Suomen kaunein kirkko
Bromarvin kirkko, kuvassa yllä edessä näkyy vanha kellotapuli ja uusi kirkko keskiosiltaan peittyy tapulin taakse. - Kuva Copyright © Mikael Korhonen - Creative Commons.

Suomen kaunein kirkko

Bromarvin kirkko

Bromarvin kirkko (ruots. Bromarvs kyrka) on Carl-Johan Slotten ja André Schützin arkkitehtitoimiston suunnittelema kirkkorakennus Bromarvissa Raaseporissa Uudellamaalla. Bromarvin vanha kirkko paloi vuonna 1979, palon syytä ei tiedetä. Nykyinen kirkko on rakennettu Carl-Johan Slotten laatimien piirrustusten mukaan.

Uusi kirkko vihittiin 23.8.1981 piispa John Vikströmin toimesta. Suuri osa kirkon esineistöstä on saatu lahjoituksina; muun muassa Kaarina Heikinheimon tekemä alttaritaulu, jonka lahjoitti Lindroosin perhe. Bromarvin kirkkoon mahtuu noin 120 henkilöä. (Raaseporin suomalainen seurakunta)

Bromarv on entinen Suomen kunta Uudellamaalla. Bromarvin kunta liitettiin 1977 pääosiltaan Tenholaan ja eteläkulmalta (Täktom, Bengtsår ja Santala, ruots. Sandö) Hankoon. Bromarvin kirkonkylä sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Salon ja Tammisaaren väliseltä kantatie 52:lta. (Wikipedia)