Peippojen heimo

Peipot (Fringillidae) on monilukuinen lintuheimo varpuslintujen (Passeriformes) lahkossa. Suomessa tavataan parikymmentä peippolajia, jotka kuuluvat kahteentoista sukuun. Yksi näistä lajeista on urpiainen. Peipoille tunnusomaisia piirteitä ovat tukevan paksu, yleensä teräväkärkinen nokka, joka on siemenravintoon sopeutunut, aaltoileva lentorata sekä parvien muodostus pesimäajan ulkopuolella. Kooltaan peipot ovat melko pieniä. Sukupuolet ovat useissa tapauksissa erivärisiä ja aina niin, että koiras on pesimispuvussaan kirkasvärisempi kuin naaras.

Urpiainen (Acanthis flammea)

Urpiainen on vilkas ja levoton lintu. Se on hyvin seurallinen ja liikkuu pesimäajan ulkopuolella useiden satojenkin yksilöiden parvissa. Se muistuttaa kooltaan, muodoltaan ja käytökseltään vihervarpusta, mutta siltä puuttuu aina keltainen väri höyhenpuvusta. Se lentää melko syvissä aalloissa.

Urpiaisen pituus on noin 12 – 14 cm ja paino 12 – 15 grammaa. Sen useista alalajeista Suomessa tavataan nimialalaji flammea ja viime vuosina myös eteläinen cabaret.

Sekä koiraalla että naaraalla on karmiininpunainen otsa ja musta leukalappu, sekä kaikkina vuodenaikoina keltainen, mustakärkinen nokka. Selkäpuolelta urpiaiset ovat tummajuovaisen harmaanruskeita, vatsapuolelta valkeahkoja.

Kupeet ja rinnan sivut ovat voimakasjuovaiset. Höyhenpuvun värikkyydessä ja juovikkuudessa esiintyy kuitenkin huomattavaa vaihtelua eri yksilöiden kohdalla. Siivillä on kaksi valkeaa juovaa ja pyrstö on yksivärisen tumma. Nuorelta linnulta puuttuu ennen syyssulkasatoa punainen väri otsasta.

Koiraan erikoistuntomerkki on vaaleanpunainen rinta. Myös yläperässä, kupeilla ja pään sivuilla on usein punertavaa sävyä. Punaisuus vaihtelee suuresti ja komeimpia ovat vanhemmat yksilöt. Hempon tavoin näkyvät värit kirkkaimmin vasta kuluneessa puvussa keväällä ja kesällä.

Urpiainen dsäkättää ja surisee

Urpiaisen lentoääni on metallinen "dsäk, dsäk", josta erottuu hemposta ja viherpeiposta poiketen s-äänne. Kutsuääni, jota kuulee usein myös lentoäänen seasta, on surumielinen pehmeä "djyi".

Urpiaisen laulu koostuu voimakkaasta, kirkkaana vilistävästä surinasta ja lentoäänestä. Lintu esittääkin sitä useimmiten juuri lennossa ja myös talviaikaan.

Ravinto

Urpiaisen ravintoa ovat erityisesti koivun ja lepän siemenet, keväällä kuusenkin. Myös hyönteiset, joiden toukilla urpiaiset pääasiassa ruokkivat poikasiaan.

Silloin, kun urpiaisen pesimäaikana Lapissa tunturikoivun ja vaivaiskoivun siemensato on hyvä, vilistää tunturikoivikoissa suuria määriä urpiaisia ja niiden kutsuäänet täyttävät tienoon. Urpiaisten runsauden vaikutelmaa vielä lisää ja korostaa se, että urpiaiset ovat varsin sosiaalisia, lajitovereidensa seuraan mieltyneitä lintuja, jotka usein pesivät löyhinä yhdyskuntina. Ravintoa ne etsivät usein hyvinkin kaukaa pesältä, mikä tietenkin on myös omiaan luomaan vaikutelmaa, että koivikko suorastaan vilisee urpiaisia.

Talvisin voi koivujen ja leppien alla oleva lumi joskus peittyä siementen ja urpujen suojuslehtien paljoudesta. Se on usein urpiaisten aikaansaannosta. Etsiessään talviaikaan ravintoa, urpiaiset riippuvat usein pää alaspäin ohuen koivunoksan uloimmassa kärjessä.

Urpiaiset vierailevat talviaikaan myös ruokintalaudoilla, joilla niille sopivaa ravintoa ovat murskatut auringonkukansiemenet ja murskatut maapähkinät, sekä myös hirssi, kaura ja leivänmurut.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Urpiainen on yleinen, pohjoinen pesimälaji Suomessa, parimäärä täällä 300 000 – 600 000. Kannanvaihtelut ovat jyrkkiä. Huippuvuosina urpiainen on Lapin runsaslukuisimpia lintuja.

Urpiainen viihtyy monenlaisissa, avoimissa metsissä ja pensaikkomailla. Se on Lapin tunturikoivikoiden ja koivuvaltaisten avometsien pesimä- ja tunnuslaji. Urpiaisen kohtaakin kesällä helpoimmin Lapin tunturikoivikoissa, mutta talvella etelämpänä, rikkaruohokentillä.

Kun urpiaiset pesimäaikana liikkuvat yksittäispareina, niin syksyllä ja talvella ne voivat liikkua rikkaruohokentillä suurina, jopa yli sata lintua käsittävinä, pallomaisina parvina. Pesimäajan ulkopuolellakin urpiaiset viihtyvät myös koivikoissa, joissa saa mielellään kasvaa myös leppää ja raitaa.

Lisääntyminen

Urpiaiset pesivät koko maassa, mutta runsaimmin Lapissa. Sellaisina vuosina, jolloin kuusella on Etelä- ja Keski-Suomessa hyvä siemensato, urpiaiset pesivät etelässäkin suurin joukoin. Runsaiden kuusensiementen maan eteläosiin houkuttelemat urpiaisetkaan eivät jää pitkäksi aikaa etelään, vaan kasvatettuaan ensimmäisen pesyeen, ne muuttavat satojen kilometrien päähän Lappiin ja voivat tuottaa siellä vielä toisenkin pesyeen.

Pesä on usein varsin näkyvästi matalalla, koivun oksan haarassa. Urpiainen voi pesiä myös katajassa, etelämpänä usein männyssä tai kuusessa, poikkeuksellisesti myös maassa. Pesän rakennusmateriaaleina ovat pienet oksat, ruohonkorret, juuret ja jäkälä, vuorauksena ja pehmikkeenä ovat pajunvilla, poronkarvat ja riekonhöyhenet.

Urpiainen pyöräyttää pesäänsä 3 - 7, mutta useimmiten 5 - 6 sinivalkoista, punaruskein pilkuin ja täplin kirjailtua munaa. Naaras hautoo munia 11 - 12 vrk. Molemmat emot ruokkivat poikasia, jotka jättävät pesän 11 - 14 vrk:n ikäisinä. Osalla kannasta on kaksi pesyettä vuodessa.

Muutto

Urpiainen on oikukas osittaismuuttaja. Osa kannasta talvehtii Lapissa, osa etelämpänä ja pääjoukot Etelä- ja Keski-Venäjällä. Syksyllä urpiaiset ilmestyvät etelään lokakuun alkupäivinä. Päämuutto ohittaa Etelä-Suomen lokakuun kuluessa ja marraskuun jälkeen on jäljellä vuosittain suuresti vaihteleva määrä talvehtijoita, jotka nekin yleensä katoavat lopputalveen mennessä. Kevätmuutto sijoittuu maalis-huhtikuuhun.

Urpiainen on myös vaelluslintu. Joinakin syksyinä urpiaisilla on voimakkaita vaelluksia, jolloin ensimmäiset ehtivät Etelä-Suomeen jo elo-syyskuussa. Tällöin urpiaisia voidaan havaita yhdeltä seisomalta samana päivänä jopa kymmeniä tuhansia, matkalla etelään tai länteen. Ne voivat vaellussuunnasta riippuen päätyä Länsi-Eurooppaan saakka.

Lähteet
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat