Suomen kaunein kirkko
Kajaanin kirkko. - Kuva yllä Copyright © Jussi Toivanen - Creative Commons.

Suomen kaunein kirkko

Kajaanin kirkko

Kajaanin kirkko on keskellä kaupunkia Pohjolankadun varressa. Jac Ahrenbergin suunnittelema, puhdasta nikkarityyliä edustava puurakennus on seissyt paikallaan jo vuodesta 1896.

Syksyllä 2006 tehdyssä laajassa peruskorjauksessa korjattiin kirkon lahovauriot ja tehtiin teknisiä muutoksia, jonka jälkeen se on avautunut toimintaan entistä ehompana. Suurin näkyvä muutos on alttariosassa. Seinässä kiinni ollutta alttaria on kavennettu ja se on jäänyt apupöydäksi. Uusi alttari on sijoitettu siten, että liturgi toimii sen takana ollen koko jumalanpalveluksen ajan kasvot seurakuntaan päin. Kuoriosassa on myös pöytä kastemaljalle.

Kirkkosalissa on noin 800 istumapaikkaa. Pyörätuoleille on varattu paikat kirkon etuosan oikean puolen sivupenkeistä. Induktiosilmukka kuuluu parhaiten kirkon keskiosassa. WC-tilat sijaitsevat kirkkopihalla erillisrakennuksessa.

Kajaanin kirkko on tiekirkko, avoinna kesäkuusta elokuun puoliväliin joka päivä klo 10-18. (Kajaanin seurakunta)

Kajaanin kirkko

Kajaanin kirkko. - Kuva Copyright © Jussi Toivanen - Creative Commons.
Kajaanin kirkko

Kajaanin kirkko. - Kuva Copyright © Jussi Toivanen - Creative Commons.