Villat ja kartanot
Koivumäen kartano, Kuopio. - Kuva yllä Copyright © Northern Savo Lakeland - Creative Commons.

Suomen kaunein kartano

Koivumäen kartano

Upea, historiallinen Koivumäen Kartano sijaitsee Kuopion Hiltulanlahdessa. Sen jugendtyylisen päärakennuksen on suunnitellut Waldemar Aspelin.

Koivumäen eli Henriksnäsin tilan historia alkaa vuodesta 1792. Se oli alkujaan lampuotitila, joka kehittyi nopeasti 1800-luvun alkupuolella asessori Gustaf Saloniuksen omistuksessa. Kauppaneuvos Gustaf Ranin osti tilan pakkohuutokaupasta 1869. Samalla Ranin osti Alapihan, Lassilan ja hieman myöhemmin Kuhasen tilat. Alapihan Lapinmäen torpassa hän alkoi pitää yksityistä kyläkoulua vuonna 1876. Osan maista Ranin lahjoitti Pohjois-Savon kansanopiston sijaintipaikaksi, ja Maaningalta siirtynyt opisto aloitti Koivumäessä vuonna 1900. Kartano on edelleen suvun omistuksessa. Viidettä polvea edustava Kirsti Dunkel pitää kartanossa nyt kahvila-ravintolaa. Kartanon hevostalleilla ja ratsastuskentällä toimii ulkopuolisten yrittäjien ratsastustalli.

Nykyisen päärakennuksen rakennuttivat Raninin tytär Alma ja hänen miehensä Ernst Biese vuonna 1907. Päärakennuksen lisäksi tilalla on 1700-luvulta peräisin olevat aitat, väentupa, liiteri, navetta ja huvimaja. Hevostalli vaurioitui tulipalossa vuonna 2010.

Koivumäen kartano

Koivumäen kartano. - Kuvaaja: Sofia Tenhunen, Copyright © Northern Savo Lakeland - Creative Commons.

Tänä päivänä Koivumäen tilalla asuvat Kirsti ja Harry Dunkel päärakennuksen yläkerrassa. Vanhassa väentuvassa on kahden perheen kodit. Tilalla toimii kaksi yritystä, Kasvunpolku Oy hevostalli ja ravintola Koivumäen Kartano Oy. (Teksti Wikipedia)
Koivumäen kartano

Koivumäen kartano, vihreä sali. - Kuvaaja: Sofia Tenhunen, Copyright © Northern Savo Lakeland - Creative Commons.