Karhu (Ursus arctos), kaikkiruokainen kanta-astuja

Karhu on suurikokoinen, pyöreämuotoinen petoeläin, joka on vaivatta tunnistettavissa. Se on Euroopan suurin petoeläin. Sillä on vankat raajat, vahva kaula ja "kyttyrähartiat", jonka muodostavat etuselän kohdalla molemmilta kyljiltä toisiaan vasten pystyyn nousevat pitkät karvat.

Karhun ruumiin pituus on 130 - 250 cm. Pienellä töpöhännnällä on pituutta on 5 - 15 cm ja se on osittain piilossa turkin sisällä. Naaraiden paino on 60 - 170 kg ja urosten 100 - 300 kg.

Turkin värit vaihtelevat

Karhun turkin väritys vaihtelee mustanruskeasta kellanruskeaan - vaalean kellanharmaasta miltei mustaan. Iän karttuessa turkin väri saattaa paljonkin muuttua. Turkki on hyvin tuuhea ja se suorastaan pakottaa karvat osoittamaan nahasta suoraan poispäin. Kuonossa karvat ovat pinnan myötäiset, muualla päässäkin karvat törröttävät pystyssä. Pennuilla on usein selvästi erottuva vaalea kaulus, kuin kaunis sepelmäinen kaulakoru.

Suomessa 2 100 – 2 250 karhua vuonna 2024

Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi Suomen karhukannan vahvistuneen edelliseen vuoteen verrattuna. Karhujen kokonaisyksilömäärän arvioidaan olevan 2 100 – 2 250 yksilöä ennen elokuussa 2024 alkavaa metsästyskautta. Arvio on noin 20 prosenttia suurempi kuin vuoden 2023 arvio. Karhukanta on nyt suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2021. (Luke: Karhukanta vahvistunut etenkin itäisessä Suomessa)

Karhu on kanta-astuja

Karhu on kanta-astuja, sekä etu- että takajaloissa on viisi varvasta. Takajalan jälki selvine kantapään painalluksineen muistuttaa paljon "lättä- ja paljasjalkaisen" ihmisen jälkeä. Kooltaan karhun jäljet ovat ihmisen jäljen kokoiset taikka suuremmat. Tauno V. Mäki on kuvannut karhunjälkeä osuvasti ja todennut, että "se on aikamiehen kintaan kokoinen!" Karhun paino on niin suuri, että kosteassa maassa sen kesäkuussa maahan astuma jälki voi olla vielä elokuussa näkyvissä.

Aistit

Kuulo- ja hajuaisti ovat karhun tärkeimmät aistit, joilla se tekee itselleen selkoa ympäristöstään. Näihin aisteihin verraten karhun näkökyky on heikohko. Jos karhu ei kuule kohteestaan ääniä ja tuuli ei tuo oikealta suuunnalta hajuja, karhulla näyttää olevan huomattavia vaikeuksia selvittää häiriön aiheuttajaa.

Karhut liikkeellä

Karhut ovat liikekannalla enimmäkseen hämärän laskeutuessa ja öisin. Iäkäs kuusimetsä on karhulle erityisen mieluisaa ympäristöä. Myös jyrkillä ja vaikeakulkuisilla rinteillä karhu on kuin kotonaan. Karhu saattaa vierailla myös vaikkapa avotuntureilla, viljelyksillä, hakkuuaukioilla ja soilla - mutta yleensä tällöin se on etsimässä ravintoa. Liikkuessaan karhu jättää itsestään monenlaisia jälkiä maastoon - ulostekasoja, revittyjä muurahaiskekoja, käänneltyjä kiviä ja purema- ja kynnenjälkiä puunrunkoihin.

Kesäaikaan etenkin urokset liikkuvat paljon ja vaeltavat satojakin kilometrejä lyhyessä ajassa. Naaraskarhu pentuineen pysyttäytyy tietyllä elinalueella, joka sekin on kooltaan useita satoja neliökilometrejä. Naaraskarhun vuotuisen liikkuma-alueen koko on tavallisesti 200 - 1000 neliökilometriä, uroskarhun 700 - 3000 neliökilometriä. Karhu on nopea ja voimakas eläin, suuresta koostaan huolimatta ketterä ja kiipeilee ja uikin taitavasti.

Lisääntyminen

Karhun kiima-aika on alkukesällä, toukokuun lopusta heinäkuuhun ja tällöin urokset käyvät kiimataisteluita. Kantoaika on 194 - 278 vuorokautta. Karhulla on viivästynyt sikiönkehitys - sikiön kiinnittyminen kohtuun viivästyy 4,5 - 7 kuukautta.

Pennut syntyvät tammi-helmikuussa talvipesään ja niitä on yhdestä neljään. Pentuja karhu synnyttää kahden-neljän vuoden välein. Pennut ovat sokeita ja karvattomia ja painavat vain 260 - 625 grammaa, siis eipä juuri oravaa enempää. Pennut viipyilevät emonsa seurassa yleensä seuraavan vuoden touko-kesäkuuhun. Sukukypsiksi karhut tulevat aikaisintaan 5-vuotiaina. Karhut elävät luonnossa noin 30-vuotiaiksi. Vankeudessa karhu on saavuttanut 47 vuoden iän.

Karhun vihellys

Karhulla on monipuolinen äänivalikoima. Se saattaa karjahdella, murista ja möyrähdellä. Yleisimmin tunnettu karhun äänistä on sen vihellys. Yllätetty karhu saattaa pakonsa aikana pysähtyä viheltämään. Marjamatkoilla marikolta tavattu karhu saattaa ilmoittaa olemassaolostaan tuon tuostakin vihellyksellä. Epätietoisuus tilanteesta saattaa osaltaan saada karhun viheltämään.

Ravinto

Karhu on kaikkiruokainen - sen pääravintona ovat kasvikunnan tuotteet. Keväisin se kaivelee syödäkseen juuria ja syö heinän ja ruohon oraita, kesemmällä ruokana ovat kaikenlaiset vihreät kasvinosat, pihlajan ja koivun lehdet, hunaja, myöhemmin myös vilja ja marjat: hillat, variksenmarjat ja mustikat, jotka ovat loppukesän ja syksyn pääravintona. Talven rasvavaraston keruussa marjat ovat tärkeä lähde. Tässä marjojen syönnissä karhulta kuluukin suurin osa vuorokaudesta, sillä marjoja on syötävä paljon ja niitten pienuuden vuoksi aikaa myös kuluu.

Myös kalat, hyönteiset, muurahaiset keväisin, lahokannossa elävät kovakuoriaisten toukat, linnut ja nisäkkäät, haaskat ja joskus jotkut kotieläimetkin kuten lehmät ja lampaat kuuluvat karhun ruokavalioon. Karhu pystyy tappamaan aikuisen hirven. Karhun hirvi- taikka porojahti sijoittuu useimmiten kevääseen. Yhtenä syynä tähän lienee se, että kasvisravinnon löytäminen tällöin on vaikeampaa. Karhu voi yrittää saalistustaan vaanien ja yllättäen, mutta se voi ottaa kiinni saaliseläimen myös uuvutusajolla, joka voi kestää kilometrejä. Hankikelit ovat saalistuksessa karhulle suotuisia - hanki kannattaa sitä, mutta ei hirveä. Saaliinsa karhu peittää taiten ja palaa haaskalleen usein, sitä myös vartioiden.

Esiintyminen

Karhu on metsäeläin ja sen levinneisyys vastaa vanhassa maailmassa suurten havumetsäalueiden vyöhykettä. Suurimmat karhupopulaatiot esiintyvät Venäjällä, Alaskassa ja Kanadassa. Aiemmin karhu oli Euroopassa laajalle levinnyt. Nykyisin sitä on jäljellä vain Fennoskandiassa, Venäjällä sekä jäänteenä Etelä-Euroopan vuoristoissa - Pyreneillä, Alpeilla, Apenniineilla, Karpaateilla sekä Balkanilla. Venäjällä on arviolta 36 000 karhua - Venäjän Karjalassa karhuja on 2 500 - 3 000. Muualla Euroopassa karhuja on noin 14 000. Ruotsissa karhuja on suunnilleen saman verran kuin Suomessa. Norjassa karhuja on noin 50.

Karhuja on myös suuressa osassa Aasiaa sekä paikoin Pohjois-Amerikassa, missä sen nimenä eräillä alueilla on grizzly. Maailmanlaajuisesti karhu ei ole uhanalainen, mutta Euroopassa se on luokiteltu vaarantuneeksi. Euroopan karhupopulaatio on listattu CITES-sopimuksen liitteeseen II, eli lajin kansainvälinen kauppa on sallittua mutta luvanvaraista. Suomessa karhu on uhanalainen.

Talviuni

Talviajan karhu nukkuu ja käyttää tähän nukkumiseen aikaa jopa noin puolet vuodesta. Syynä tähän nukkumiseen on se, että talviaikana karhulle sopivaa ravintoa on niukasti taikka ei laisinkaan tarjolla - ja myös lumi vaikeuttaa sen liikkumista, ravinnon etsimistä ja saalistamista.

Talvipesäänsä karhu vetäytyy loka-marraskuussa. Syksyllä, ennen nukkumaan vetäytymistä - karhu syö itsensä niin lihavaksi kuin mahdollista. Monet karhut kasvattavat tällöin rasvavarastoaan miltei yksinomaan marjoja syömällä. Mitä pohjoisempana karhu talvipesässä on, sitä pidempään se siinä viipyy. Nukkuessaan karhu ei syö, eikä juo - ei virtsaa, eikä ulosta. Sen monet elintoiminnot hidastuvat suuresti. Sen sydän lyö vain noin 10 kertaa minuutissa, normaalin nopeuden ollessa 40 lyöntiä minuutissa. Ruumiinlämpö alenee 38 C-asteesta 33-34 asteeseen.

Karhu herää uniltaan keväällä maalis-huhtikuussa. Herätyksen aiheuttaa joko kova nälkä, kun sen ravintovarastot ovat kuluneet ruumiista loppuun taikka talvipesään sulavasta lumesta valuva vesi - ja ne yhdessäkin.

Lähteinä

Luonnonvarakeskus (Luke)
Suomen WWF
Karhuseura
Suomensuurpedot.fi
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL
Metsäpolku - Metsäyhdistys
Suomalaisten petoviha - Maria Suutala
Erkki Pulliainen: Suomen suurpedot
Erkki Pulliainen: Petoja ja ihmisiä
Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja