Suomen kaunein kirkko
Kökarin Pyhän Annan kirkko. - Kuva yllä Copyright © Tom Sundström - All Rights Reserved.

Suomen kaunein kirkko

Kökarin Pyhän Annan kirkko

Kökarin Pyhän Annan kirkko on pääosin harmaakivestä tehty torniton pitkäkirkko Kökarissa Ahvenanmaan saaristossa. Nykyinen kirkko on tiettävästi Kökarin kolmas. Se rakennettiin vanhan luostarikirkon raunioille hyödyntäen jo olemassa olleita peruskiviä. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1769 Antti Piimäsen johdolla. Kirkko kuitenkin valmistui vasta kymmenisen vuotta Piimäsen kuoleman jälkeen vuonna 1784. Alkuperäisestä suunnitelmasta poikettiin työn kuluessa, ja vanhan luostarikirkon raunioiden kiviä hyödynnettiin mahdollisuuksien mukaan.

Kirkon pohjoisella sivustalla oli alun perin puusta rakennettu sakaristo, joka kuitenkin korvattiin kivirakenteisella vuonna 1876. Erikoinen piirre kirkossa on sen epäsymmetrisyys: länsipääty on perinteinen suorakulmainen, itäinen kuoripääty puolestaan kolmitaitteinen. Kattorakenne on jyrkkälappeinen satulakatto, jonka itäinen pää on aumattu. Kirkon sisäkattona on lautarakenteinen tasalakinen holvi.

Kirkossa on istumapaikkoja 250 hengelle. Pneumaattiset kuusiäänikertaiset ja kaksisormioiset urut on rakentanut Jens Zachariassen vuonna 1911. Kirkon alttaritauluna on G. Sveidelin maalaama Ehtoollisen asettaminen vuodelta 1804. Kirkon pihapiirissä on vuodelta 1846 oleva puinen kellotapuli, joka korjattiin ja rakennettiin osin uudelleen 1878–1879. (Wikipedia)

Kökar

Kökar on Suomen kunta, joka sijaitsee Ahvenanmaan maakunnassa. Kökarissa on 224 asukasta (31. joulukuuta 2021), ja se on asukasluvultaan Suomen toiseksi pienin kunta. Kökar mainittiin Föglön kappeliseurakuntana vuonna 1544 ja se itsenäistyi vuonna 1908. Nykyisin Kökar, Föglö ja Sottunga muodostavat yhdessä Ahvenanmaan eteläisen saaristoseurakunnan.

Kökarin pinta-ala on 2 165,00 km² (1. tammikuuta 2022), josta 63,57 km² on maata, 0,37 km² sisävesiä ja loput 2 101,06 km² merta. Kökar on yksikielisesti ruotsinkielinen: 86,7 prosenttia sen asukkaista on äidinkieleltään ruotsinkielisiä ja 10,2 prosenttia suomenkielisiä. Kunnan palvelut ovat keskittyneet pääsaarella olevaan Karlbyn kylään, jossa sijaitsevat kauppa, kunnantoimisto, Ålandsbankenin konttori ja kunnan ainoa peruskoulu. Kökarin vaakunan on suunnitellut Matts Dreijer, ja se on vahvistettu vuonna 1952. (Wikipedia)
Kökarin Pyhän Annan kirkko

Kökarin Pyhän Annan kirkko. - Kuva Copyright © manuel cazzaniga - All Rights Reserved.