Arvi Järventaus: "Satu-Ruijan maa - Abraham Kellonsoittajan joulusaarna" - kuinka juopohko pappi oppi jouluna ottamaan viinaa suurella taidolla

Lapsi on ihmeellinen olento. Sen maailmaantulo saa suuria aikaan.

Se saa ihmiset muuttamaan elämäntapojaan, joihin he jo ovat kasvaneet kiinni pitkien vuosien varrella. Se saa luopumaan tottumuksista - rakkaista, lihaksi ja vereksi muuttuneista tottumuksista.

Ja jos lapsi sattuu syntymään jouluna ja vielä päällepäätteeksi pappilaan, voi sen maailmaantulo merkitä kerrassaan suurenmoisia muutoksia talon elämässä ja tavoissa.

Voi käydä niin, että papilta on jäänyt joulusaarna pitämättä väkijuomien vuoksi. Se ei ehkä ollut tapahtunut usein, mutta tuona jouluna se teki entistä surullisemman vaikutuksen.

Pappi oli jouluaamuna palannut kaupungista juovuksissa, mennyt kamariinsa ja ruvennut siellä jatkamaan tyhjentäen maljan toisensa jälkeen - yksinään ja pitänyt lopuksi hautajaispuheita kamarinsa huonekaluille. Ne olivat hänen mielestään olleet laivoja, joilla hän kerran oli purjehtinut, ja ne olivat menneet pohjaan kaikki.

Mutta sinä joulupyhänä syntyi taloon lapsi, pieni, itkevä lapsi. Se sai muutoksen aikaan. Pappi kuuli lapsen itkun omaan huoneeseensa, ja hänen humaltuneissa aivoissaan muuttui tuo itku hätähuudoksi hänen haaksirikkoon joutuneen elämänsä vuoksi. Siitä joulusta alkaen ei pappi enää milloinkaan laiminlyö pyhän virkansa velvollisuuksia väkijuomien vuoksi - ei vaikkapa hän sattuisi olemaan itse Lappean pappi Klemet Larssen.

Hän hoitaa virkansa nuhteettomasti siitä lähtien, ja siitä hän saa kiittää pikkuista poikaa, joka syntyi joulupäivänä Lappean pappilaan. Mutta täysin raitista hänestä ei silti vielä tule, ei, - muuten hän ei olisikaan Klemet Larssen, entinen merilaivan kapteeni. Ei, hän ottaa kyllä ryypyn vielä senkin joulun jälkeen, mutta taidolla, suurella taidolla.

Arvi Järventaus (1883 - 1939)

Arvi Järventaus oli paitsi kirjailija, niin myöskin pappi. Hän toimi pappina Enontekiöllä, Oulussa, Sodankylässä ja Tuusulassa. Hänen kirjallisen tuotantonsa parhaana saavutuksena pidetty teos on Lapin valoisaan kesäyöhön huipentuva teos "Satu-Ruijan maa" (1920), josta yksi tarina on tämän sivun tarina viinan kirojen kanssa kamppailevasta papista.

Arvi Järventaus pappina on varmaankin tiennyt, että myös papit ovat ihmisiä ja he voivat muiden lailla sortua juopottelevaan ja synnilliseen elämään. Tässä joulutarinassaan Järventaus kuitenkin osoittaa, että toivoaan ei saa koskaan menettää ja ihmeitä tapahtuu aina - myös Joulun ihmeitä.