Suomen kaunein kirkko

Suomen kaunein kirkko

Marian kirkko

Haminassa sijaitseva Marian kirkko on rakennettu keskiajalla ja se on aiemmin tunnettu nimellä Vehkalahden kirkko. Alkuperäisestä kivikirkosta on kuitenkin jäljellä enää seinät.

Vanhin asiakirjamaininta Vehkalahden Pyhän Marian kirkosta löytyy Viipurin linnanisännän kirjeestä 2.2.1396. Siinä hän myöntää pitäjämme lautamiehelle omistusoikeuden autioon, joka sijaitsee ”malmilla Vehkalahden kirkon vieressä”. Kuinka paljon ennemmin kirkko on rakennettu, sitä emme tiedä.

Alkuperäisestä kirkkorakennuksesta ei ole jäljellä juuri muuta kuin seinät. Ja niitäkin on vuosisatojen saatossa jo ehditty korottaa. Yksityiskohtaisia mainintoja kirkosta alkaa löytyä vasta 1500-luvun lopulta, ja tietysti vain suurimmista mullistuksista. Sodan jalkoihinhan kirkko on rajalla seisoneena joutunut usein sotkeutumaan. Ja jäljet ovat olleet sen mukaisia. 1570- 90 sotien aikana kirkko ryöstettiin ja poltettiin kahdesti. Seinä- ja kattomaalaukset tuhoutuivat, samoin muut aarteet joutuivat tielle tietymättömille.

1600-luvulla kirkkoa ympäröi aita: hirsirakennelma katettu kivimuuri, jonka toisella laidalla oli asehuone eli kirkon portti. Kirkonkellot oli nostettu erilliseen kellotapuliin. Kirkko ja myöhemmin sen ympäristö toimivat hautausmaana. 1700-luvulla kirkko ja sen ympäristö säilyivät ilmeisesti suunnilleen samanlaisena kuin edelliselle vuosisadalla. Mitä nyt sotilaat ottivat kirkon aidasta kivet omaan käyttöönsä.

Haminan palossa 1827 kirkko tuhoutui jälleen pahasti. Kellotapuli paloi kokonaan. Suomen Suur-Ruhtinaskunnan rakennusasioista päätti tuolloin Carl Engel. Hän ei tunnetusti sietänyt keskiaikaisia korkeita ja jyrkkiä kirkon taitekattoja ja niinpä hänen johdollaan Vehkalahdenkin kirkon korjauspiirustukset muuttivat kirkon ulkomuotoa merkittävästi. Vain seinät saivat jäädä paikoilleen. Kirkon katto siis madallettiin, kellotorni rakennettiin kiinni pääkirkkoon ja koko alttariosa uudistettiin. Se, mitä tuli ei ollut vanhasta kirkosta tuhonnut, sen teki siis uudistustyö.

Vuonna 1963 kirkkoa jälleen saneerattiin. Viimeisin restauraatio valmistui 2013. (Haminan seurakunta)



Marian kirkko. - Kuvaaja Volker von Bonin, Copyright © Museovirasto.


Marian kirkko, alttari. - Kuva Copyright © Niera - Creative Commons.