Lehtopöllö
Lehtopöllö. Kuva yllä - Copyright © Sue Cro - Creative Commons.

PÖLLÖT (Strigidae)

Pöllöt (Strigidae) on lintuheimo, joka kuuluu pöllölintujen (Strigiformes) lahkoon. Pöllöjen heimoon kuuluu 220 lajia 26 suvussa.

Salaperäisten elintapojensa, yöllisten huhuilujensa ja ihmismäisen naamansa vuoksi pöllöt ovat herättäneet aina kunnioitusta. Niitä pidetään viisaudenkin symboleina.

Elintavoiltaan pöllöt muistuttavat jossain määrin petolintuja, sillä molemmat syövät lihaa ja pyydystävät ravinnokseen eläviä lintuja sekä pikkunisäkkäitä. Pöllöt eivät kuitenkaan ole sukua petolinnuille, vaan niiden lähimmät sukulaiset ovat kehrääjälinnuissa (Caprimulgiformes).

Pöllöillä on suuri, pyöreä pää ja pyöreä naamakiehkura. Suuret silmät katsovat kumpikin suoraan eteenpäin. Muuten kapeaa näkökenttää laajentaa pään suuri kääntyvyys. Lyhyt nokka on osaksi kankeiden, eteenpäin sojottavien höyhensukasten peitossa.

Höyhenpuku on tuuhea ja pehmeä. Myös koivet ja varpaat ovat höyhenpeitteiset. Uloimman varpaan pöllöt voivat kääntää joko eteen- tai taaksepäin. Luonteenomainen, anatominen piirre on korvien epäsymmetrinen sijainti päässä, joka helpottaa saaliin paikantamista.

Pöllöjen siivet ovat leveät ja pyöreäpäiset. Niiden iskut ovat täysin äänettömiä. Useimmat lajit ovat aktiivisia hämärissä ja pimeällä, eräät myös päivällä. Sukupuolet ovat yleensä samannäköiset.

Monien lajien soidinhuuto on huhuileva. Talvisin pöllöt voivat hakeutua ihmisasutuksen tuntumaan. Pöllöt eivät yleensä rakenna omaa pesää, vaan pesivät muiden lintujen vanhoissa pesissä, puunkoloissa, pöntöissä tai maassa.

Suomessa pesiviä pöllölajeja ovat helmipöllö, varpuspöllö, huuhkaja, hiiripöllö, lehtopöllö, viirupöllö, lapinpöllö, sarvipöllö, suopöllö ja joinakin vuosina tunturipöllö. Harhailijoina meillä on tavattu kyläpöllönen ja minervanpöllö.

Lehtopöllö

1800-luvulla lehtopöllö oli Ruotsin yleisin pöllölaji ja siksi sille tiedettiin jo vuonna 1810 suomalaiset nimet "tarhapöllö" ja "kissan-pöhkö". Suomessa lehtopöllö on suhteellisen "uusi" tulokas. Vanhimmat havainnot lajista ovat Helsingissä joulukuussa vuonna 1875 ammuttu lintu ja pesälöytö Turun Ruissalosta vuonna 1878. 1880-luvulta on tiedossa ainakin kolme pesintää. Ensimmäisten vuosikymmenten havainnot ja pesälöydöt keskittyivät Lounais-Suomeen ja Uudellemaalle. Kaakkois-Suomen alueella pesälöytöjä alettiin tehdä vasta vuoden 1912 jälkeen.

Lehtopöllö (Strix aluco)

Lehtopöllöllä on pituutta noin 37 – 45 cm ja siipiväliä 95 – 105 cm. Uros painaa noin 500 grammaa, naaras noin 600 grammaa. Kookkaamman naaraan keskipituus on noin 44 cm, koiraan 42 cm. Lehtopöllö on hieman varista pienempi keskikokoinen ja roteva, tuuheahöyheninen pöllö.

Lehtopöllöä on maassamme kaksi värimuotoa, joilla yleisvärityksenä on joko harmaanruskea tai punaruskea. Näiden kahden värimuodon välillä lehtopöllöjen värit vaihtuvat, aukottomasti liukuvana sarjana harmaanruskeasta punaruskeaan. Tämä värien monimuotoisuus johtunee perintötekijöistä, joskaan sen mahdollista merkitystä ei tunneta.

Selkää vaaleampi vatsapuoli on tumman pitkittäisjuovikas. Korvatöyhdötön pää on suuri ja pyöreä, pyrstö lyhyehkö. Pyöreäkehäinen naamakiehkura on harmahtavan kellanruskea, tai punaruskealla muodolla osaksi ruosteenvärinen. Useiden muiden pöllöjen tapaan lehtopöllön siiven alapinnat ovat silmiinpistävän valkeat. Silmät ovat mustat tai tummanruskeat ja nokka on keltainen.

Lehtopöllö

Lehtopöllö. Kuva - Copyright © caroline legg - Creative Commons.

Lehtopöllö on täydellinen yölintu, jonka päivälepopuun pikkulinnut ja rastaat usein rähinöinnillään paljastavat. Se on liikkeellä vasta yön pimennyttyä lähes täysin. Sen näkö on selvästi parempi, kuin ihmisen. Myös kuulo on erittäin hyvä. Kuuloaistin käyttökelpoisuutta lisää vielä pöllön suurten korva-aukkojen epäsymmetrinen sijainti, sillä sen ansiosta se pystyy aistimaan myös äänen lähtöpaikan siitä pienen pienestä erosta, joka syntyy äänen tullessa korviin hieman eriaikaisesti.

Lehtopöllö lentää äänettömästi, pitäen lyhyitä, pyöreäpäisiä siipiään hieman kuperina. Viirupöllöön verrattuna lehtopöllö näyttää lyhytpyrstöiseltä. Siiveniskut ovat suhteellsen nopeat ja joustavat.

Kirkkaat ja kuuluvat äänet

Lehtopöllö ääntelee vilkkaasti melkein läpi vuoden. Sen äänet ovat kirkkaita ja kuuluvia. Kun se lisäksi asuu yleensä ihmisasutuksen välittömässä läheisyydessä, se on Etelä-Suomen ihmisten useimmiten kuulema pöllölaji. Lehtopöllön kuulee useammin, kuin pääsee näkemään, tämä johtuu linnun öisistä elintavoista.

Koiraan kaunis soidinhuhuilu on kaksiosainen, alkaen huuh - sitä seuraa kahden sekunnin tauko ja jatkuen - hu-huhuhu-huuh, loppu on väräjävä. Huhuilun lomassa kuuluu usein naaraan vastauksena terävä ke-vitt. Naaras voi huhuilla myös ihan samoin kuin koiras, mutta lyhyemmin ja käheämmin, erityisesti syksyllä. Tyynellä säällä koiraan soidinhuuto kuuluu noin kahden kilometrin päähän ja erityisen hyvissä olosuhteissa lähes kolmen kilometrin päähän.

Koiraan keväinen huutokausi voi toisinaan jäädä vain muutaman yön mittaiseksi ja jotkin koiraat eivät kenties huuda lainkaan, jos ne ovat pariutuneet jo aiemmin. Toisaalta jotkin yksilöt voivat huhuilla vielä keskellä kesääkin. Itse asiassa sopivina kuutamoöinä, lehtopöllö voi huhuilla läpi vuoden.

Lehtopöllö, kuten muutkin kotipaikkauskolliset pöllöt, innostuu huhuilemaan uudestaan syksyllä, syyssoidinkaudella elo-lokakuussa.

Poikaset kerjäävät lyhyellä, pihisevällä pitsii äänellä. Mökin tai talon pihalta voi kuulua kesäyönä kummallinen piiskutus. Lehtopöllön poikaset siellä kerjäävät ravintoa. Välillä ilman leikkaa myös vanhempien kimakka huuto. Päivälllä pöllö ehkä näkyy torkkumassa puunoksalla. Usein lehtopöllö lepäilee päiväunillaan koivun runkoa vasten. Välillä se avaa tummat silmänsä ja kurkistaa ympärilleen, mutta jatkaa pian siestaansa.

Lehtopöllö

Lehtopöllö. Kuva - Copyright © caroline legg - Creative Commons.

Ravinto

Lehtopöllöjen ravinto on monipuolisempaa, kuin useimpien muiden pöllöjen. Sen ravintoa ovat erityisesti pikkujyrsijät, myyrät, hiiret ja rotat, joiden osuus sen ravinnosta on noin 75 %, mutta myös pikkulinnut, sammakot, sisiliskot, hyönteiset ja matelijat. Jossain määrin lehtopöllöt tappavat myös pienempiä sukulaisiaan helmi- ja varpus- sekä sarvipöllöjä. Linnut joutuvat lehtopöllön saalistuslistalle silloin, kun pikkunisäkkäitä ei ole tarjolla.

