Jalohaukkojen heimo

Jalohaukkalintujen (Falconiformes) lahkossa on heimo jalohaukat (Falconidae). Maailmanlaajuisesti jalohaukkoja tunnetaan noin 60 lajia 10:stä eri suvusta. Suomessa säännöllisesti tai satunnaisesti pesivät jalohaukat ovat ampuhaukka, muuttohaukka, nuolihaukka, tuulihaukka, tunturihaukka ja punajalkahaukka. Viimeksi mainittu punajalkahaukka on harvalukuinen satunnainen yksittäispesijä, kannan suuruudeksi arvioidaan 0 – 5 paria. Meillä harvoin tavattuja jalohaukkoja ovat aavikkohaukka, tavattu Suomessa neljästi - pikkutuulihaukka, tavattu Suomessa kerran - ja välimerenhaukka, tavattu Suomessa kerran.

Jalohaukoille ovat ominaista pitkät, teräväkärkiset siivet ja tavallisesti melko pitkä pyrstö. Ylänokan hammasmainen pykälä erottaa ne muista petolinnuista. Jalohaukat lentävät hyvin nopeasti voimakkain siiveniskuin tai liitävät välillä. Ne etsivät saaliinsa lennosta tai etsivät sen maasta lekuttelemalla.

Sukupuolet eroavat toisistaan ja naaraat ovat koiraita kookkaampia. Äänet ovat tavallisesti kimeitä huutosarjoja. Jalohaukat liikkuvat yleensä avoimessa maastossa. Ne pesivät usein toisten lintujen hylkäämiin pesiin tai munivat suoraan kalliojyrkänteen syvennykseen tai maahan.

Tuulihaukka (Falco tinnunculus)

"Sänkipellon yllä, paikallaan pysytellen lekuttelee tuulihaukka. Siivet käyvät vinhaan tahtiin, pää pysyy kuin naulattuna paikallaan ja pitkä pyrstö säätelee linnun asentoa vastatuulessa. Samassa tuulihaukka laskeutuu hieman alemmaksi, syöksähtää sitten jalat ojossa peltoon ja poistuu myyrä kynsissään. Vaikka tuulihaukka ei ole erityisen nopea lentäjä, on se mestarisaalistaja. Se istuskelee mielellään tähystelemässä jonkin pylvään nokassa tai puiden oksilla."

Tuulihaukka on pienikokoinen ja pyöreäpäinen haukka, jolla on pitkät siivet ja pitkä pyrstö. Se on pienikokoisista haukoistamme ainoa, joka lekuttelee säännöllisesti. Pituus on 32–35 cm ja siipiväli 70–80 cm. Se on päältä kaksivärinen: selkä ja siiven peitinhöyhenet ovat tiilenpunaiset ja mustatäpläiset, siipisulat lähes mustat. Viiksijuova on heikko.

Vanha koiras on yläpuolelta tiilenpunainen. Päälaki, niska, korvanpeitinhöyhenet, yläperä ja pyrstö ovat tuhkanharmaat. Pyrstön kärjessä on leveä, musta vyö.

Naaras ja nuori lintu ovat rusehtavampia ja alta varsin viirukkaita. Pyrstössä on enemmän tai vähemmän selviä poikkijuovia. Naarastuulihaukkojen pyrstö on yleisväriltään punertava.

Nokka on harmaansininen, tyvestä vaaleampi. Koivet ovat keltaiset, silmässä iiris on tummanruskea ja silmän ympärillä on keltainen rengas. Tuulihaukan näkö on erittäin hyvä.

Tuulihaukka kikittää

Pesimäaikaan tuulihaukka päästelee nopeaa ja läpitunkevan terävää "kikiki" tai "vrii" ääntä. Poikasten kerjuuääni on voimakas "tsirr tsirr".

Ravinto

Tuulihaukalla on lajille tunnusomainen saalistustapa. Saalistaessaan se kiertelee ja kaartelee saalistusmaastonsa yläpuolella parinkymmenen metrin korkeudessa ja pysähtyy vähän väliä lekuttelemaan paikalleen tuulta vasten pyrstö levällään.

Saalistuksen kohteina ovat etupäässä pikkujyrsijät, pääravintona ovat myyrät. Tuulihaukka napsii myös hyönteisiä - poikkeuksellisesti myös pikkulintuja ja sammakoita. Etelässä liskot ovat tuulihaukan pääravintoa.

Suomalaistutkijat ovat osoittaneet, että tuulihaukka käyttää pikkujyrsijöiden etsinnässä hyväkseen kykyään nähdä myös valon ultravioletteja aallonpituuksia. Jyrsijöiden virtsa heijastaa ultraviolettia ja paljastaa näin elinpaikat.

Lepattajataituri päivänpaahtamilla vainioilla

Suomalainen lintutieteilijä ja kieltenopettaja, filosofian tohtori Ivar Hortling kuvaili vuonna 1921 tuulihaukkaa, jota tuolloin kutsuttiin tornihaukaksi, seuraavaan tapaan:

"Kun retkeilijä keväisinä päivinä liikkuu päivänpaahtamilla vainioilla, kiintyy hänen huomionsa pieneen ruskeanpunaiseen petolintuun, joka näyttää lepattavan samassa paikassa ilmassa tai jättiläiskorennon tavoin riippuvan siellä siivet levällään painuakseen sitten maata kohti, aina kappaleen matkaa kerrallaan pudottautuen, tai laskeutuakseen hetkeksi maahan saakka. Sitten se kohoaa taas ilmaan, ja äskeinen näytelmä uudistuu. Se on tornihaukka tähyilemässä heinäsirkkoja, hiiriä, sisiliskoja ja muita maan pinnalla liikkuvia pikkueläimiä, jotka ovat tämän väsymättömän lepattajataiturin ravintona."

Levinneisyys ja elinympäristöt

Tuulihaukka on Suomen tavallisin viljelysalueiden haukkalaji. Nykyisen kannan kooksi arvioidaan 5 000 – 7 000 paria. Linjan Pello-Suomussalmi eteläpuolella tuulihaukka on melko tavallinen pesijä. Metsä-Lapissa tuulihaukkoja on vain paikoittain. Runsain kanta on Pohjanmaan lakeuksilla. Ympäristömyrkkyjen käyttö maataloudessa on huomattavasti vähentänyt tuulihaukkojemme määrää.

Tuulihaukka viihtyy laajoilla peltoaukeamilla ja niiden pienissä metsiköissä, metsien ja avosoiden reunoilla, hakkuuaukeilla, rantaniityillä, saariryhmissä ja tunturiylängöillä. Suuret, paikalliset kannanvaihtelut ovat lajille ominaisia.

Lisääntyminen

Soidinlennossa koiras tekee syöksyjä puussa istuvaa naarasta kohti. Toisinaan naaras kerjää koiraalta saalista ja tällöin koiras usein ruokkiikin sitä pikkujyrsijöillä.

Tuulihaukka ei koskaan rakenne itse pesää, vaan se tyytyy muilta linnuilta jääneisiin vanhoihin pesiin. Tuulihaukan pesä voi olla vanhassa variksen tai harakan pesässä, joskus ontossa puussa, pöntössä, vanhassa oravanpesässä tai kalliojyrkänteellä. Pesäänsä naaras pyöräyttää 4 - 6 vaaleaa, tiheään ruskeapilkkuista munaa. Haudonta kestää 27 - 31 vrk. Hautomisesta huolehtii pääasiassa naaras, koiras tuo samaan aikaan ravintoa pesälle.

Poikaset ovat lentokykyisiä 27 - 33 vrk:n ikäisinä, mutta pysyttelevät yleensä vielä jonkin aikaa pesän lähettyvillä. Tuulihaukalla on yksi pesye vuodessa.

Muutto

Ensimmäiset tuulihaukat saapuvat keväällä jo maaliskuun alkupäivinä, pääosa vasta huhtikuussa. Muutto jatkuu heikkona yli toukokuun puolivälin. Muuttolennossaan tuulihaukka käyttää hyväkseen nousevia ilmavirtauksia.

Syysmuutto alkaa jo elokuussa ja jatkuu melko tasaisena aina lokakuun alkupuolelle saakka. Talvensa tuulihaukka viettää yleensä Länsi- ja Lounais-Euroopassa, sekä Luoteis-Afrikassa. Yksittäisiä ja harvinaisia talvehtijoita voidaan tavata meilläkin rannikkoseuduilla. Tuulihaukka on hyvin karaistunut lintu ja se kykenee talvehtimaan kylmissäkin olosuhteissa, jos vain ravintoa on tarjolla.

Tuulihaukka. - Kuva Copyright © Mathijs van Lisdonk Photography - Creative Commons.

Lähteet
*Linnut äänessä - Tammi
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat