Rastaiden heimon suku rastaat

Lahkossa varpuslinnut (Passeriformes) on heimo rastaat (Turdidae). Rastaisiin kuuluu 20 sukua ja 156 lajia. Yksi heimon suvuista on rastaat (Turdus), jossa on 80 lajia. Suomessa Turdus-suvun rastaita tavataan säännöllisesti pesivinä 6 lajia. Nämä lajit ovat sepelrastas, mustarastas, räkättirastas, laulurastas, punakylkirastas ja kulorastas. Satunnaisia Turdus-suvun vierailijoita meillä on ollut 3 lajia: harmaakurkkurastas eli taigarastas, ruosterastas ja mustakaularastas.

Näiden Turdus-suvun rastaiden lisäksi meillä on tavattu satunnaisesti kaksi muutakin rastasta: kirjorastaiden sukuun kuuluva kirjorastas (Zoothera dauma) ja amerikanrastaiden sukuun kuuluva korpirastas (Catharus ustulatus).

Rastaat ovat "rastaan kokoisia" lintuja, joilla on solakka, mutta voimakastekoinen ruumis. Niiden nokka on pitkä ja suippo, pyrstö pitkä ja poikkipäinen. Maassa ne liikkuvat pitkillä koivillaan vaivattomasti. Äänet ovat erittäin vaihtelevia ja eräät lajit luetaan parhaimpiin laululintuihimme.

Mustarastas (Turdus merula)

"Onko kauniimpaa ilmoitusta kevään lähenemisestä, kuin on mustarastaan laulu, kauniin haikea huilusointi. Mustarastaan laulu kuuluu lintumaailmamme kauneimpiin lauluihin. Se alkaa soida maan eteläosien taajamissa, aurinkoisena päivänä puiston pensaasta hiljaisena ja vaimeana jo helmikuussa, kun ilmassa tuntuu ensimmäinen palaavan lämmön tervehdys. Sitä kuulee jopa yön pimeimpinä tunteinakin. Nämä ensimmäiset laulajat ovat meillä talvehtineita lintuja ja laulun puhkeaminen on niille itselleenkin juhlahetki. Talvi on kestetty ja pesimäkausi käynnistymässä.

Mustarastas ei ole aina ollut suosittu lintu. Sen musta väri ja soinnukas laulu tekivät siitä keskiajalla pimeän synnin vertauskuvan, joka houkutteli munkkeja lihallisiin nautintoihin."

Mustarastaskoiras on sametin- eli hiilenmusta, sillä on mustuutta korostavat oranssinkeltainen nokka ja silmärengas, sekä varsin pitkä pyrstö. Mustarastaalla on pituutta 23,5 – 29 cm ja painoa 80 – 135 g.

Naaras on selkäpuolelta tummanruskea, vatsapuolelta ruosteenruskea ja rinnasta tummatäpläinen. Nokka on ruskea ja leuka valkea, hennosti tummatäpläinen.

Nuori mustarastas muistuttaa aluksi naarasta. Syyskuusta alkaen koiraan selkäpuoli muuttuu ruskeanmustaksi, pyrstö miltei mustaksi ja vatsapuolikin on tummempi kuin naaraalla. Nokka säilyy ruskeanmustana vuodenvaihteeseen saakka.

Mustarastaan voi sekoittaa pihapiireissä tavalliseen kottaraiseen, mutta mustarastas liikkuu maassa hyppien, kottarainen puolestaan astelee vuoroaskelin, eli kävelee.

Mustarastas. - Kuva Copyright © Blondinrikard Fröberg - Creative Commons.

Mustarastas on Uudenmaan maakuntalintu ja Ruotsin kansallislintu.

Melodioita ja huiluääniä

Mustarastas laulaa istuen jollakin korkealla paikalla, kuten puun latvassa tai talon katolla, usein aamu- tai iltahämärissä. Varsinaisen laulukauden alkaessa maaliskuussa, koiras nousee yleensä kuusen latvaan, mistä sen huiluääni kantaa etäälle valoisassa kevätillassa. Moni laitakaupungin pientaloasukas huomaakin juuri mustarastaan huilusta kevään taas saapuneen. Laulukausi jatkuu pitkälle kesään, joskus elokuun alkupuolelle asti, jolloin koiras laulaa toisen tai jopa kolmannenkin pesyeen vuoksi.

Mustarastas on Suomen linnuston parhaita laulajia. Jos lintumme asetettaisiin laulun perusteella paremmuusjärjestykseen, mustarastas selviytyisi varmasti yhtenä suosikkina loppukamppailuun. Monien miestä se on laulajiemme ykkönen - sen täyteläinen ja huilumainen ääni ja sointuva laulu ovat selvästi ylitse muiden. Mustarastas on niitä lintuja joista ihmiset pitävät hyvin paljon.

