Suomen kaunein kirkko
Tuusulan kirkko. - Kuva yllä Copyright © From Manhattan to Havana - All Rights Reserved.

Suomen kaunein kirkko

Tuusulan kirkko

Puinen ristikirkko sijaitsee Tuusulajärven rannalla.

Ensimmäinen, nykyistä paljon pienempi kirkko, sijaitsi nykyisellä sankarihautausmaalla. Se oli nopeasti rakennettu, yksinkertainen ja vaatimaton hirsirakennus.

Nykyisen kirkon suunnittelu aloitettiin v. 1729. Rahapulan vuoksi työt lähtivät käyntiin vasta kolme vuotta myöhemmin 1732.

Kirkko nousi pystyyn seurakunnan omin voimin. Jokainen talo velvoitettiin luovuttamaan rakennustarpeita ja työvoimaa. Tämä johti moniin kiistoihin. Töitä johti nahkelalainen talonpoika Erik Hannula. Hän todennäköisesti myös suunnitteli kirkon.

Kun katto valmistui, pyhäkkö vihittiin käyttöön 1.11.1734. Rakentaminen jatkui kuitenkin vielä toistakymmentä vuotta.

Tuusulan kirkko on yksinkertainen ristikirkko. Ristikirkkotyylin alkujuuret ovat Italian renessanssiarkkitehtuurin keskeiskirkkoihanteessa. Tyyli kehittyi edelleen Hollannissa, josta se 1600-luvun aikana levisi Ruotsin kautta Suomeen. Suomalaiseen hirsirakentamiseen ristinmuoto sopi teknisesti erinomaisesti. Siksi kansanrakentajat omaksuivat sen nopeasti, ja he muuntelivat sitä kekseliäästi.

Tuusulan kirkko on Suomen vanhimpia säilyneitä ristikirkkoja. Sen alkuperäinen ulkomuoto poikkesi paljon nykyisestä. Hirsiseinät olivat aluksi paljaat ja maalaamattomat. Keskellä jyrkkää katonharjaa komeili pieni torni. Kirkkoon astuttiin suoraan ulkoa, sillä eteisiä ei ollut. Sisällä ovien vierestä nousivat portaat nykyisiä puolta pienemmille parville. Alakerran täyttivät karkeatekoiset irtopenkit. Pienet ikkunat ja kynttiläkruunut valaisivat salia himmeästi. Hämärää kattoholvistoa hallitsivat ristikeskustan sisänurkkia yhdistäneet jyhkeät sidehirret.

Tuusulan kirkon ympärillä oleva hautausmaa on ollut käytössä 1640-luvulta 1890-luvulle. Sinne on haudattu muun muassa Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kivi ja taidemaalari Pekka Halonen.

Kirkkoon mahtuu 460 henkilöä. (Tuusulan seurakunta)