Kurmitsojen heimo

Lahkossa rantalinnut (Charadriiformes) on heimo kurmitsat (Charadriidae).

Kurmitsojen suuri heimo on asuttanut lähes koko maapallon, Antarktiksen aluetta lukuun ottamatta. Kurmitsat ovat pieniä tai keskikokoisia, paksukaulaisia ja typäköitä kahlaajia, joilla on lyhyt, yleensä suora ja paksuhko nokka ja kesäpuvussa luonteenomaiset pää- ja kaulakuvioinnit. Ensimmäinen varvas puuttuu, pää on iso ja silmät ovat suuret. Koivet ovat melko lyhyet.

Ruokaillessaan kurmitsat piipertävät nopeasti eteenpäin ja pysähtyvät aina välillä äkisti kaula ojossa ikään kuin kuulostelemaan. Usein ne myös nykivät hermostuneesti päätään. Sukupuolet voivat olla erilaisia. Useimmat lajit ovat ainakin juhlapuvussaan värikkään kirkkaita.

Äänet ovat usein huilumaisia tai viheltäviä. Kurmitsat viihtyvät hiekkaisilla tai kivikkoisilla rannoilla, niityillä, nummilla ja soilla sekä tuntureilla ja tundralla. Pesä on aina maassa. Kaikki kurmitsat muistuttavat toisiaan tavoiltaan. Pohjoisilla alueilla pesivät kurmitsat ovat muuttolintuja, jotka lentävät jopa 20 000 kilometriä vuodessa talvehtimisalueiden ja pesimäpaikkojen väliä.

Kurmitsojen heimossa on 67 lajia. Suomalaisille tutuimpia kurmitsoja ovat kapustarinta, keräkurmitsa, tundrakurmitsa, tylli ja pikkutylli - sekä töyhtöhyyppä.

Töyhtöhyyppä (Vanellus vanellus)

"Keväisen mullospellon yllä mustavalkoisena kauhovin siiveniskuin viipottava, väliin hurjannäköisesti syöksyilevä, naukuva ja vingahteleva lintu on soitimella oleva töyhtöhyyppä. Töyhtöhyyppä on kaunis lintu, josta on kirjoitettu maailmalla useita runojakin. Miksipä ei olisikaan, sillä töyhtöhyyppään ei voi olla ihastumatta, kun se heittelee keväällä ilmassa volttejaan aina välillä naukaisten."

Töyhtöhyypällä on pituutta 28 – 33 cm, siipien kärkiväliä 67 – 87 cm ja painoa 128 – 330 g. Sen sulkapuku on päältä metallisen vihreänhohtoinen ja siinä häivähtelevät miltei kaikki sateenkaaren värit. Töyhtöhyypällä on pitkä ja siro niskatöyhtö. Millään suomalaisella linnulla ei ole yhtä näyttävää komistusta, ei tukkasotkalla, ei töyhtötiaisella, ei harmaahaikaralla eikä edes silkkiuikulla.

Posket ovat harmaat, leuka, kurkku ja rinta mustat. Valkoinen vatsa päättyy ruosteenvärisiin eli kanelinvärisiin pyrstön alapeitinhöyheniin. Valkoisessa pyrstössä on lähellä kärkeä leveä, musta vyö. Jalat ovat hoikat ja pitkät, mutta eivät suhteettoman näköiset. Kolmen eteenpäin suuntautuvan varpaan välillä on räpylä, taaksepäin suuntautuva varvas on mitätön.

Leveät, pyöreäpäiset ja kärkeen asti leveät siivet ovat alta mustat, lukuun ottamatta ulompien käsisulkien kärkitäpliä. Lento on tunnusomaisen heittelehtivää hitain, nykivin siiveniskuin.



Naaras on väritykseltään koirasta himmeämpi ja sen töyhtö on lyhyempi. Talvipukuisen hyypän puvussa on ruskean ja ruosteen sävyjä ja mustaan etumukseen tulee valkoista kirjailua.

Nuorella linnulla on vain niskatöyhdön alku, muuten se muistuttaa talvipukuista aikuista.

Äänet

Töyhtöhyypän ääni on käheän naukuva vi-vip, monin erilaisin muunnelmin.



Töyhtöhyyppä. - Kuva Copyright © Thomas Landgren - Creative Commons.

Ravinto

Töyhtöhyypän ravintoa ovat lierot ja hyönteiset. Se paikantaa saaliinsa maasta näkönsä ja kuulonsa avulla. Toisinaan se polkee nopeasti maata, jotta saisi lieron liikahtamaan ja paljastamaan olinpaikkansa. Ravintoon kuuluvat myös simpukat, siemenet ja vihreät kasvinosat.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Suomen pesimäkannaksi on arvioitu noin 70 000–120 000 paria. Suomessa pesivä hyyppäkanta on voimakkaasti taantunut.

Töyhtöhyyppä oli vielä 1880-luvulla Suomessa suurharvinaisuus. Sen jälkeen laji alkoi hiljalleen vallata maatamme, mutta vasta 1950- ja 1960-luvulla se runsastui voimakkaasti. Sen jälkeen, 1980-luvulta alkaen kannat ovat jälleen taantuneet. Taantumisen syinä ovat rantalaidunnuksen loppuminen ja keväiden kyntötöissä tuhoutuvat pesät. Taantumisen syiksi arvellaan myös avo-ojien ja rikkaruohostojen vähenemistä ja viljelykemikaaleja. Myös varikset, kissat ja minkit ovat toukotöiden ohella töyhtöhyypän avoimen pesän helposti ryöstettävien munien pahoja uhkia ja rosvoja.

Töyhtöhyyppä on peltojen ja kosteiden niittyjen pesimälaji. Suomen pohjoisosissa se pesii myös kosteilla avosoilla, lähinnä nevoilla.

Lisääntyminen

Pesimäaikaan töyhtöhyyppä lentelee kuin tanssivasti. Se tekee erittäin nopeita syöksyjä, voltteja ja kaarroksia kiertäessään reviirinsä rajoja pitkin. Koiraan siivistä lähtee soidinlennossa voimakas humina tai kuin matalaa rummutusta ja lintu naukuilee nenäsointisesti.

Pesä on maassa, usein aivan avoimella paikalla. Koiras kaapii monta pesäkuoppaa, joista naaras kelpuuttaa yhden pesäpaikaksi. Pesyeessä on 4 päärynänmuotoista, mustapilkkuisen oliivinruskeaa munaa, sama määrä on useimmilla muillakin kahlaajilla. Munista muodostuu pesässä usein risti, jossa munien suipot päät ovat kohti keskustaa. Molemmat emot suorittavat haudonnan, joka kestää 20 - 29 vrk. Haudonnan ajaksi töyhtöhyypät hiljentyvät.

Heti kuivuttuaan poikaset jättävät pesän ja osaavat myös heti silloin hakea itselleen ravintoa. Emot kuitenkin valvovat poikasia, joista tulee lentokykyisiä 35 - 40 päivän ikäisinä. Toinen emoista lähtee usein muutolle jo ennen kuin poikaset saavuttavat lentokyvyn. Vain yksi pesye vuodessa. Koirailla on havaittu moniavioisuutta.



Lennossa olevasta töyhtöhyypästä ei voi juuri erehtyä. Sillä on siipien kärkiin asti leveät siivet ja siipien iskut ovat hitaita ja nykiviä. - Kuva Copyright © Thomas Landgren - Creative Commons.

Muutto

Töyhtöhyyppä on varhaisimpia muuttolintujamme. Linnun lepattavat muuttoparvet ovat odotettuja rannikon ja sisämaankin muuton tarkkailupaikoilla. Ensimmäiset töyhtöhyypät saapuvat keväällä jo maaliskuun alkupäivinä. Usein kuitenkin takatalvi pakkasineen ja lumituiskuineen pakottaa uskalikot kääntymään paluumuutolle. Joskus takatalvi on niin nopea ja ankara, että monet töyhtöhyypät menehtyvät. Tällainen töyhtöhyyppien kuolonkevät ja niiden joukkotuho oli esimerkiksi vuonna 1966. Silloin töyhtöhyypät olivat jo ennättäneet aloittaa pesinnän, kun takatalvi yllätti.

Pääjoukot saapuvat huhtikuun puolivälin jälkeen. Varhain keväisin laji esiintyy usein suurin parvin valtateiden varsien paljastuneilla kohdilla, jotka voivat olla niitä harvoja paikkoja, mistä saattaisi löytyä ravintoa.

Syysmuutto käynnistyy jo jopa toukokuun alkupuolella ja suurin osa hyypistä katoaa heinä-elokuun vaihteessa. Loppukesällä pelloilla voi nähdä melko suuria töyhtöhyyppäparvia. Viimeisiä vitkastelijoita tavataan vielä marraskuussakin. Töyhtöhyyppä talvehtii Länsi-Euroopassa ja Välimeren maissa.



Lähteet
*Lasse J. Laine: Suomen linnut - tunnistusopas - Otava
*Pertti Koskimies, Juhani Lokki: Kotimaan linnut - WSOY
*Uusi suuri eläinkirja - WSOY
*Maailman luonto, Eläimet: Linnut - Weilin+Göös
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Wikipedia
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat