Metsien Joulu - Lauri Pohjanpää
"Valkeat hahtuvat hiljaa leijaa
ylitse maan ja ylitse puun.
Kuuran kourissa seisoo kuuset
kullassa talvisen aamunsuun.
Lumiset näreet kuin pienet tontut
vaeltaa valkeissa vaipoissaan
hämyssä sinisen jouluaamun
metsien kirkkoon korkeaan.
Hiljaisuus siellä urkuja soittaa
puitten humina virsinä soi
lumien kristallikynttilät loistaa
akkunat kultaa aamunkoi.
Kattona kirkon on sininen taivas
ikuiset hongat on pilarejaan
purppuraviitassa aurinko astuu
alttarille sen messuamaan.
Alttarina on luminen vaara
hartaana seisoo maa ja puu
lävitse valkeain hahtuvain hiljaa
metsässä aamu kirkastuu."
Mieron tiellä - Joulupukki-lehti 1908
"Mieron tietä pieni poika hiljaksensa astuu,
ehtimiseen kalvas poski kyynelistä kastuu.
Kapakkahan isä polo viime pennin kantaa,
kärsimyksen kyyneleitä kodillensa antaa...
Äiti hellä ojennella isäraukkaa koittaa,
mutta villi viinan himo uhrinsa vain voittaa.
Sairastuupi äiti armas, ovi kuolon aukee,
Silloin ruumis riutuvainen ainaiseksi raukee.
Kylmä on nyt kotiliesi, kylmä äidin povi.
Kuule isä! Mihin johtaa juoppouden ovi?
Tämän jälkeen orpo aina mittaa tietä mieron.
Isä viinaan vaivuttaapi kohtalonsa kieron.
Kotiansa muistaa poika, isäraukkaa siellä
himoihinsa vajonnutta juoppouden tiellä,
muistaa vielä äidin neuvon, kädet ristiin liittää,
lapsen mielin, nöyrin kielin Herraa hyvää kiittää.
Unhoon kodin kurja kuva sielustansa haipuu,
mättähälle pehmeälle unehen hän vaipuu.
Ohjaa, ohjaa isäin Isä, pientä matkamiestä,
suojaa häntä ennenkaiken juoppouden tiestä!"
Kuusijuhlassa - Immi Hellén 1933
On joulua ilmassa, tunnemme sen,
on tähtien heijastusta,
on tuoksua kuusen kotoisen,
on rinnassa riemastusta!
Oi, ojenna kätesi, ystävä, mulle!
Minä kuiskaan iloisen asian sulle:
On koulussa meillä nyt joulu.
Syysilta niin tummana tuijottaa
kuin ilkkuen ikkunasta.
Vaan meillä on kirkasta, valoisaa
ja lämmintä, kodikasta.
On kuin helkkyisi hopeapurojen juoksu,
kuin tuntuisi keväisten kukkien tuoksu,
ja liverrys ensi leivon.
Tänä iltana kaiken, mi vaikeaa,
niin helposti unohtaa voipi,
kun toveripiirissä riemuita saa,
käy leikki, ja laulu soipi,
kun tähtinä katsehet kimmeltävät
ja huulet niin hellästi hymyilevät.
Niin, tämä on koulun joulu.
Tänä iltana hengetär herttainen
on mukana piirissämme.
Me tunnemme suihkeen sen siipyen,
hän harras on ystävämme.
Se hengetär toverihenki on hyvä,
sen otsa on puhdas ja katse on syvä,
on uskollinen sen mieli.
Ah, meidätkin kerran kantava on
eri suuntiin elämän haaksi.
Tämän iltainen ilo, tää viaton
meitä seuraa vuottenkin taaksi.
Moni matkalla kuihtui, ei puhkea kukkaan,
tämän iltainen ilo ei unhotukkaan.
Soi muistojen kultainen kannel.
On joulua ilmassa, tunnemme sen,
on tuoksua kuusen ja juhlaa.
Kentiesi se tonttukin pienoinen
jo, veitikka, lahjoja tuhlaa.
Me tunnemme: lähellä on jo se aika,
joll' on lapsiin lumottu, tenhoisa taika
on lähellä siunattu joulu.
"Istahda hetkeksi ja silmäsi sulje.
Enkelin poskeas koskevan tunne."
Joulun ihanuus - Tuntematon
"Pieni mökki, ikkunoissa tuikkii lämmin valo,
ihmisillä rinnoissansa joulun auvo ja palo,
lapset nauravat ja kuusen ympärillä leikkiä lyövät,
kohta kaikki pöydän ääressä jo jouluateriaa syövät.
Uunin pankolla iso kissa kehräten vain makaa,
sitä kaksi hykertelevää hiirtä kurkkii lahjakorin takaa,
silloin kuuluu eteisestä kolinaa ja kohta kop kop kop!
äiti lapsiaan hätistääpi, pukki tulee, hop hop hop!
Pukin mentyä käypi tuvassa taas tuttu tuiske,
taivahalla jouluyössä välkkyy tähtein kuiske,
punaisessa mökissä valvotaan vielä pitkän aikaa,
onhan jouluyö, täynnä lämpöä ja joulun taikaa!"
Pirkon joulukirkko - Immi Hellén 1927
Kuusi tuoksuu, pienten piiri pyörii.
Äiti lasten iloks häärii, hyörii,
kattaa pöydän herkuin runsahin.
Yhtyy lasten leikkiin taattokin.
Tuvan täyttää valo joulupuusta.
Lahjat lentää ukin kontin suusta.
Osansa jo kukin saanut on,
valtaa mielet riemu rajaton.
Heikin hepo vallatonna kirmaa,
nähty ennen ei näin varsaa virmaa.
Sinisilmät Liisan loistavat,
kun sai sukset somat, sujakat.
Viimein Nukkumatti hiipii joukkoon,
pieni Ulla uinahti jo loukkoon.
Nukke uinuu hänen rinnallaan.
Kohta kaikki lepää vuoteillaan.
Nukkua ei tohdi pieni Pirkko:
Mitä jos ei heräis joulukirkkoon.
Viime vuonna kävi hälle niin.
Nousee, käy jo juhlapukimiin
Katsoo talviyöhön ikkunasta,
siellä juhlaa vietetähän vasta!
Tähtein loiston hanki heijastaa.
Pirkko kuulee siipeinsuhinaa.
Tuolta, tuolta kaukaa, korkealta
sinitaivaan kaarikaton alta
lapsen korvaan kantaa säveleet
ensi jouluyönä kaikuneet.
Tuntee tutun tuolla joulutähden,
syttyy sydän lapsen näitä nähden.
Siell' on kaunein joulusatukin
kirjoitettu taivaan tähtihin.
Hartahana seuraa lapsi noita
tähtitarhain juhlakarkeloita.
Riemu siellä suurempi on vaan
kuin on ilot, riemut kaikki maan.
Korkealla tuolla silmä Pirkon
näkee joulupuun ja joulukirkon.
Sielunsiivin hän on mukana
tähtitarhain joulukirkossa.
Aamuvarhain konsa pieni Pirkko.
Ruunan reessä ajaa joulukirkkoon,
on kuin tähtein riemu mukaan sais,
on kuin lapsensydän aavistais:
Kaikki, mik' on maassa kaunihinta,
puhtain riemu, minkä tuntee rinta
taivaan heijastusta se on vaan,
myöskin kirkko tuolla kummullaan.
Lisää talvi- ja joulurunoja
Tunturisuden Joulukalenterissa kauneimmat vanhat talvi- ja joulurunot
Runovakka
Kauneimmat runot ja laulut
Jouluna - Tuntematon
© tiedonportailla.fi