Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Alaska Region U.S. Fish & Wildlife Service

Kodiakinkarhu - (Ursus arctos middendorffi) - (Pohjois-Amerikka)

Kodiakinkarhu ei ole itsenäinen karhulaji, vaan se on "tavallisen", Suomessakin elävän karhun (Ursus arctos) alalaji.

Erityisen kodiankinkarhusta tekee se, että se elää vain hyvin rajoitetulla alueella, Pohjois-Amerikassa, Yhdysvaltoihin kuuluvan Alaskan etelärannikolla sijaitsevalla Kodiakinsaarella, sekä muutamalla sen lähisaarella. Kodiakinsaari on suuri saari, sillä on pinta-alaa 8 975 km². Se on siten Alaskan suurin, ja Yhdysvaltain toiseksi suurin saari.

Näissä eristyneissä oloissa, joissa kodiakinkarhu on elänyt eristyksissä muista karhuista 12 000 - 10 000 vuoden ajan, aina jääkauden päättymisestä lähtien - kodiakinkarhulle on kehittynyt omia piirteitään, joista erityinen on sen suuri koko. Kodiakinsaarella karhuilla ei ole muita kilpailemassa ravinnosta, jota on riittänytkin yllin kyllin ja tämä on mahdollistanut kehittymisen suureksi.



Suurimmat kodiakinkarhu-urokset voivat painaa 800 kg ja pituus voi olla enimmillään 300 cm. Nämä jättiyksilöt ovat suurimpia koskaan tavattuja karhuja, ja vain suurimmat jääkarhut voivat painaa vieläkin enemmän.

Keskimääräinen paino uroksella on 450 - 550 kg, naaras on sitä kolmanneksen kevyempi. Säkäkorkeutta uroksilla on keskimäärin 150 cm, naarailla puolestaan 110 cm. Turkki on väriltään ruskea - se voi olla hyvin vaaleanruskea, hyvin tummanruskea, tai jotakin siltä väliltä. Kodiakinkarhujen luustorakenne on jykevää ja mahdollistaa suuren rasvamäärän keräämisen talviunta varten. Kaikilla karhuilla on suuri pää, mutta kodiakinkarhun pää on vieläkin suurempi.

Sukukypsyyden kodiakinkarhu saavuttaa 5 vuoden ikäisenä ja lisääntyy sen jälkeen noin neljän vuoden välein. Elinikää kertyy tavallisimmin lähes 20 vuotta, mutta joskus jopa 30 vuotta.

Ravinto ja talviuni

Karhujen tapaan kodiakinkarhutkin ovat kaikkiruokaisia petoeläimiä. Kesällä ravinnossa on paljon kasvikunnan tuotteita. Kodiakinkarhut ovat yksineläjiä, mutta silloin kun on pakko, ne sietävät toistensa seuraa, kuten lohestuksessa.



Kalaruoka on kodiakinkarhujen tärkeää ravintoa aina toukokuulta syksyyn saakka. Syksyisin kodiakinkarhut päivystävät koskipaikoilla ja saalistavat suihinsa kutemaan nousevia lohia. Tappavathan kodiakinkarhut ja syövät nisäkkäitäkin, jos vain onnistuvat saamaan kiinni. Suurin osa ravinnosta on kuitenkin kasvikunnan tuotteita ja kalaa. Kodiakinkarhut tietävät, milloin niiden pitää olla missäkin ruokaa etsimässä, eli esimerkiksi sen, mihin aikaan jollakin tietyllä koskipaikalla taikka purolla lohet ovat liikkeellä. Näin kodiakinkarhut siirtyilevät kevään, kesän ja syksyn myötä aina sinne, missä syötävää on tarjolla.

Syksyn lohitankkauksen ja marjastuksen eli lihotuskuurin jälkeen kodiakinkarhutkin vetäytyvät hyvin pulleina kehossaan olevan vararavinnon eli rasvan turvin talviunille. Talviuni on ankarissa ja kylmissä oloissa kehittynyt keino selviytyä ylitse sen ajan, jolloin selviytyminen ja ravinnon saanti olisi vaikeaa. Talviunessaan karhu kuluttaa mahdollisimman vähän energiaa ja elää ikäänkuin säästöliekillä. Ensimmäisinä talviunille siirtyvät kantavat kodiakinkarhunaaraat jo lokakuussa. Viimeisinä talviunille siirtyvät urokset, jotka myös ilmestyvät ensimmäisinä keväällä ulos talvipesistä huhtikuussa.

Kodiakinkarhuja katsomassa ja kuvaamassa

Kodiakinkarhuja käydään paljon katsomassa, ihastelemassa ja kuvaamassa. Parasta tarkkailuaikaa ovat heinä-, elo- ja syyskuu. Tällainen paikallisten ihmisten hallussa oleva, turisteille suunnattu palvelu- ja yritystoiminta pitää sisällään mitä erilaisimpia aktiviteetteja.

Karhuja seuraillaan ilmatakseista eli pienistä lentokoneista ja karhuja käydään tarkkailemassa opastetuilla karhuretkillä, joilla sijoitutaan erämaisille tuville. Monet vene- ja kajakkiyrittäjät kuljettavat karhuihmisiä vesillä. Kuvauskojuja on vuokrattavissa kaikkialta, parhailta katselupaikoilta.

Maanteillä liikkuva näkee satunnaisesti kodiakinkarhuja harvoin, joten jos niitä haluaa nähdä, pitää matkaa tarkemmin suunnitella etukäteen mieluusti jo kuukausia aiemmin.

Vaara vaanii kodiakinkarhujen mailla

Siellä, missä on karhuja runsaasti, vaanii aina myös vaara. Seuduille tuleville turisteille annetaankin monenlaisia ohjeita siitä, miten kodiakinkarhujen mailla pitää liikkua. Yksin ei tiheäkasvuiseen maastoon saa lähteä, liikkuessa täytyy aina pitää ääntä ja jopa meteliä, sillä kodiakinkarhutkaan eivät pidä yllätyksistä! Karhujen läheisyyteen ei ikinä yöpyessään saa pystyttää telttaa, sillä silloin yöllisten vieraiden ilmestyminen olisi lähes varmaa.

Kalamiehilläkin on omat vaaransa kodiakinkarhujen kalavesillä. Kalastaja voi yllättäen huomata, että hänen siimansa päässä porskivaa kalaa saapuukin juosten nappaamaan suihinsa kodiakinkarhu. Tällöin paikalta pitää päästä pois - mahdollisimman äänettömästi ja nopeasti. Jos kodiakinkarhut oppivat, että kalamiesten eli ihmisten läheisyydestä saa kalaa - ne alkavat seurailla ihmisiä.

Lisääntyminen

Karhu-uros etsii naaraan seuraa touko-kesäkuun aikana, jolloin pikkupennut laitetaan alulle. Kukin kodiakinkarhu-uros etsiytyy vain yhden naaraan seuraan ja tämä vähentää vihamielisiä yhteenottoja ja kamppailuja naaraista.

Kodiakinkarhunaaraalla on viivästynyt sikiönkehitys. Useat naaraat lisääntyvät vasta yhdeksän vuoden iässä. Talvipesässään kodiakinkarhunaaras synnyttää tammi-helmikuussa pentunsa, joita on kaksi taikka kolme. Joskus emokarhujen seurassa on nähty jopa 5 - 6 pentua, mutta tällöin lienee on ollut kyse siitä, että emo on adoptoinut omaan pentueeseensa jostakin syystä jonkun toisenkin emokarhun pennut, ehkä orvoksi jääneet. Pentujen kuolleisuus on melko korkea, mutta ne, jotka selviytyvät hengissä ensimmäisistä elinvuosistaan, jäävät emonsa seuraan ainakin kolmeksi vuodeksi. Sitten ne lähtevät maailmalle, omille teilleen, taikka pikemminkin tiettömille erämaille.

Kodiakinkarhukanta on vakaa ja vankka

Kodiakinkarhut ja ihmiset ovat eläneet Kodiakinsaarella yhteiseloa jo 8000 vuoden ajan. Paikalliset alkuperäisasukkaat ovat metsästäneet kodiakinkarhuja sekä ravinnoksi, turkiksiksi että muihin tarkoituksiin. Heidän suhtautumisensa tähän asuinkumppaniinsa on kuitenkin ollut aina kunnioittava - kunnioituksen merkiksi he ovat jättäneet ja sijoittaneet metsästämänsä karhun kallon päivystämään metsästysmaille, viimeisille sijoilleen.

Kodiakinkarhuja on nykyisin noin 3 500, joten kanta on vakaa ja vankka - ja kasvava. Tällä hetkellä kanta on suurempi, kuin koskaan aiemmin.

Kodiakinkarhuja metsästetäänkin vuosittain noin 160 yksilöä. Vaikka metsästys on sallittua, on se tiukasti säännösteltyä ja valvottua. 5 000 alaskalaista metsästäjää hakee vuosittain kodiakinkarhulle kaatolupaa, ja heistä luvan saa 350. Jos haluaa kaataa kodiakinkarhun, ja tulee metsästämään jostakin muualta maailmasta, joutuu kaatoluvasta maksamaan - jos sen saa - 10 000 - 15 000 dollaria. Kodiakinkarhumetsästys on siten muille, kuin paikallisille, hyvin rikkaiden huvia. Yksinään ei tällainen muualta tuleva karhumetsälle pääse, vaan hänellä on lupaehtojen mukaisesti oltava seurassaan aina paikallinen opas.

Kodiakinkarhujen metsästysmenettelyt ovat onnistuneimpia ja parhaiten säänneltyjä koko maailman metsästysjärjestelyissä.

Silti, kuolleisuus ja varsin hidas lisääntymistahti aikaansaavat sen, että kodiakinkarhujen määrä ei helposti nouse suuremmaksi. Kodiakinkarhujen suojelu ja menestyminen on kuitenkin ollut varsinainen menestystarina, samaan aikaan, kun monet muut Amerikan suurista petoeläimistä ovat päätyneet uhanalaisten lajien listoille. Kodiakinkarhujen kohdalla suojelun onnistuminen on seurausta erityisistä olosuhteista ja siitä, että yli puolet Kodiakinsaaresta on luonnonsuojelualuetta - Kodiak National Wildlife Refuge.

Lähteet
kodiak.org: The Kodiak Bear - A Big Bear with a Big Success Story
bioexpedition.com: Kodiak bear
bearsoftheworld: Kodiak bears