Pikkutikka

Tikkojen heimo

Lahkossa tikkalinnut (Piciformes) on luokittelusta riippuen 3 – 6 heimoa. Yksi näistä heimoista on tikat (Picidae). Suomessa on tavattu yhdeksän tikkalintulajia, ja ne kaikki kuuluvat tähän tikkojen heimoon. Satunnaisia harhailijoita meillä ovat tammitikka ja vihertikka. Vakituisia pesijöitä ovat käpytikka, pikkutikka, valkoselkätikka, palokärki, käenpiika, pohjantikka ja harmaapäätikka.

Tikoille, erityisesti käenpiialle ja vihertikalle, on luonteenomaista erittäin pitkä kieli, jonka ne voivat ulottaa kauas nokan ulkopuolelle. Sillä ne saalistavat toukkia puun kätköistä. Tikkojen nokka on pitkä ja voimakas. Sopeutumisesta kapuilemiseen puiden rungoilla kertovat lyhyiden, mutta vahvojen koipien kaksi eteenpäin ja kaksi taaksepäin suuntautunutta varvasta. Hyvänä tukena on lyhyehkö, jäykkä pyrstö. Siivet ovat lyhyet ja pyöreäpäiset.

Tikat ilmoittavat läsnäolostaan rummuttamalla. Niiden aivoissa on eräänlainen iskunvaimennus, estämässä tikkoja saamasta aivotärähdystä, niiden rummuttaessa nopeasti kovaan puuhun. Kullakin lajilla on oma, tyypillinen rummutussarjansa, josta lajit on melko helppo erottaa toisistaan.

Tikat ovat erikoistuneet lähes pelkästään puussa tai pikemminkin puun sisällä elävien hyönteisten pyydystämiseen.

Tikkojen voimakkaan aaltomaisessa lennossa vuorottelevat nopeat siiveniskut ja lyhyet liidot siivet supussa. Tikat kovertavat yleensä itse pesäkolonsa. Sukupuolet voidaan helposti erottaa toisistaan. Lajit ovat lähinnä paikkalintuja.

Pikkutikka

"Pieni höyhenpallo lentää syvissä aalloissa ja laskeutuu järviruovikkoon. Pikkutikka tarraa ruokoon ja alkaa hakata siihen reikää, etsiäkseen onton varren sisältä toukkia ja muita makupaloja. Välillä se ääntelee kimakan hennon kjik-kutsuäänensä."

Pikkutikka (Dendrocopos minor)

Koko Euroopan pienin tikka, pikkutikka on nimensä mukaisesti tikaksi todellakin pieni - se on lyhyt ja typäkkä. Vertailtaessa sitä muihin pikkulintuihin, havaitaan että se on vain hädin tuskin varpusen kokoinen eli hieman talitiaista kookkaampi - siis peipon kokoinen. Sillä on pituutta 14 – 15 senttiä ja painoa noin 24 grammaa. Sen selkäpuoli on kauttaaltaan mustavalkean kirjoma, alaosastaan miltei yhtenäisen valkoinen. Vatsa on valkeahko ja pitkittäisjuovainen ja linnun peräpäästä puuttuu käpytikan punainen väri. Pään kuviointi on samanlainen, kuin valkoselkätikalla.

Koiraalla on valkoinen otsa ja kauttaaltaan punainen päälaki. Naaras on pohjantikan ohella ainoa tikkamme, jolla ei ole puvussaan lainkaan punaista. Sen otsa on tummanrusehtava ja päälaki edestä valkoinen, takaa musta. Nuoren linnun päälaki on epämääräisen punainen ja vatsapuoli kellanruskehtava, selvästi pitkittäisjuovikas.

Pikkutikan lento on nopeaa ja aaltoilevaa.

Uusissa DNA-tutkimuksissa pikkutikka on luokiteltu eri sukuun kuin kaksi muuta Dendrocopos-suvun tikkaa, käpytikka ja valkoselkätikka. Uusi tieteellinen nimi Dryobates minor ei ole vielä käytössä Suomessa.

Pikkutikka oli BirdLife Suomen Vuoden lintu 2021.

Kiikittelijä ja hiljainen lahokantojen naputtelija

Tikkojen ääntelyä kutsutaan kiikitykseksi. Pikkutikan kutsuääni kjik on samanlainen kuin käpytikalla, mutta hiljaisempi. Sitä on varottava sekoittamasta pohjantikan vastaavaan ääneen. Soidinhuuto, jota voi kuulla myös syksyllä, on nopea, keskimäärin 8-15-tavuinen huutosarja ki-ki-ki. Sen sävy on hento ja tempo voi vaihdella huomattavastikin. Se on myös lyhyttavuisempi kuin käenpiian hyvin samanlainen huuto.

Pikkutikan rummutus on ompelukonemainen tikitys, joka pysyy voimakkuudeltaan tasaisena alusta loppuun. Rummutus kestää noin 1,5 sekuntia ja toistuu hyvin taajaan, 8 - 10 kertaa minuutissa. Rummutus kuulostaa hieman pärisevältä, varsinkin verrattaessa käpytikan kaikuvaan rummutukseen. Pikkutikan rummutus ei kuulu yhtä kauas kuin käpytikan rummutus. Parinmuodostuksen varmistamiseksi tikoille on tärkeää, että niiden rummutus kuuluu mahdollisimman kauas.

