsoo talviyöhön ikkunasta,
siellä juhlaa vietetähän vasta!
Tähtein loiston hanki heijastaa.
Pirkko kuulee siipeinsuhinaa.

Tuolta, tuolta kaukaa, korkealta
sinitaivaan kaarikaton alta
lapsen korvaan kantaa säveleet
ensi jouluyönä kaikuneet.

Tuntee tutun tuolla joulutähden,
syttyy sydän lapsen näitä nähden.
Siell' on kaunein joulusatukin
kirjoitettu taivaan tähtihin.

Hartahana seuraa lapsi noita
tähtitarhain juhlakarkeloita.
Riemu siellä suurempi on vaan
kuin on ilot, riemut kaikki maan.

Korkealla tuolla silmä Pirkon
näkee joulupuun ja joulukirkon.
Sielunsiivin hän on mukana
tähtitarhain joulukirkossa.

Aamuvarhain konsa pieni Pirkko.
Ruunan reessä ajaa joulukirkkoon,
on kuin tähtein riemu mukaan sais,
on kuin lapsensydän aavistais:

Kaikki, mik' on maassa kaunihinta,
puhtain riemu, minkä tuntee rinta
taivaan heijastusta se on vaan,
myöskin kirkko tuolla kummullaan."

Talvinen elegia - Katri Vala

"Ah, kuinka surulliset ovat päiväni!
Ulkona käy kylmä tuuli.
Siellä jossain
alastomien puiden keskellä
lepattaa sydämeni tuulessa
niin outona ja viluisena.

Siitä on niin kauan,
kun maa oli kukkia täynnä,
siitä on niin kauan,
kun aurinko oli suuri ja kuuma,
siitä on niin kauan,
kun vielä rakastin sinua,
kun vielä ikävöin sinua.

Nyt en tiedä.
Kaikki on niin kaukaista,
niin raskaan hämärän kietomaa,
rakkaus, viha, tuska, riemu.
Himmeästi tajuan vain nimittämättömän kärsimyksen
ja kuoleman kauhun.
Olen kuin syvään veteen uppoava."