Suomen kaunein kirkko
Mommilan kirkko. - Kuva Copyright © Hämeen Liitto - Creative Commons.

Suomen kaunein kirkko

Mommilan kirkko

Mommilan kirkko sijaitsee nykyisin Hausjärven kunnassa. Aiemmin Mommila kuului Lammin kuntaan, mutta vuonna 2010 se liitettiin Hausjärveen. Mommilan kirkko valmistui vuonna 1904, mutta käyttöönottojuhla järjestettiin seuraavana loppiaisena. Käyttöönottojuhla ja ensimmäinen jumalanpalvelus viivästyivät, sillä kirkonkellojen toimitus kesti odotettua kauemmin.

Rukoushuoneen rakentamiseen sai idean Mommilan kartanon omistaja insinööri Gösta von Schantz. Kirkon piirustukset laati Mommilanjärven takana asunut Emil Olander ja rakennustöitä ryhtyi johtamaan hänen isänsä kirvesmies Vihtori Olander.

Alfred Kordelin osti Mommilan kartanon vuonna 1903. Hän hankki valmistuvalle rakennukselle kirkkoerioikeudet, jolloin Mommilaan saatiin heti oikea kirkko rukoushuoneen sijaan. Kordelin rakennutti pihapiirissä olevan Anttilan torpan yhteyteen huoneen lasten koulua varten, nykyisin torppa toimii Mommilan seurakuntatupana. Koulun opettaja toimi samalla myös kanttorina, lisäksi Kordelin palkkasi kirkkoon saarnamiehen.

Alfred Kordelin surmattiin 1917. Hän lahjoitti testamentissaan Mommilan kirkon alueineen Lammin seurakunnalle. Kun seurakunta otti lahjoituksen vastaa, se sitoutui "ainaisesti pitämään yllä kirkkoa Mommilassa sekä huolehtimaan, että säännöllisten jumalanpalvelusten toimittaminen siellä turvataan".

Mommilan kirkko on siirtyi Hämeenlinnan seurakuntayhtymältä Hausjärven seurakunnan omistukseen vuonna 2010. Vaikka Mommilan kirkko näyttääkin pieneltä, sinne mahtuu mukavasti istumaan noin 200 ihmistä. Kirkko on suosittu vihkimispaikka ja monet siellä vihityt järjestävät kirkossa myöhemmin lastensa kastetilaisuuksiakin. Nykyisin Mommilan kirkossa järjestetään messu keskimäärin kerran kuukaudessa. (Häme-Wiki)