Suomen kaunein kirkko
Perniön Pyhän Laurin kirkko. - Kuva Copyright © Jussi Toivanen - Creative Commons.

Suomen kaunein kirkko

Perniön Pyhän Laurin kirkko

Salossa sijaitseva, Pyhälle Laurentiukselle omistettu harmaakivikirkko rakennettiin keskiajalla 1400-luvulla. Kirkko on torniton, suorakaiteinen pitkäkirkko, jonka pohjoispuolella on matala sakaristo ja eteläpuolella runkohuoneen keskikohdassa asehuone.

Kolmilaivaisen kirkon holvikatteita peittävät 1400-luvun lopulla tehdyt maalaukset. Vuodesta 1667 lähtien niitä on eri vaiheissa kalkittu peittoon. Maalaukset otettiin esiin vuonna 1904 ja ne restauroitiin vuosina 1962 - 1963. Kirkon koristeina ovat olleet myös runsaat lasi-ikkunamaalaukset, jotka on korjausten yhteydessä hävitetty.

Keskiajalta on säilynyt suuri määrä puuveistoksia tai niiden katkelmia. Tänä päivänä kirkkoa koristaa keskiaikainen, suurikokoinen puinen triumfikrusifiksi, joka on mahdollisesti kotimaista työtä 1300-luvulta. Etelälaivan toiseen pilariin on kiinnitetty Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi - patsas, joka on peräisin 1300-luvun alkupuolelta.

Alttaritaulu on vuodelta 1703; sen aiheena on " Ehtoollisen asettaminen" ja se on Lauri Myran käsialaa. Siihen on tehty barokkityylisesti ornamoitu kehys vuonna 1667. Lisäksi kirkossa on puisia hautausvaakunoita ja suuri määrä hautakiviä 1500- ja 1600-luvuilta. Saarnastuoli on tehty vuonna 1865 ja se on tyyliltään uusgoottilainen. (Salon seurakunta)

Perniön Pyhän Laurin kirkko

Perniön Pyhän Laurin kirkko. - Kuva Copyright © Jussi Toivanen - Creative Commons.
Perniön Pyhän Laurin kirkko

Perniön Pyhän Laurin kirkko. - Kuva Copyright © Jussi Toivanen - Creative Commons.