""Eikä kukaan ole keneltäkään poissa
kun mustarastas laulaa." - Lassi Nummi

Mustarastas alkaa keväällä laulaa ensimmäisten lajien joukossa, keväisinä iltoina helmikuun lopusta lähtien. Nämä ensimmäiset laulajat ovat maassamme talvehtineita mustarastaita. Sen laulua voi kuulla niin kaupungeissa kuin metsäalueillakin.

Mustarastaan laulu on melodista, kaunista, tummasointista, täyteläistä ja hieman surumielistä eli haikeaa. Se toistelee säkeitään rauhalliseen tahtiin. Usein laulu päättyy hiljaiseen viserrykseen.

Kutsuääniä ovat tokk tokk ja sirahtava srrii, jota lintu ääntelee lentäessään. Varoitusääni on ohut tsiih. Lentoon pelotettu mustarastas päästää ilmoille räjähtävän naurun remahduksen. Mustarastaan monipuoliseen äänivalikoimaan kuuluu myös karmea maiskutussarja tsäk säk säk säk, joka voi kohota kimeäksi, kiihkeäksi huudoksi pli pli pli pli.

Mustarastaan konsertti - Muistojen laulu

Menneinä aikoina ihmisillä oli aikaa ja kykyä kuunnella lintujen lauluja herkällä korvalla. Kaupungin laidalla, pienessä talossa asui nuori neito, joka kerran oli rakkaushuolien vuoksi surun murtamana. Silloin hänen ikkunansa edessä, omenapuussa pesivä mustarastas päätti kohottaa neidon mielialaa, ja lauloi konsertissaan yksin neidolle säveltämänsä kappaleen "Muistojen laulu". Mustarastaskin oli rakastunut neitoon ja se olisi halunnut tehdä pesänsä neidon pehmeisiin hiuksiin. Tosin kävi juuri päinvastoin, että neito haikeaa laulua kuunnellessaan tuli vieläkin suruisammaksi. Mustarastaan laulu meni näin:

"Mustarastas omenapuussa nosti päänsä, kurkotti kaulansa ja sen suusta alkoivat tulvia Muistojen laulun säveleet. Ja minkälainen se laulu olikaan! Se uhkui kiihkoisaa rukousta, hellää moitetta ja vienoa surua, ja kuulijan poskilta, joka istui penkillä suuren puun alla, putosi alas kirkas vesipisara, jota seurasi toinen ja senjälkeen vielä toinen. Mustarastas lauloi varmaan ihanammin, kuin koskaan ennen, sillä kuuntelijan pää painui yhä enemmän alas, kunnes se kokonaan vaipui käsien varaan. Kun mustarastas, joka oli todellinen taiteilija, huomasi tämän, herkesi hän laulamasta, jättäen lopuksi kaikumaan valittavan säveleen". - (Sanomalehti Pohjanlahti, vuonna 1915).

Ravinto

Ravintoa etsiessään mustarastas hyppelehtii tai juoksee maassa, välillä pysähtyen kuulostelemaan pää kallellaan, paikantaakseen kastemadon. Sen tapaa usein asutuksen piirissä, nurmikoilla ja pensaikoissa.

Kesällä ravintona ovat maasta löytyvät kastemadot, hyönteiset ja toukat. Syksyn ravintoa ovat sienet, marjat ja hedelmät. Pihlajanmarjat ovat erityisen tärkeää syystalven ravintoa. Mustarastas tottuu helposti ihmiseen ja voi tulla paikoittain kiusalliseksi marjavarkaaksi. Se on rohkea ja röyhkeäksikin mainittu lintu, ja jos sitä hätistelee, se voi puikkia mansikkapenkkien lomassa hieman loitommalle tai lymytä marjapensaan taakse. Lentoon se lähtee vasta pakon edessä, huikaten mennessään tsuk tsuk ki ki ki ki ki.

Talvehtivat yksilöt oleskelevat lintulautojen liepeillä, missä erityisen houkuttelevia ovat erilaiset marjat ja kuivatut omenat.

Levinneisyys ja elinympäristöt

1900-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä maastamme ei tunneta ainuttakaan mustarastaan pesälöytöä. Vielä 1920-luvulla mustarastas oli vain Ahvenanmaan ja lounaiskolkkamme vehmaimpien lehtojen harvinaisuus. Manner-Suomeen mustarastaat levittäytyivät etenkin 1930-luvulla, jolloin niitä jo tavattiin Pohjanmaalta. Kannan voimistuminen jatkui jälleen 1950-luvulta alkaen.

Eipä linnun vastaanottokaan aina ollut hyvä, siitä kertoo pieni uutinen vuodelta 1903:

"Mustarastas on omituinen siitä, että se talvella useinkin harhailee pesimäpaikkojaan paljon pohjoisempaan. Niinpä ampui mustarastaan koiraan viime tammikuun 12 p:nä Kalajoella piirilääkäri Verner Lindman. - (Suomen luonnontieteellinen aikakauslehti vuonna 1903).

Mustarastas oli alkuaan pelkästään rehevien lehtojen ja tiheiden sekametsien lintu, joka vain satunnaisesti näyttäytyi muualla. 1800-luvulla mustarastaat alkoivat Englannissa siirtyä puutarhoihin, ensin talveksi ja lopulta pesimäänkin. Sama kehitys ilmeni Suomessakin. Ensimmäiset mustarastaiden pesät suomalaisista puutarhoista tavattiin 1920-luvulla ja myöhemmin ne - ikään kuin brittiläisten serkkujensa esimerkkiä noudattaen - uskaltautuivat kaupunkien keskustoihinkin. Vielä 1960-luvun lopulla huomattiin mustarastaan karttavan keskeisimpiä kaupunkialueita, mutta nykyisin voi pesän löytää jopa Helsingin keskustan ahtaimmista puistoista.

Nykyisin laji pesii vakituisesti Lapin eteläosissa asti. Suomessa mustarastaat ovat osittaismuuttajia ja vuosien väliset kannanvaihtelut ovat suuria. 1950-luvulla Suomen mustarastaskannaksi arvioitiin noin 17 000 paria. 1970-luvulla kanta oli kasvanut arviolta 300 000 pariin. Ankarat talvet 1980-luvun lopulla pudottivat kannan 130 000 pariin, mutta 1990-luvun lopulla kanta oli kasvanut arviolta 250 000 pariin. Nykyisin Suomen mustarastaskannaksi arvioidaan 400 000 – 700 000 paria.

Mustarastaan parhainta pesimäympäristöä ovat lehtomaiset, rehevät metsät, joissa on hyvin kehittynyt pensaskerros. Mustarastas viihtyy myös taajamien hautausmailla, puistoissa ja puutarhoissa ja se on levinnyt myös karumpiin metsiin, hämyisiin ja kosteisiin kuusikoihin, mäntyvaltaisiin metsiin ja saaristoon.

Mustarastas, nuori ruskea yksilö.

Mustarastaan pesä munineen.

Lisääntyminen

Mustarastaan pesä on tavallisesti matalalla tiheässä puussa tai pensaassa, kuusen tai katajan näreessä. Pesä voi olla myös pensasaidassa, halkopinossa, risukasassa, kallion syvennyksessä, maassa pensaikon tai juurakon suojassa ja rakennusten syvennyksissä. Onpa mustarastas joskus pesinyt parvekkeelle hylätyssä joulukuusessakin.

Pesä muistuttaa räkättirastaan pesää, mutta sen ulkoseinällä on usein runsaasti vihreää sammalta. Syvän, maljamaisen pesän rakennusainekset ovat korret, sammalet ja lehdet, sekä niihin sekoitettu maa. Vuorauksen muodostavat pienemmät korret. Pesän rakentaa naaras ja sitä voidaan käyttää toistuvasti samana pesimäkautena.

Naaras munii 4 - 6 munaa, joita se hautoo 13 vrk. Molemmat emot ruokkivat poikasia, jotka jättävät pesän parin viikon ikäisinä. Senkin jälkeen emot ruokkivat niitä reviirinsä alueella vielä parin viikon ajan. Pesyeitä on säännöllisesti kaksi, Etelä-Suomessa jopa kolme. Kolmeen pesyeeseen yltävät ne mustarastaat, jotka aloittavat pesimisen jo maalis-huhtikuussa.

Muutto

Mustarastas on pääasiassa yömuuttaja, mutta se muuttaa joskus myös päiväsaikaankin. Keväällä mustarastaat saapuvat Suomeen jo varhain, maaliskuun alusta lähtien. Päämuutto on huhtikuussa. Mustarastaan matkalento on suoraa, siivet suikkivat nopeita iskusarjoja lyhyiden liitojen välillä.

Mustarastas muuttaa syys-lokakuussa talvehtimisalueilleen Länsi-Eurooppaan. Viimeisiä muuttajia tavataan meillä vielä marraskuun lopullakin. Pieni osa kannasta talvehtii Etelä-Suomessa säännöllisesti ja menestyksellisesti. Jopa Kajaanissa asti on mustarastaan todettu talvehtineen. Pihlajanmarjatalvina mustarastas on meillä hyvinkin runsaslukuinen pihapiirien lintu. Siltikin, Suomeen talveksi jäävät mustarastaat ottavat riskin, sillä hirmupakkasissa suuri osa niistä menehtyy.

Mustarastas on aika suuri lintu. Se viheltää niin kauniisti, ettei mikään toinen lintu sille vertoja vedä siinä taidossa. Olet varmastikin kuullut sen viheltävän ja ihastuksesta virkahtanut: "Kuinka kaunista!" - (Pelastusarmeijan nuori sotilas vuonna 1920).

Lähteet
*Lasse J. Laine: Suomen linnut - tunnistusopas - Otava
*Pertti Koskimies, Juhani Lokki: Kotimaan linnut - WSOY
*Uusi suuri eläinkirja - WSOY
*Wikipedia
*Maailman luonto, Eläimet: Linnut - Weilin+Göös
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat
*Suuri eläintieto: Eläinten kiehtova maailma - Weilin+Göös