Pelikaani (Pelecanus onocrotalus)

"Jo 30 - 40 miljoonaa vuotta sitten oli nykypelikaanien kaltaisia lintuja. Monilla muillakin suhteellisen muuttumattomiin valtamerioloihin sopeutuneilla linturyhmillä kehitys on ollut hidasta.

Pelikaani pitkine nokkineen ja roikkuvine leukapusseineen on tuttu hahmo muun muassa piirroselokuvista ja sarjakuvista. Pelikaanit tuntuvatkin soveltuvan paremmin pilakuviin, kuin vakaviin tieteellisiin esityksiin - mutta omalta osaltaan ne ovat osoittamassa, miten ehtymättömän vaihtelevainen luonto on!

Vastoin uskomuksia, pelikaani ei kuitenkaan varastoi useinkaan kaloja pussiinsa, vaan se nielee saaliskalansa yleensä heti, pää edellä. Kalastustilanteessa nahkainen leukapussi saattaa vetää jopa 14 litraa vettä! Pelikaaneja on myös vainottu, koska ne ovat kalastaneet samoilla alueilla ihmisten kanssa."

Leukapussin hoitoa ja tuuletusta

"Pelikaanin leukapussin hoito vaatii huolellisuutta ja siihen liittyy erikoisen näköisiä pään tai nokan kallisteluja ja venytyksiä. Välillä pelikaani näyttää ikään kuin läähättävän. Se avaa nokkansa ja värisyttää leukapussiaan, jossa on tiheä verisuoniverkosto. Tuulettamalla näin leukapussiaan se pystyy viilentämään koko kehoaan."

Tiimikalastusta

"Kalastamisessa pelikaani on todellinen mestari. Pelikaaneilla on kyky kalastaa tiimeinä, jopa muutaman kymmenen linnun ryhmissä. Tavallinen menetelmä on sumputtaa saaliskaloja matalaan veteen hevosenkenkää muistuttavassa ketjussa. Pelikaanit uivat rantaan päin, välillä siivet levällään ja nokalla vettä tunnustellen, jolloin ketjun sisään jää kaloja ansaan ja pelikaanien saaliiksi. Meikäläisistä lajeista koskelot ja kuikkalinnut harrastavat ryhmäkalastusta."

Pelikaani Turussa vuonna 1605

"Turussa vuonna 1605 tapahtunutta pelikaanin esiintymistä sanotaan Suomen ensimmäiseksi kirjatuksi lintuhavainnoksi. Pelikaanista kertoi maineikas suomalainen luonnontieteilijä, Sigfrid Aronus Forsius, vuonna 1611 julkaistussa teoksessaan "Physica". Pelikaani oleili Forsiuksen mukaan Turun linnan edustalla, missä se ui muutaman päivän ajan. Forsiuksen mukaan lintu oli valkoinen ja kookas kuin hanhi ja sillä oli suuri värikäs pussi nokan alla, jonka se täyttää kalalla ja muulla saatavissa olevalla ravinnolla, minkä se syö sopivan tilaisuuden tullen. Sen ääni on kuin aasin hirnuntaa, mistä se on saanut nimen Onocrotalus. Lajia tavataan vain harvoin Saksassa, sen sijaan eteläisemmissä maissa ja Intiassa se esiintyy runsaana.

Pelikaani hirnui lyhyen aikansa Turussa ominaisella tavallaan ja tuli sitten ammutuksi. Ampuja lähetti sen Ruotsin kuninkaalle." - (Risto Lemmetyinen, Lintumies vuonna 1989)

Pelikaani Pyhäjoella vuonna 1925

"Jo useana päivänä oli Pyhäjoella, lähellä meren rantaa asuvien huomiota kiinnittänyt outo lintu, kunnes heinäkuun 7:nä päivänä talokkaan pojan Nantte Rööningin onnistui ampua se. Lintu on valkoinen vesilintu. Sen siipien pituus levitettynä on 3 metr. 5 sm. Linnun pituus, jalat, kaula ja nokka luettuna on 1 m. 97 sm., kaulan ja nokan pituus yhteensä oli 1 m. 10 sm. ja nokka yksinään 45 sm. Linnun nokan alla on noin 60 sm. pituinen pussi. Räpylän leveys oli 25 sm. ja siipien leveys 70 sm. Isosta koostaan huolimatta oli linnun paino verrattain pieni.

Lintu on pelikaani, joka jollakin käsittämättömällä tavalla on tänne sortunut. Pelikaanit asustavat yleensä suurissa joukoissa samoilla paikoilla ja pesivät soissa tai rannoilla, munien 2 - 5 munaa. Pelikaania tavataan Etelä-Aasiasta Pohjois-Afrikkaan ja Etelä-Euroopasta Unkariin saakka. Muualla Euroopassa se esiintyy perin harvoin. Pari kertaa ennen on pelikaani tavattu Suomessa Uudellamaalla ja Karjalassa. Ihmisten läheisyydessä se voi kesyttyä helposti. Vanhan Raamatun kielellä kutsutaan pelikaania ruovonpäristäjäksi. Pelikaani on lähetetty Helsinkiin yliopiston eläintieteelliseen museoon täytettäväksi." - (Metsästys ja kalastus vuonna 1925)

Pelikaani on armeliaisuuden ja kuuliaisuuden vertauskuva

"Tunnetuin pelikaanista kertova myytti kuvaa sitä, kuinka emo lävistää nokkansa kärjellä rintansa, jos se ei löydä poikasilleen ruokaa, ja ruokkii jälkeläisiään omalla verellään. Varhaisimmat pelikaanista tehdyt piirrokset kuvaavat juuri tätä tapahtumaa. Kyseinen uskomus teki pelikaanista armeliaisuuden ja kuuliaisuuden vertauskuvana suositun vaakunakoristeen. Nokan yläpuoliskon verenpunainen kärki on osaltaan tehnyt tarinasta uskottavan tuntuisen."

Pelikaani ja ihminen

"Runsas vuosisata sitten eurooppalaisten pelikaanien jättimäiset parvet talvehtivat Niilin suistossa, mutta alueen rauhattomuus on karkottanut linnut aina Sudaniin asti.

Jo Aristoteles aikoinaan kirjoitti pelikaanien muuttavan Tonavan suistosta talvehtimisvesilleen Bulgariaan. Pelikaaneista löytyy piirroksia varhemmiltakin ajoilta.

Pakistanissa jotkut metsästäjät kahlaavat pelikaanin suojissa tai sen nahkaan pukeutuneena sorsien luo ja nappaavat niistä jaloista kiinni."