Suomen kaunein kirkko
Humppilan kirkkoherran pappila. - Kuva yllä Copyright © Hämeen Liitto - Creative Commons.

Suomen kaunein kirkko

Humppilan kirkko

Humppilan kirkko on valmistunut v.1922. Sen on suunnitellut arkkitehti Josef Daniel Stenbäck (1854-1929). Se rakennettiin harmaasta graniitista samalle paikalle kuin uudenvuodenpäivänä 1917 palanut puukirkko.

Seinäkivet ovat 50 cm korkeita. Päädyt ja tornin yläosa on muurattu tiilistä ja rapattu. Katto on alun perin katettu sementtipaanuilla, mutta se uusittiin vuonna 1963 kuparikatoksi. Kirkon sisäpuolella holvit on valettu betonista ja rapattu kalkkilaastilla. Alttaritaulun ja ovien ympärykset on rapattu karkealla laastilla, jonka jyväset ovat herneen kokoisia, ja koristeeksi on tehty pieniä neliöitä, joissa on vihreää katedraalilasia. Kirkko on maalattu sisältä vuonna 1959, jolloin tehtiin perusteellinen korjaus. Viimeisin sisämaalaus tehtiin vuonna 1990. Kirkon lämmitys tapahtui aluksi puilla. Vuonna 1957 asennettiin öljylämmitys, joka korvattiin vuonna 1983 suoralla sähkölämmityksellä.

Urut on rakentanut Kangasalan Urkutehdas Oy vuonna 1969. Urut ovat mekaaniset 14 –äänikertaiset, niissä on kaksi sormiota sekä jalkio. Vanhoja äänikertoja ei ole käytetty. Alttaritaulu on Aleksandra Såltinin maalaama ja se esittää Jeesusta Getsemanessa. Alttaritaulu on ollut jo vanhassa, palaneessa kirkossa, mutta saatu pelastetuksi. Taulu on valmistunut vuonna 1899 ja ollut ensi kerran esillä yleisölle 18.6.1899.

Kirkossa on 600 istumapaikkaa, joista 350 alakerrassa ja 250 parvella.

Sekä alttarin sivuikkunoita että kirkon päätyikkunoita koristavat Josef Stenbäck'in maalaamat kauniit lasimaalaukset. (Humppilan seurakunta)

Humppilan kirkko

Humppilan kirkko. - Kuva Copyright © Hämeen Liitto - Creative Commons.