Lehtopöllö on vähemmän riippuvainen myyräravinnosta, kuin muut samankokoiset pöllölajit, mutta silti sen pesintä keskittyy myyrähuippuvuosille ja tuottaa silloin myös suurimmat poikueet.

Talvet, jolloin on paljon lunta ja kova hanki, voivat muodostua lehtopöllöille kohtalokkaiksi. Kovina talvina, jolloin pakkanen jatkuu ankarana viikkokausia ja pikkujyrsijät pysyttelevät lumen sisässä, lehtopöllöt tulevat pyydystelemään rottia ja hiiriä ladoista, karjasuojista ja kaatopaikoilta. Silloin kuolleina löytyvät lehtopöllöt ovat miltei luurangoiksi laihtuneita. Jyrsijäkadon ja ankaran talven sattuessa samanaikaisesti, voi lehtopöllökanta romahtaa.

Lehtopöllö

Lehtopöllö. Kuva - Copyright © caroline legg - Creative Commons.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Levinnäisyydeltään eteläinen ja lounainen lehtopöllö on 1800-luvun lopun uudistulokkaita Suomessa. Se runsastui sadan vuoden ajan, 1980-luvulle asti, mutta kanta on sittemmin kääntynyt laskuun, sille sopivien kartanomaisten maisemien vähennyttyä.

Suomessa lehtopöllöä esiintyy etelästä Oulu–Joensuu-korkeudelle saakka; pohjoisempana vain siellä täällä, lähinnä rannikkoseudulla. Erityisen runsas se on Turun Ruissalossa, jossa on noin 15 reviiriä. Suomen pesimäkanta on noin 2 000 paria.

Lehtopöllö on kaikista pöllöistämme selvimmin lehtimetsiä suosiva laji. Se tulee hyvin toimeen lehtomaisissa metsissä kulttuurivaikutuksen ulkopuolellakin, mutta runsaimmillaan laji on viljelys- ja kyläalueiden reunametsissä. Lehtometsien suosiminen on ilmeisesti seurausta siitä, että lajille riittävän suuria pesäkoloja syntyy lahoamalla vain lehtipuihin.

Lehtopöllö viihtyy parhaiten rikkonaisissa ja pienikuvioisissa metsissä. Etenkin maamme eteläosan jalopuualueella se pesii yleisesti myös rauhallisissa kartanonpuistoissa, kirkkomailla ja maalaistalojen pihoissa, toisinaan jopa kaupunkien keskustan puistoissakin. Onpa se pesinyt keskellä Helsinkiäkin, Vanhan kirkon puistossa. Kulttuurivaikutuksen ulkopuolella mieluisin pesäpaikka on rehevä rantalehto, mutta pesä voi olla myös saaressa tai pellon reunan metsäsaarekkeessa.

Lehtopöllö

Lehtopöllön poikanen eli untuvapallo. Poikasilla on ilmava, vaaleanharmaa ja ruskeanjuovikas untuvapeite. Kuva - Copyright © Sue Cro - Creative Commons.

Lisääntyminen

Pöllöpari asustaa omimallaan reviirillä kesät ja talvet.

Lehtopöllön soidinkauden alku riippuu ravintotilanteesta ja sääoloista. Hyvinä ravintotalvina laji voi aloittaa soitimen jo tammikuun lauhoina iltoina, huonoina vuosina soidin alkaa maaliskuussa. Se jatkuu siihen saakka, että naaras alkaa munia. Huonoimpina myyräkeväinä, kun myyriä ja muita pieniä karvakeriä ei ole tarjolla, lehtopöllöpari ei muni laisinkaan, vaan odottaa parempia aikoja. Jolloin poikasten kasvattamiseksi on tarpeeksi ravintoa tarjolla.

Lehtopöllön alkuperäinen pesäpaikka meillä Suomessa on lahoamisen tuloksena lehtipuuhun syntynyt, tilava onkalo, joskus myös palokärjenkolo. 1970-luvulta alkaen lehtopöllö on kuitenkin runsaan pöntötyksen myötä siirtynyt pesimään isossa pöntössä ja se pesii enää harvemmin luonnonkolossa. Lehtopöllöjen ihanteellisia koteja ovat rantalehtojen laitamille asetetut telkänuutut ja viljelysmaita reunustaviin puihin kiinnitetyt pöntöt. Kiitos aktiivisten lehtopöllön ystävien, niille tehtyjen pönttöjen verkosto on koko eteläisessä Suomessa varsin tiheä.

Poikkeuksellisempia pesäpaikkoja ovat rakennusten onkalot, latojen heinäkasat, kirkontornit ja variksen- tai harakanpesät.

Naaras kuivaa pesäkolon pohjaa ennen munintaa noin viikon ajan. Maalis-huhtikuussa, leutoina talvina vieläkin aikaisemmin, lehtopöllö munii pesäkolonsa pohjalle 3 - 5 heikosti hohtavaa, valkoista munaa. Muninta tapahtuu yleensä kahden päivän välein, tai väli voi olla pidempikin. Tämän vuoksi esimerkiksi 5 munan pesyeen muninta voi kestää 8 - 15 vrk. Hautomisen naaras aloittaa jo ensimmäisestä munasta.

Naaras hautoo 28 - 30 vuorokautta, koiraan huolehtiessa vartioinnista ja tuodessa saalista. Poikaset kuoriutuvat muutaman päivän välein, joten varsinkin isoissa poikueissa vanhimman ja nuorimman poikasen ikäero vo nousta yli viikkoon. Poikaset ovat kuoriutuessaan sokeita. Niiden silmät avautuvat vasta runsaan viikon iässä. Naaras pysyttelee poikasten kanssa pesässä, kunnes poikaset ovat varttuneet lähes kaksiviikkoisiksi. Siihen asti koiras hoitaa saalistuksen yksin ja tuo ravinnon naaraalle pönttöön, missä naaras paloittelee sen poikasille.

Jos koiras syystä tai toisesta kuolee pesinnän aikana, tuhoutuu koko poikuekin, sillä naaras ei osaa asettua koiraan tilalle perheen huoltajaksi, vaan tyytyy saalistamaan vain itselleen.

Jos ravintotilanne pesäpoikasten aikana on huono, poikasten eri-ikäisyydestä johtuen seuraa ruoasta ankara kilpailu. Tämän dramaattisen kilpailun häviävät pienimmät, kun isoimmat ahnehtivat kaiken tuodun ruoan ja hotkivat lopuksi vielä pienimmät sisaruksensakin suihinsa!

Poikaset yleensä jättävät pesän jo ennen lentotaidon saavuttamista. Lentämään ne oppivat 32 - 37 vrk:n ikäisinä. Emot ruokkivat niitä vielä kolmen ensimmäisen elinkuukauden ajan. Yksi pesye vuodessa.

Osa lehtopöllönaaraista voi olla pesällään hyökkääviä ja iskeä kiinni myös ihmiseen. Tämä on kuitenkin harvinaisempaa kuin viiru-, lapin- ja hiiripöllöllä.

Lehtopöllö

Lehtopöllö. Kuva - Copyright © caroline legg - Creative Commons.

Muutto

Lehtopöllö on hyvin kotipaikkauskollinen paikkalintu. Nuoret yksilöt kiertelevät ensimmäisenä syksynään ja talvenaan, etsiskellen itselleen omaa reviiriä, mutta harvoin pitkiä matkoja. Nämä kiertelyt ovat yleensä pituudeltaan muutamia kymmeniä kilometrejä. Pisimmillään kiertelyt voivat kuitenkin olla jopa 200 - 300 km.

Huonoina ravintovuosina vanhatkin lehtopöllöt voivat ulottaa saalistusmatkat muutaman kilometrin päähän pesästä, reviirien välillä olevalle "ei kenenkään maalle".

Lajin eteläisyydestä kertoo se, että ankarina talvina monet lehtopöllöistä kuolevat, sillä aitona paikkalintuna lehtopöllö ei osaa lähteä muuttomatkalle.

Lähteet
*Pekka Helo: Yön linnut - kirja Suomen pöllöistä
*Lars Jonsson: Talvilintujen elämää - Minerva
*Pertti Koskimies, Juhani Lokki: Kotimaan linnut - WSOY
*Maailman luonto, Eläimet: Linnut - Weilin+Göös
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Wikipedia
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat
Lehtopöllö

Lehtopöllö. Kuva - Copyright © Sue Cro - Creative Commons.
Pöllöt