Silloin, kun ei rummuta eikä huutele soitimella, eli suurimman osan aikaa vuodesta pikkutikka on hiljainen elelijä. Se ei herätä juuri minkäänlaista huomiota hiljaisella lahokantojen ja aidantolppien naputuksellaan. Jollei liikkeellä ole lintuja seuraileva harrastaja, joka tietenkin kuuntelee herkät korvansa höröllään hennoimpiakin lintujen ääniä.

Pikkutikka

Ravinto

Pikkutikan ravintona ovat miltei yksinomaan hyönteiset, kesällä ennen kaikkea kirvat, mutta myös muurahaiset, kovakuoriaiset, pikkuperhoset ja toukat. Ravinto vaihtelee vuodenaikojen mukaan.

Talvisin pikkutikka etsiskelee hyönteisiä ja hyönteiskotiloita kaarnanraoista ja lahopökkelöistä, sekä saattaa vierailla myös lintulaudallakin. Talvisin pikkutikka ruokailee myös ruovikoissa, etsien ruo'oissa talvehtivia hyönteisiä ja hämähäkkejä. Sinitiaisten tapaan se etsii ruokaa ruokojen sisältä. Kevyenä lintuna pikkutikka selviytyy ruovikossa hyvin. Se pystyy ottamaan järviruo'osta tai vastaavasta kiinni, pysyttelemään vaakasuorassa ja etsimään kasvin sisältä perhosentoukkia tai -kotiloita. Monet niitty-yökköset nimittäin talvehtivat ruokojen sisällä.

Talvisin pikkutikka liittyy myös mielellään tiaisparveen ja etsii tiaisten tapaan ruokakätköjä kaarnan, oksien ja jäkälien raoista.

Pikkutikka

Pikkutikka. Kuva - Copyright © Andrey Gulivanov - Creative Commons.

Pikkutikka

Pikkutikan levinneisyys. Kuva - Copyright © Scops - Creative Commons.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Suomen pikkutikkakannan suuruus tunnetaan varsin huonosti: kanta arvioidaan noin 5 000 pariksi, tai sitä pienemmäksi. Pikkutikka pesii koko maassa, mutta on runsain Etelä- ja Kaakkois-Suomessa ja harvinainen Lapissa. Silti pikkutikka on harvalukuinen laji, joka puuttuu kokonaan laajoilta alueilta.

Pikkutikan pesimäympäristöä ovat aukeiden pilkkomat lehti- ja lehtipuuvaltaiset sekametsät. Se suosii rantalehtoja ja -lepikoita, peltojen laitoja, puistoja ja asutuksen läheisyyttä - sekä puita kasvavia soita ja umpeen kasvavia hakamaita ja niittyjä. Toisaalta se pesii myös Lapin karuissa tunturikoivikoissa, vieläpä suhteellisen yleisenä. Talvisin pikkutikan tapaa usein ruovikoissa.

Pikkutikka valitsee asuinpaikakseen mielellään myös jokien ja rantojen läheisen korpimetsän, jossa on paljon kuolleita tai kuolevia lehtipuita: koivuja, leppiä ja raitoja. Ulkonäöltään pikkutikka sopii hyvin koivikkoon, sillä sen enimmäkseen musta, poikkiraitainen väritys sulautuu hyvin tuoheen ja koivunrungon jäkälään.

Pikkutikka karttaa voimakkaasti nykyaikaisen metsätalouden vaikutuksessa olevia alueita ja siksi se onkin monilla seuduilla vähentynyt viimeisten vuosikymmenten aikana.

Pikkutikka

Lisääntyminen

Molemmat emot osallistuvat pesäkolon hakkaamiseen, tavallisesti puun sivuhaaraan tai kuivaan runkoon. Hennolla nokallaan pikkutikka pystyy hakkaamaan pesäkolonsa vain lahoon pökkelöön. Pesäkolon rakentaminen aloitetaan usein huhti-toukokuun vaihteessa ja se valmistuu pari viikkoa myöhemmin. Lentoaukon halkaisija on noin 40 mm, eli pikkutikan vanhat kolot ovat sopivia monille pikkulinnuille pesäpaikaksi. Pikkutikan pyöreä pesäkolo sijaitsee yleensä lahossa koivussa, tervalepässä tai haavassa. Se voi olla alimmillaan vain puolen metrin korkeudessa, mutta yleensä kuitenkin 3 - 7 metrin korkeudessa.

Pikkutikka munii toukokuussa 5 - 6 hohtavan valkoista munaa, joita emot hautovat 13 - 14 vrk. Koiras hautoo enimmäkseen öisin. Aluksi kumpikin emo ruokkii poikasia, mutta 21 vrk:n pituisen pesäpoikasajan loppuvaiheessa naaraan mielenkiinto saattaa herpaantua. Sama ilmiö on todettu muillakin sukulaislajeilla. Yksi pesye vuodessa.

Pikkutikka

Muutto

Pikkutikka on paikkalintu, mutta vetäytyy talven tullen syvemmälle metsiin ja palaa keväällä maalis-huhtikuussa muuttolintujen tapaan pesimäpiiriinsä, koiraat ennen naaraita. Syksyisin nähdään rannikolla vaihtelevia määriä vaeltelevia pikkutikkoja, jotka kuitenkaan yleensä eivät yleensä uskaltaudu meren ylitykseen. Tosin ne tekevät joskus senkin.

Joinakin syksyinä pikkutikkoja vaeltaa maahamme idästä.

Lähteet
*Suomen luonto: Pikkutikka
*Lars Jonsson: Talvilintujen elämää - Minerva
*Pertti Koskimies, Juhani Lokki: Kotimaan linnut - WSOY
*Maailman luonto, Eläimet: Linnut - Weilin+Göös
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Wikipedia
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat