Etelänkiisla. - Kuva yllä Copyright
© Julio Mulero - Creative Commons.
Ruokit ovat mustia tai mustavalkoisia merilintuja, joilla on lyhyt kaula ja virtaviivainen ruumis. Jalat sijaitsevat aivan ruumiin takaosassa, ja niissä on kehittyneet räpylät. Nokka on sivuilta litteä.
Ruokkien siivet ovat lyhyet ja kapeat sekä teräväkärkiset - kuitenkin riittävän suuret lentämiseen. Ruokit eivät kuitenkaan kykene lentämään pitkiä muuttomatkoja. Lento on nopeaa ja siiveniskut tiheitä. Ruokit uivat ja sukeltavat taitavasti, maalla ne liikkuvat pystyssä ja kömpelösti. Sukupuolet ovat samannäköiset. Talvipuku on erilainen, kuin kesäpuku.
Ruokkien äänet ovat korisevia, murisevia tai viheltäviä. Ruokit ovat seurallisia merilintuja, jotka tulevat maihin vain pesiäkseen koloissa tai kalliopahdoilla. Kaikki ruokit ovat hyviä sukeltajia ja eräät lajit voivat pysytellä pinnan alla parikin minuuttia.
Siluetiltaan ruokit muistuttavat eteläisiä pingviinejä. Niitä onkin aikaisemmin pidetty pingviinien, kuikkien tai uikkujen sukulaisina lähinnä erikoisten elintapojensa ja ulkonäkönsä perusteella. Yhdennäköisyys on kuitenkin todennäköisesti vain seuraus siitä, että linnut elävät samanlaisessa ympäristössä. Nykykäsityksen mukaan ruokkien lähimpiä sukulaisia ovat kahlaajat ja lokkilinnut.
Eräiden ruokkilajien poikaset kuoriutuvat hyvin kehittyneinä ja lähtevät pesästä alle kahden vuorokauden ikäisinä, kun taas toisten lajien poikaset voivat viipyä pesässä jopa seitsemän viikkoa. Molemmat emolinnut osallistuvat munien haudontaan ja poikasten hoitoon.
Ruokkeja on 22 lajia, joiden koko vaihtelee 12 senttimetriä pitkästä pikkukiislasta lähes puolimetriseen pohjankiislaan.
Ruokkien heimon lajeista Suomessa pesii vakituisesti kolme: ruokki, riskilä ja etelänkiisla. Lisäksi pikkuruokkia tavataan säännöllisesti harhailijana vuosittain. Lunni puolestaan on tavattu Suomessa noin 50 kertaa. Pääosa lunnihavainnoista on tehty talvimyrskyjen aikana Pohjois-Suomeen harhautuneista linnuista. Ruokeista myös pohjankiisla on tavattu maastamme muutamia kertoja. Viimeisin havainto on vuodelta 1988, kun kalaverkosta löytyi kuollut pohjankiisla.
Etelänkiislan koko ja väri vaihtelevat jossakin määrin alueellisesti.
Etelänkiislan kupeet ovat viiruiset ja koivet ovat harmaat. Sen tikarinmuotoinen, kokomusta nokka ja kaula ovat pitemmät, kuin ruokilla. Yleisvaikutelma on hoikka ja pitkulainen, mitä korostaa se, että siivet ovat hieman ruokin siipiä pitemmät.
Etelänkiisla, ringvia-värimuoto. - Kuva Copyright © Paul Prior - All Rights Reserved.
Pää on yleensä täysin tumma, poikkeuksena ovat ns. rengaskiislat, eli etelänkiislan ringvia-värimuodon kiislat. Niillä on valkea, kapea silmäjuova silmän takana ja valkea rengas silmän ympärillä. Näitä rengaskiisloja on Itämeren kannasta vain 1%.
Etelänkiisla, perus- eli talvipuku. - Kuva Copyright © Julio Mulero - Creative Commons.
Etelänkiislan talvipuvussa posket ja kurkku ovat valkeat ja silmän takana on silmästä poskelle kaartuva musta juova. Nuori lintu muistuttaa talvipukuista, mutta on laikukkaamman näköinen.
Etelänkiislan lento on suoraviivaista ja lyhyiden siipien iskut nopeita ja huristavia. Se lentää kaula sisäänvedettynä, näyttäen kumaraselkäiseltä ruokkiin verrattuna ja ollen takapainotteinen, jalat ulottuvat pyrstönkärjen yli. Etelänkiisla lentää matalalla veden pinnassa, usein muutaman linnun junamaisessa jonossa.
Etelänkiisla. - Kuva Copyright © Julio Mulero - Creative Commons.
Etelänkiisla käyttelee sekä siipiään, että koipiaan, päästäkseen suuriin syvyyksiin. Se voi pysytellä pinnan alla lähes 3 minuuttia. Kalojen lisäksi ravintoon kuuluvat lisäksi myös äyriäiset, nilviäiset ja monisukasmadot.
