Joulukalenteri - kauneimmat runot

JOULUKALENTERI - KOIRAT

JouluLuukku 18

Rottweiler

Saksalainen koira rottweiler omaa pitkät sukujuuret. Saksaan, ja siellä hyvin pitkät ajat Euroopan karjakaupan keskuksena toimineeseen Rottweilin kaupunkiin rottweilerin esi-isät saapuivat jo aikojen alussa roomalaisten mukana.

Jo keskiajalla rikkaat kauppiaat ja karjankuljettajat sitoivat matkoillaan rahamassinsa rottweilerinsa kaulaan ja se teki ryöstöyritykset mahdottomiksi. Keskiajalla rottweilerit olivat mukana villisian metsästyksessäkin.

Myöhemmin rottweileria käytettiin paljon juuri karjanajossa, sekä suojelemassa karjaa petoeläimiltä ja myös karjavarkailtakin. Karjan ohella rottweilerit suojelivat isäntiään, sillä karjanajot noiden aikojen maanteillä olivat hyvin vaarallisia. Maantierosvot odottivat kaikkialla varomattomia kulkijoita. Jos he näkivät jo lähestyvän karavaanin keulilla rottweilereita, he vetäytyivät hyvin hiljaisina pensastoihinsa.

Kun karjankuljetuksissa 1800-luvun lopulla siirryttiin maanteiltä rautateille, vähenivät samalla rottweilereiden työtkin. Uusi nousu ja käyttö uusissa tehtävissä alkoi vuonna 1910, kun rottweiler hyväksyttiin Saksassa poliisikoiraksi. Sen jälkeen rottweilereita on käytetty yleisesti sekä poliisi- että vartiokoirina, myös puolustusvoimissa. Voimiltaan rottweiler on maailman voimakkaimpia koiria, vaikka se ei olekaan kooltaan valtava.

Nykyisin rottweiler on varsin suosittu rotu kaikkialla maailmassa. Se tunnetaan kunnioitusta herättävänä ja miellyttävänä palvelus- ja seurakoirana. Seurakoirana se on uskollinen ja rauhallinen, kun se on koulutettu kunnolla. Rottweiler on ehdottoman uskollinen isännälleen ja tämän perheelle.

Rottweilerin ärsyttämisen sanotaan olevan sulaa hulluutta, sillä vastustamattoman voimakas koira voi hyökätä silloin lähes varoittamatta. Rottweileria ei suositella kokemattomalle koiraharrastajalle.

Joulukalenteri - koirat

Rottweiler voi näyttää järeältä dobermannilta, mutta näillä kahdella rodulla ei ole mitään yhteistä, paitsi värit. Ehkä myös palveluskoiran luonne. Rottweiler on älykäs, kestävä ja seurallinen.

Rottweiler on voimakasrakenteinen ja roteva mutta silti varsin ketteräliikkeinen koira. Sillä on melko leveä ja pyöreähkö pää, voimakas kuono sekä pienet ja kolmiomaiset korvat. Runko ja kaula ovat voimakkaat.

Väriltään rottweiler on musta ja siinä on punaruskeita merkkejä. Uroksen säkäkorkeus on 60 - 68 cm ja paino 50 kg, nartun 55 - 65 cm ja paino noin 42 kg.

Rottweiler on loistava suojelukoira, osallistuu innolla palveluskoirakokeisiin, jäljittää ja toimii niin pelastus- kuin poliisikoiranakin eli kaikessa, mikä saa sen tuntemaan itsensä hyödylliseksi.
Joulukalenteri Kauneimmat Joululaulut