Lokkien heimo

Lahkossa rantalinnut (Charadriiformes) on heimo lokit (Laridae). Uudemman jaottelun mukaan varsinaiset lokit on yksi lokkien Laridae-heimon kolmesta alaheimosta (Larinae).

Suomessa pesiviä lokkeja ovat merilokki, selkälokki, harmaalokki, kalalokki, naurulokki ja pikkulokki.

Lokit ovat pitkäsiipisiä merenrannikoiden ja järvien lintuja. Niillä on leveämmät ja tylpemmät siivet kuin tiiroilla, ja lento on raskaampaa ja hitaampaa. Erityisesti isot lokit ovat hyviä purjelentäjiä. Lokit lentävät muuttomatkoilla usein auroissa. Useimmat lokit ovat kookkaita lintuja ja vain muutamat lajit pieniä. Näiden rakenteeltaan tukevahkojen lintujen siivet ovat pitkät ja tavallisesti teräväkärkiset.

Lokkien nokka on voimakas ja kärjestään koukkupäinen; monilla suuremmilla lajeilla on punainen täplä alanokassa. Räpyläjalkaiset koivet ovat pidemmät, kuin tiiroilla. Useimmat lajeista ovat valkeita, vain selkä ja siiven yläpuolet ovat harmaat tai mustat. Joillakin lajeilla on kesäpuvussa musta pää. Sukupuolet ovat ulkonäöltään samanlaiset.

Lokkien äänet ovat voimakkaita kaklatuksia ja huutoa sekä käheää rääkymistä. Lokit ovat lähes kaikkiruokaisia ja ne syövät usein myös jätteitä.

Selkälokki (Larus fuscus)

"Selkälokki on maailman suomalaisin lintu! Selkälokin alalajia fuscus, jota voisi nimittää suomenselkälokiksi, esiintyy Suomen lisäksi vain Vienanmerellä, Ruotsin itärannikolla ja Pohjois-Norjassa. Pääosa alalajin mustaselkäisistä selkälokeista pesii maamme rajojen sisäpuolella."

Sirorakenteinen selkälokki eroaa merilokista pienemmän kokonsa, keltaisten koipiensa, kapeampien siipiensä ja vähemmän valkoisten siivenkärkiensä perusteella. Selkälokilla on pituutta 48 – 56 senttimetriä, siipien kärkiväliä 117 – 134 senttimetriä ja painoa 640 – 930 grammaa.

Harmaalokin kokoisen selkälokin tunnusomaisia piirteitä ovat selän ja siipien yläpuolen syvän musta väri, sekä alta laajalti mustat siivenkärjet. Eräillä alalajeilla siivet ja selkä ovat tumman liuskeenharmaat.

Siiven alapinta on tummempi kuin muilla suurilla lokeilla, vaikka selkälokin siiven alapeitinhöyhenet ovatkin valkeat. Selkälokin tärkeä tuntomerkki ovat kirkkaankeltaiset koivet.

Selkälokki. - Kuva Copyright © OHFalcon72 - Creative Commons.

Muita isoja lokkejamme nopeampana ja taitavampana lentäjänä selkälokki seurailee mielellään laivoja, mereen heitettyjen jätteiden toivossa, viihtyy kalastajien parissa ja käy pelloillakin.

Selkälokki oli saariston runsaslukuisin lokki vielä 1950-luvulla, mutta sittemmin lajin määrä on romahtanut. Isompana ja aikaisemmin pesivänä harmaalokki valtaa kaikki parhaat luodot. Tämän lisäksi jotkin harmaalokit oikein erikoistuvat saalistamaan juuri selkälokin poikasia. Muitakin syitä selkälokkien vähenemiseen on. Näitä ovat ympäristömyrkyt ja muuttuneet kalastusmenetelmät.

Kaklatusta

Selkälokin äänet muistuttavat harmaalokin ääniä, mutta ovat hieman käheämpiä. Selkälokin kaklatus on hieman nopeampaa ja käheämpää, kuin harmaalokin kaklatus.

Tavallisin ääni on harmaalokkimainen, mutta syvempi glao tai glau.

Ravinto

Kalat ja kalanperkeet muodostavat selkälokin pääravinnon. Kaloja selkälokit pyydystävät viistosti veteen syöksymällä. Ravintoon kuuluvat myös jätteet, marjat, siemenet, äyriäiset, sukasmadot, piikkinahkaiset ja hyönteiset, sekä pikkujyrsijät, joskus sorsalintujen poikaset ja munatkin.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Suomessa pesii noin 7 000 selkälokkiparia, joista noin 5 000 merialueilla. Yhtenäinen pesimälevinneisyys ulottuu Kuusamoon, pohjoisimmat parit asuvat Rovaniemen korkeudella.

Selkälokki viihtyy ja pesii sekä meren saaristossa, että sisämaassa, yhtä lailla suurilla selkävesillä kuin pienemmillä järvilläkin.

Lisääntyminen

Selkälokki pesii saarilla ja luodoilla, yleensä erillisinä yhdyskuntina muiden lokkilintujen joukossa. Luonteeltaan varovaisena se karttaa asuttuja saaria, pesäpaikkaa valitessaan. Pesä on syvä kulho tai tiiran pesää muistuttava kuoppa.

Selkälokki munii 2-3 munaa touko-kesäkuussa ja molemmat emot suorittavat haudonnan, joka kestää 25 - 28 vrk. Molemmat emot huolehtivat myös poikasten ruokinnasta. Poikaset ovat lentokykyisiä 5 - 6 viikon ikäisinä, heinä-elokuussa. Vain yksi pesye vuodessa.

Muutto

Ensimmäiset selkälokit saapuvat maahamme maaliskuun lopulla tai huhtikuun alussa, ja muutto jatkuu toukokuun puoliväliin.

Syysmuutto alkaa elokuussa ja syyskuun alussa. Viimeiset selkälokit nähdään meillä yleensä lokakuun alussa. Selkälokit talvehtivat Pohjanmeren alueella, Välimerellä ja Itä-Afrikassa. Yksi rengastettu selkälokki on löytynyt jopa 10 000 km:n päästä, Australian Kookossaarilta. Suomessa voi olla satunnaisia talvehtijoita.

Selkälokit muuttavat yksittäin tai pienissä parvissa, usein poikueittain.

Lähteet
*Lasse J. Laine: Suomen linnut - tunnistusopas - Otava
*Pertti Koskimies, Juhani Lokki: Kotimaan linnut - WSOY
*Uusi suuri eläinkirja - WSOY
*Maailman luonto, Eläimet: Linnut - Weilin+Göös
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Wikipedia
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat