Suomen kaunein kirkko

Suomen kaunein kirkko

Limingan kirkko

Limingan nykyinen uusklassillinen ristikirkko valmistui vuonna 1826. . Ensimmäiset luonnokset siihen on laatinut Charles Bassi. Lopulliset piirustukset puurakenteiseksi kirkoksi laati 1823 A. F. Granstedt, joka oli Engelin oppilas ja työtoveri. Tornin detaljipiirustukset on laatinut Engel. Kirkon rakensi merkittävä kansanmestari Heikki Kuorikoski.

Limingassa ollut kirkko ainakin vuodesta 1477 saakka. Limingan kirkko on poltettu vuosina 1496, 1589, 1592. Neljäs kirkko sijaitsi vanhalla hautausmaalla vuosina 1596 - 1825. Se purettiin huonokuntoisena vuonna 1825 kun nykyinen kirkko oli valmistumassa.

Alttaritaulun "Kristuksen kirkastus" on maalannut Oskar Nylander v. 1849. Taulu on hänen viimeiseksi jäänyt työnsä.

Muut taulut "Viimeinen tuomio" ja "Ristiinnaulitseminen" on maalannut Petter Bergström v. 1741 edelliseen kirkkoon. Taulut löytyivät myöhemmin nykyisen kirkon lattian alta remontin yhteydessä.

Saarnatuoli on siirretty edellisestä kirkosta. Sen on tehnyt kokkolalainen puuseppä Johan Kyntzell vuonna 1727. Maalaukset tehnyt Olof Ekelund Vaasasta: pönttöosassa, evankelistat Matteus, Markus, Luukas ja Johannes, keskellä Kristus. Porraskaiteessa apostolit Pietari, Paavali ja Timoteus. Ovenkehyksen sisäpinnassa muistoteksti, jossa silloisen maaherran, piispan ja Limingan papiston nimien lisäksi maalausvuosi 1727.

Kirkon rakennusvaiheen aikana tehdyt sepäntyöt ovat kaikki lukkoseppä Josef Nymanin käsialaa.

Kirkkomuseossa säilytetään edellisestä kirkosta peräisin olevia alttariseinän hirsiä, joissa on puumerkkikaiverruksia sekä maalauksia sekä kaiverruksina myös neljännen kirkon ääriviivat.

Kirkkolaiva on vuonna 1740 hankittu laivamalli. On mahdollista, että malli olisi alunperin rakennettu 1670-80 luvulla. Tyypiltään malli on ruotsalainen linjalaiva.

Urut on rakennettu vuonna 1899. Urkujen etufasadi on alkuperäinen, mutta 20-äänikertainen koneisto uusittiin täydellisesti vuonna 1971 (Kangasalan urkutehdas).

Sakastin puolelle on ripustettu Limingan seurakunnan kaikkien kirkkoherrojen nimi- ja kuvataulut

Tapuli on vuodelta 1733. Kajaanin linnan puuseppä Grels Norling rakensi sen alunperin Limingan neljättä kirkkoa varten. Tapuli edustaa tyypiltään ns. pohjalaista renessanssityyliä. Tapulin läpikäytävällä on Petter Bergströmin maalauksia. (Limingan seurakunta)

Limingan kirkko
Limingan kirkko
Limingan kirkko

Limingan kirkko, alimmassa kuvassa kellotapuli.