Ruokkien heimo
Lahkossa rantalinnut (Charadriiformes) on heimo ruokit (Alcidae). Kaikki ruokit elävät pohjoisen pallonpuoliskon kylmillä seuduilla. Ne ovat yhdyskuntalintuja, jotka voivat muodostaa valtavia, jopa miljoonan yksilön pesimäyhteisöjä.Ruokit ovat mustia tai mustavalkoisia merilintuja, joilla on lyhyt kaula ja virtaviivainen ruumis. Jalat sijaitsevat aivan ruumiin takaosassa, ja niissä on kehittyneet räpylät. Nokka on sivuilta litteä.
Ruokkien siivet ovat lyhyet ja kapeat sekä teräväkärkiset - kuitenkin riittävän suuret lentämiseen. Ruokit eivät kuitenkaan kykene lentämään pitkiä muuttomatkoja. Lento on nopeaa ja siiveniskut tiheitä. Ruokit uivat ja sukeltavat taitavasti, maalla ne liikkuvat pystyssä ja kömpelösti. Sukupuolet ovat samannäköiset. Talvipuku on erilainen, kuin kesäpuku.
Ruokkien äänet ovat korisevia, murisevia tai viheltäviä. Ruokit ovat seurallisia merilintuja, jotka tulevat maihin vain pesiäkseen koloissa tai kalliopahdoilla. Kaikki ruokit ovat hyviä sukeltajia ja eräät lajit voivat pysytellä pinnan alla parikin minuuttia.
Siluetiltaan ruokit muistuttavat eteläisiä pingviinejä. Niitä onkin aikaisemmin pidetty pingviinien, kuikkien tai uikkujen sukulaisina lähinnä erikoisten elintapojensa ja ulkonäkönsä perusteella. Yhdennäköisyys on kuitenkin todennäköisesti vain seuraus siitä, että linnut elävät samanlaisessa ympäristössä. Nykykäsityksen mukaan ruokkien lähimpiä sukulaisia ovat kahlaajat ja lokkilinnut.
Eräiden ruokkilajien poikaset kuoriutuvat hyvin kehittyneinä ja lähtevät pesästä alle kahden vuorokauden ikäisinä, kun taas toisten lajien poikaset voivat viipyä pesässä jopa seitsemän viikkoa. Molemmat emolinnut osallistuvat munien haudontaan ja poikasten hoitoon.
Ruokkeja on 22 lajia, joiden koko vaihtelee 12 senttimetriä pitkästä pikkukiislasta lähes puolimetriseen pohjankiislaan.
Ruokkien heimon lajeista Suomessa pesii vakituisesti kolme: ruokki, riskilä ja etelänkiisla. Lisäksi pikkuruokkia tavataan säännöllisesti harhailijana vuosittain. Lunni puolestaan on tavattu Suomessa noin 50 kertaa. Pääosa lunnihavainnoista on tehty talvimyrskyjen aikana Pohjois-Suomeen harhautuneista linnuista. Ruokeista myös pohjankiisla on tavattu maastamme muutamia kertoja. Viimeisin havainto on vuodelta 1988, kun kalaverkosta löytyi kuollut pohjankiisla.
Etelänkiisla (Uria aalge)
"Etelänkiisla on rannikoidemme ainoa, aito valtamerilintu. Se pesii Atlantin ja Jäämeren jyrkillä rantakallioilla, jopa kymmenien tuhansien parien yhdyskuntina. Suomenlahdella, Pernajan Apskärin saarilla etelänkiisloja on tavattu 1950-luvulta alkaen. Yksittäisiä pareja voi pesiä ruokkikolonioissa muuallakin maassamme."
Etelänkiisla muistuttaa yleisväritykseltään ja olemukseltaan ruokkia. Selän väri on kuitenkin selvästi lämpimän ruskean värinen - jollainen se voi tosin ruokillakin olla vahvassa myötävalossa. Selän väri etelämpänä on suklaanruskea, pohjoisempana melkein musta. Etelänkiislalla on pituutta 38 – 46 cm ja siipien kärkiväliä 60 – 75 cm.Etelänkiislan koko ja väri vaihtelevat jossakin määrin alueellisesti.
Etelänkiislan kupeet ovat viiruiset ja koivet ovat harmaat. Sen tikarinmuotoinen, kokomusta nokka ja kaula ovat pitemmät, kuin ruokilla. Yleisvaikutelma on hoikka ja pitkulainen, mitä korostaa se, että siivet ovat hieman ruokin siipiä pitemmät.
Etelänkiisla, ringvia-värimuoto. - Kuva Copyright © Paul Prior - All Rights Reserved.
Pää on yleensä täysin tumma, poikkeuksena ovat ns. rengaskiislat, eli etelänkiislan ringvia-värimuodon kiislat. Niillä on valkea, kapea silmäjuova silmän takana ja valkea rengas silmän ympärillä. Näitä rengaskiisloja on Itämeren kannasta vain 1%.
Etelänkiisla, perus- eli talvipuku. - Kuva Copyright © Julio Mulero - Creative Commons.
Etelänkiislan talvipuvussa posket ja kurkku ovat valkeat ja silmän takana on silmästä poskelle kaartuva musta juova. Nuori lintu muistuttaa talvipukuista, mutta on laikukkaamman näköinen.
Etelänkiislan lento on suoraviivaista ja lyhyiden siipien iskut nopeita ja huristavia. Se lentää kaula sisäänvedettynä, näyttäen kumaraselkäiseltä ruokkiin verrattuna ja ollen takapainotteinen, jalat ulottuvat pyrstönkärjen yli. Etelänkiisla lentää matalalla veden pinnassa, usein muutaman linnun junamaisessa jonossa.
Etelänkiisla. - Kuva Copyright © Julio Mulero - Creative Commons.
Kirkkaita huutoja
Etelänkiislan huudot ovat kirkkaampia, kuin ruokin, eivätkä yhtä surumielisiä. Lisäksi ne ovat kujertavia ja "ammuvia", sorahtavia ja kurlaavia sekä kuorsaavia, kuten arrr tai wag wag wag worr wag wag wag tai a-orrr.. Poikasen ääni on kimeä vihellys piu-piu.Ravinto
Ravintona ovat pääosin kalat, silakatg ja kilohailit, joita etlänkiisla pyytää syvältäkin. Se kuuluu linnustomme mestarisukeltajiin, Itämerellä sen on todettu sukeltavan aina 80 metrin syvyyteen, mutta muualla, valtamerillä 180 metriin saakka.Etelänkiisla käyttelee sekä siipiään, että koipiaan, päästäkseen suuriin syvyyksiin. Se voi pysytellä pinnan alla lähes 3 minuuttia. Kalojen lisäksi ravintoon kuuluvat lisäksi myös äyriäiset, nilviäiset ja monisukasmadot.
Levinneisyys ja elinympäristöt
Suomessa pesii noin 40 – 50 etelänkiislaparia pääasiassa Suomenlahdella. Suomessa etelänruokki on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi ja se on rauhoitettu.Etelänkiisla oleskelee enimmäkseen avomerellä.
Etelänkiislakoiras tarjoaa naaraalle kalaa ja toivoo seurustelusuhdetta. - Kuva Copyright © Oleg Gontar - All Rights Reserved.
Lisääntyminen
Etelänkiisla pesii lintuvuorten tasanteilla, mutta Suomessa ja myös muualla ruokkien kanssa louhikoissa, kivien koloissa lähellä rantaa. Kuitenkin ruokkienkin joukossa omana, erillisenä yhdyskuntanaan. Pesät voivat onkaloissaan olla hyvin lähellä toisiaan, joskus etelänkiislat hautovat miltei kylki kyljessä kiinni. Etelänkiisla pyöräyttää ainoan munansa suoraan kalliolle - munan muoto on erikoisesti päärynämäinen. Etelänkiisla tunnistaa oman munansa ja kykenee kuljettamaan sitä nokkansa ja vartalonsa välissä. Molemmat emot vuoron perään hautovat munaa pystasennossa, yhteensä 28 - 32 vrk ajan. Jos emoa ihmisen toimesta häiritään, sen hautoessa tai lämmittäessä poikastaan, se ei pakene, vaan puolustautuu tarpeen vaatiessa terävin nokaniskuin. Emot myös yhdessä ruokkivat poikasta.Poikanen heittäytyy lentokyvyttömänä alas vuorenrinteen tasanteelta mereen, parin viikon ikäisenä. Ensimmäisten viikkojen ajan emot vielä ruokkivat sitä ja kun poikasella on ikää 50 - 70 päivää, se oppii lentotaidon.
Lisääntymisessään etelänkiisla on hyvin haavoittuvainen lintu, sillä se munii ainoastaan yhden munan ja poikasen täytyy selvitä 4 - 5 vuoden ikään, ennen kuin se on sukukypsä ja itse valmis lisääntymään.
Etelänkiisla. - Kuva Copyright © J. Maughn - Creative Commons.
Muutto
Keväällä pääosa etelänkiisloista saapuu pesimäpaikoilleen touko-kesäkuun vaihteessa.Syysmuutto alkaa välittömästi pesinnän jälkeen, heinäkuun lopulla, jatkuen elokuussa. Itämeren etelänkiislat kerääntyvät talvella jäättömille alueille Itämeren eteläosiin, mutta osa linnuista talvehtii Pohjanmerellä ja Norjan rannikolla, nämä ovat enimmäkseen nuoria lintuja.
Etelänkiisla. - Kuva Copyright © Andrew Reding - Creative Commons.
Lähteet
*Lasse J. Laine: Suomen linnut - tunnistusopas - Otava
*Pertti Koskimies, Juhani Lokki: Kotimaan linnut - WSOY
*Uusi suuri eläinkirja - WSOY
*Maailman luonto, Eläimet: Linnut - Weilin+Göös
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Wikipedia
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat
Ruokit