Tunturisuden sivut

Yliluonnolliset ja rajatieteelliset ilmiöt

Peruskäsitteitä näiden ilmiöiden maailmasta aakkosjärjestykseen asetettuna.

Apportti - asportti

Yliluonnollisesti, tilaulottuvuudessa siirretystä esineestä käytetty nimitys. Esine voi tällöin siirtyä myös vaikkapa seinien läpi. Apportissa esine ilmestyy tyhjyydestä paikalle eli aineellistuu - päinvastainen tapahtuma on asportti, jossa esine katoaa tyhjyyteen. Huomaa, että teleportaatio on eri asia kuin nämä ilmiöt, sillä teleportaatio on puhtaasti paranormaali ilmiö.

Astraaliruumis ja astraalimatka - bilokaatio ja multilokaatio

Tähtiin nousseiden sielujen hienon hienoista osasista koostuva, rikkoutumaton ruumis on nimeltään astraaliruumis. Paracelsuksen mukaan se on näkyvässäkin ruumiissa vallitseva voima.

Meditoinnin ja äärimmäisen keskittymisen avulla ihminen voi saavuttaa tilan, jossa on mahdollista erottaa astraaliruumis aineellisesta ruumiista, ja tehdä astraalimatkoja. Näin sama ihminen voi ilmaantua maailmassa yhtä aikaa kahteen taikka useampaankin paikkaan.

Tämä on erityisesti katolisen kirkon piirissä esiintyvä ilmiö. Kriitikot ja epäilijät syyttävät katolista kirkkoa liioitellusta hurskaudesta ja pitävät tämän ilmiön tarinoita kirkon keinona hallita ja vetää puoleensa uskovia mysteerien avulla.

Astrologia

Astrologia tarkoittaa taitoa ennustaa tulevaisuutta taivaankappaleiden avulla, eli tähdistä ennustamista. Astrologiaa harjoittavat astrologit ovat aina pitäneet sitä tieteenä, joka tutkii taivaankappaleiden vaikutuksia maanpäällisiin tapahtumiin - ja toisaalta taitona, jonka avulla voidaan määritellä ja tutkia näitä vaikutuksia.

Oikein ja taiten käytettynä ihminen voi astrologian avulla arvioida omia henkisiä ja muita voimavarojaan ja rakentaa itsestään parempaa ja vahvempaa ihmistä. Astrologiasta on kehittynyt merkittävä itse- ja ihmistuntemuksen väline.

Aura ja chakrat eli tsakrat - sädekehä, pyhimyskehä

Aura ja chakrat kuuluvat samaan, eteeriseen energiakenttien ryhmään. Aura ympäröi, nähtäväksi kuviteltuna, kuin sädekehä koko ihmistä. Kirjaimellisesti sana aura tarkoittaa henkäystä. Kreikkalaisten ylijumala Zeus muutti Auran, jumalatar Artemiin seuralaisen, lähteeksi. Tämän vuoksi vielä nykyäänkin Auraa pidetään leutojen tuulahdusten ruumiillistumana, vedestä viileyttä tuovana henkäyksenä.

Chakrat eli tsakrat ovat myös energiakenttiä, ne sädehtivät värillisiä valoja ja sijoittuvat ihmisen eetteriruumiin pinnalle. Chakrojen valovoimista ja väreistä selvänäköiset henkiparantajat tekevät havaintoja ihmisen eri osien hyvinvoinnista ja näitä sakroja kirkastamalla ja vahvistamalla he tasapainottavat ja parantavat.

Erityinen sädekehä on pyhimyskehä eli nimbus, glooria, gloria, gloriola tai aureola. Kristillisessä taiteessa pyhimyskehä asetetaan pyöreänä hyvin pyhän ja jumalallisen hahmon pään yläpuolelle.

Automaattikirjoitus

Meedio voi välittää viestinsä tuonpuoleisesta automaattikirjoituksen avulla. Tällöin henkilö transsissa kirjoittaa jonkun kuolleen välittämää tekstiä kuin automaattisesti, ilman omaa kirjoituksen ohjailua.

Déjà-vu

Ihminen kokee jossakin tilanteessa outoa tuttuutta, ikäänkuin juuri se olisi tapahtunut aiemminkin. Rajatieteiden puolella déjà-vu luetaan kuuluvaksi yliluonnollisiin ilmiöihin aivan kuten kaikki muutkin yliluonnolliset ilmiöt.

Enkeli

Enkelit

Sana enkeli (kreik. angelos, lat. angelus, ven. angel) merkitsee sanansaattajaa tai lähettiä. Sana ei ilmaise olemusta ja luontoa vaan virkaa ja tehtävää. Enkelit, jotka kuuluvat näkymättömään eli hengelliseen maailmaan, luotiin ennen ihmistä (1 Moos. 1:1), sillä enkelit lasketaan kirkon opin mukaan kuuluviksi taivaaseen. Enkelit ovat kulkeneet ihmisen mukana koko ihmiskunnan historian ajan. Enkelit suojelevat, auttavat ja lohduttavat.

Enkelit tuovat meille välähdyksen näkymättömästä maailmasta, joka on paitsi todellinen, hyvin kaunis. Kun ajattelemme enkeliä, niin mieleemme tulee enkeli naisen taikka lapsen hahmossa, vaikka Raamatun ensimmäiset enkelit olivat miehiä. Vasta renessanssin aikakausi synnytti tyttöenkelit. Lapsienkeleiden esikuvana olivat hellenistisenä aikana suositut erootit eli siivekkäät lapsihahmot. Lapsienkeleitä eli puttoja suosivat erityisesti varhaisgotiikka, renessanssi ja barokki.

Enkelit ovat kaiken aikaa keskellämme. Jotkut ihmiset vakuuttavat tietenkin, ettei enkeleitä ole olemassa, koska he eivät ole koskaan nähneet niitä. 2000-luvun alkupuolella Suomessa tehdyssä kyselyssä 51 % suomalaisista kertoi uskovansa enkeleiden olemassaoloon. Heistä 6 % kertoi uskovansa, että on nähnytkin joskus enkelin.

Esoteerisuus - salaoppi

Esoterisuudella tarkoitetaan sellaista salaista tietoa, joka on vain valitun sisäpiirin, asiaan vihkiytyneiden hallussa. Esoteerisuutta harjoitetaan juuri erilaisten yliluonnollisten ilmiöiden sekä uskon ja uskontojen parissa. Hyvä esimerkki tällaisesta salaryhmästä on ruusuristiläisyys.

Etiäinen

Etiäinen on ilmiö, jossa jokin tuleva tapahtuma koetaan mielessä jo ennakkoon. Monilla ihmisillä on elämänsä aikana kokemuksia etiäisistä. Kukapa meistä ei joskus ihan yhtäkkiä olisi ajatellut jotakuta ihmistä, joka yllättäen onkin hetken päästä oven takana tai soittaa puhelimella. Rajatieteen parissa tällaista ei pidetä sattumana, vaan tieto toisen ihmisen lähestymisestä kulkee hänen edellään henkisiä kanavia pitkin.

Harry Houdini

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Snapshots of The Past

Harry Houdini (1874 - 1926)

Unkarilaissyntyinen, yhdysvaltalainen taikuri, illusionisti ja kahlekuningas Harry Houdini loihti itse katsojien eteen mitä ihmeellisimpiä näytöksiä, mutta spiritismiin hän suhtautui kriittisesti. Harry Houdini oli hyvin kiinnostunut siitä ajatuksesta, että kuoleman jälkeen olisi olemassa elämää, johon voitaisiin saavuttaa yhteys spiritismin avulla. Hän kävi lukuisissa spiritistisissä tilaisuuksissa, luki aiheesta kaiken ja keräsi yhden maailman suurimmista spiritismiä, noituutta, paholaishenkiä yms. käsittelevistä kirjakokoelmista. Kantavana ajatuksena hänen suhteessaan spiritismiin oli se, että hän ei koskaan elämässään kohdannut ainuttakaan tapahtumaa, jolle hän ei olisi löytänyt aivan luonnollista selitystä. Hän ei koskaan kohdannut mitään yliluonnollista, joten ei hänestä koskaan voinut tulla spiritistiäkään.

Henkimaailma ja henkioppaat

Henkimaailmassa elävät henkioppaat ja henkiauttajat. Jos heihin saa yhteyden, saa elämäänsä arvokasta opastusta.

Henkiparannus

Parantamista henkivoimien avulla. Tässä parantamisessa apuna voivat olla Jumala, enkelit ja mitä moninaisimmat henkiolennot. Poppamiehet ja šamaanit edustavat henkiparantajien aatelia.

Henkiset kanavat - seitsemäs aisti

Ihmiset havainnoivat ulkopuolista maailmaa aisteillaan. Näiden fyysisten aistiemme ohella katsotaan rajatieteissä, että ihmisillä on myös henkisiä kanavia, jotka periaatteessa ovat meidän kaikkien ulottuvillamme, mutta joihin vain harvat, kuten selvänäkijät, meediot ja muut rajatieteiden toimijat voivat päästä. Miksi joillakin ihmisillä on näitä kykyjä ja toisilla ei, on vailla selitystä. Monien tutkijoiden mielestä jokainen voisi kuitenkin saavuttaa tämän "seisemännen aistin", sitä herkistävien harjoitusten avulla.

Horoskooppi

Astrologian avulla tulevaisuutta ennustavat astrologit määrittelevät ihmisille heidän syntymäaikansa ja sen hetkisen tähtitaivaan avulla ennusteen, jota kutsutaan horoskoopiksi.

Foxin sisarukset

Foxin kolme sisarusta vasemmalta oikealle, Margaret (1833 - 1893), Catherine (1837 - 1892) ja Leah (1814 - 1890).

Huijaus - huijarit

Yliluonnollisten ilmiöiden siipi-ilmiönä ovat huijaukset, sillä tämä ala on vetänyt magneetin tavoin huijareita puoleensa. Esimerkiksi sopii vaikkapa spiritismin alkuhistoria. Nykyaikaisen spiritismin alku sijoittuu vuoteen 1848, ja sen laittoivat alulle sisarukset Maggie ja Catherine Fox, Hydesvillessä, New Yorkissa. Maggie oli tuolloin 15-vuotias ja Catherine 9-vuotias. Heidän kotitalossaan kuului kaikenlaisia rutinoita ja kolahduksia, kuten vanhoissa taloissa useinkin erityisesti myrskyöinä kuuluu. Joskus kuului kuin askelia ja huonekalujen raahaamista. Tytöt päättivät aikansa kuluksi lisätä pökköä pesään, ja alkoivat ikään kuin keskustella talossa joskus murhatun ihmisen hengen kanssa.

Saadakseen esitykseensä lisää uskottavuutta, he parantelivat talon äänimaailmaa. Portaikosta kuuluvia vaanivia askelten ääniä he saivat huomaamattomasti aikaan niin, että vetivät portaikossa omenaa narun päässä. Kukaan ei nähnyt mitään, mutta selvät askeleen äänet kuultiin. He myös raapivat huomaamattomasti milloin pöydän alta milloin mistäkin ja napsuttelivat huomaamattomasti sormiaan ja jopa varpaitaankin, mikä oli todellinen taidonnäyte. He opettelivat varpaiden napsuttelun jopa niin, että se onnistui, vaikka kengätkin olivat jalassa.

Seuraavassa vaiheessa he antoivat näillä huomaamattomilla napsutuksilla ja muilla keinoilla vastauksia äidilleen, joka kyseli hengiltä erilaisia asioita. Äiti ei tietenkään huomannut huijausta. Kun äiti halusi tietää, kuka henki oikein oli, niin tytöt päästivät ilmoille oikean napsutusten ja raaputusten ryöpyn, jonka he käänsivät niin, että henki oli 31 vuotta vanha mies, joka oli eläessään ollut naimisissa ja viiden lapsen isä.

Tieto hengen läsnäolosta saavutti ensiksi naapurit ja pian tiedot näistä yliluonnollisista tapahtumista alkoivat kiiriä yli koko Amerikan - näin oli syntynyt spiritismi, jonka avulla voitiin saada yhteys kuolleisiin. Yhdysvalloista spiritismi levisi nopeasti Englantiin ja sieltä koko Eurooppaan.

Ihmeparantuminen

Rajatietojen avulla suoritettu sairaan parantaminen on tietenkin aina ihme ja siksipä puhutaankin ihmeparantumisista. Raamatussa on paljon kertomuksia ihmeparantumisista. Nykypäivänä kirkossakin suhtaudutaan ihmeparantumisiin kriittisesti.

Kaukotaju - etäaistiminen

Telepatian yhteydessä puhutaan usein kaukotajusta eli etäaistimisesta. Näitä kykyjä omaava ihminen voi hahmottaa mieleensä tarkan kuvan paikasta, jossa hän ei ole koskaan aiemmin käynyt. Tässä on kyse myös selvänäkemisestä.

Kehostapoistuminen

Kehostapoistumiskokemuksessa ihminen kokee poistuvansa omasta kehostaan. Tässä tilanteessa hän on yleensä makaamassa vuoteessaan ja kokee silloin irtaantumisen, leijuen kohta katossa ja katsellen sieltä alas nukkuvaa ruumistaan. Tällaisessa tilassa voidaan tehdä myös hyvinkin pitkiä matkoja, jotka suoritetaan teleportaation nopeudella. Tällaisista kokemuksista kertoi kirjoissaan lääkäri Rauni-Leena Luukanen-Kilde. - Katso astraaliruumis ja -matka.

Kolmas silmä

Kolmas silmä eli otsachakra sijaitsee keskellä otsaa, silmien välissä, hieman kulmakarvojen yläpuolella. Kolmannen silmän väri on indigon sininen. Kolmas silmä näkee kaiken sen, mitä ihminen ei voi normaaliaistein ja järjellään tavoittaa.

Aaveet

Kummitukset, aaveet ja kummittelu

Jokainen tietää, miltä kunnon kummitus eli aave näyttää, vaikka tuskinpa sitä kukaan on koskaan nähnyt. Kummitukset ovat usein eteerisiä, eli ilmavia ja läpinäkyviä ja väriltään valkoisia. Kummittelu on ihmisten mielestä melko yleistä: tuolla kolahtaa taikka häivähtää jokin vaalea kuin lakana ja kajahtaapa kammottava ulvahduskin juuri täyden Kuun aikaan.

Suurin osa ihmisistä ei usko laisinkaan kummituksiin mutta hyvin harva lähtisi yksin yöpymään taloon, jossa tiedetään kummitusten pitävän peliään.

Kuolemanrajakokemukset

Ihminen voi olla vakavasti sairas ja sen vuoksi hän lähestyy lopulta kuolemaa. Usein voi käydä kuitenkin niin, että potilas ei siirrykään rajan taakse, vaan tekee paluun elävien kirjoihin. Tällöin hän voi kertoa siitä, millaista oli sillä hetkellä, kun ruumis oli juuri pettämässä. Usein ihminen tällöin kertoo kokeneensa valoilmiön, ikäänkuin edessä olisi ollut pimeä tunneli ja sen päässä kirkkaana ja kutsuvana valo. Tällaisessa on kyse kuolemanrajakokemuksesta.

Levitoija

Levitaatio

Levitaatiossa ihminen saa jonkin esineen, taikka yleensä ja peräti itsensä, leijumaan ilmassa. Tämä ilmaankohoaminen tapahtuu hartaan keskittymisen ja ajatuksen voimalla, ilman mitään välineitä. Levitaation uskottavuutta vähentää se, että levitaatio kuuluu illusionistien ja taikureiden perussuorituksiin. Heillä on siis kyseessä temppu, ei yliluonnollisuus.

Katolisen kirkon piirissä levitaatioon suhtaudutaan vakavasti. Sitä pidetään tyypillisenä esimerkkinä pyhimyksille suodusta karismasta eli armolahjasta.

Manaus

Manaus edustaa rajatiedon alueen pimeitä voimia. Manaaja voi manata jonkun toisen ihmisen niin, että tämä kokisi elämässään kaikenlaista ikävää, sairauksia ja jopa kuoleman.

Meedio

Meedio

Meedio on henkilö, joka kykenee saamaan yhteyden tuonpuoleiseen. Hän välittää eläville ihmisille "tuonpuoleisesta" maailmasta kuolleiden ihmisten, eli heidän sielujensa viestejä. Hän on viestinvälittäjä eli -tuoja.

Morfogeneettiset kentät

Englantilaisen biologin, Rupert Sheldraken mukaan luonto säilöö tietoa eräänlaisiin kenttiin, joiden kautta muut pääsevät tähän tietoon käsiksi. Näiden kenttien morfogeneettinen resonanssi siirtää tietoa sukupolvelta toiselle, ajasta ja paikasta riippumatta.

Mystinen kokemus

Ihminen kokee yllättäen olevansa jonkin elämää suuremman, Jumalan ja enkelten läheisyydessä. Hetkellisesti hän saavuttaa tilan, jossa hän ymmärtää kuinka äärettömän arvokasta elämä on ja mikä on elämän tarkoitus. Hän on valaistunut.

Jooga

New Age-liikkeessä arvostetaan ja harjoitetaan joogaa.

Kuva drobotdean - www.freepik.com.

New Age

New Age on maailmankatsomuksellinen ja samalla uskonnollinen liike, joka korostaa ihmisen henkisyyttä, ja vastustaa nykyaikaista materiaan ja tieteeseen perustuvaa elämäntapaa.

Okkultismi - salaoppi, salatiede

Okkultismi on salaoppia eli salatiedettä, jossa voidaan suoranaisen taikuuden ja muiden salakeinojen avulla aikaansaada yliluonnollisia ilmiöitä. Myös okkultistit ottavat yhteyksiä manalaan ja kuolleisiin. Okkultismi ja spiritismi ovat sisartieteitä.

Paranormaali ilmiö

Outo ilmiö, jota ei kyetä taikka voida luonnontieteen avulla selittämään. Skeptikoiden mielestä tällaisen oudon ilmiön aiheuttajana voikin olla jokin ihan tavallinen ilmiö, joka vain on selitetty väärin.

Parapsykologia

Saksalainen psykologi Max Dessoir (1867 - 1947) kehitti termin parapsykologia vuonna 1889 ja saattoi näin kaikki ihmisen normaalista sielunelämästä poikkeavat ilmiöt tieteellisen tutkimuksen kohteiksi.

Parapsykologia on psykologian raja-aluetta. Sen piirissä tutkitaan ihmisen yliluonnollisia havaintoja ja muita potentiaalisia ominaisuuksia, jotka ylittävät kaikki ihmisen tunnetut kyvyt ja joita ei kyetä luonnontieteellisesti, todistettavasti selittämään.

Parapsykologiassa ilmiöt jaetaan kahteen ryhmään. 1) Parapsyykkiset ilmiöt tarkoittavat sellaisia havainto- ja tietokokemuksia, jotka näyttävät syntyvän ilman aistien vaikutusta. Näitä ilmiöitä ovat telepatia eli ajatustensiirto, clairvoyance eli selvänäköisyys, selväkuuloisuus ja ennalta tietäminen. 2) Parafyysiset ilmiöt, joilla ymmärretään sielunelämän suoranaista vaikutusta fyysiseen todellisuuteen. Näitä ilmiöitä on psyko- eli telekinesia, esineiden liikuttaminen normaalia energiaa käyttämättä.

Poltergeist - räyhähenki

Poltergeist on kummitusten maailmaan liittyvä erityinen ilmiö, jossa räyhähengeksi kutsuttu yliluonnollinen olento räyhää ja liikuttelee esineitä. Rajatieteissä poltergeist luokitellaan telekinesian alalajiksi, koska molemmissa tapauksissa esineet liikkuvat ilman havaittavaa syytä, aivan kuin näkymättömän käden ohjaamana.

Prekognitio - ennaltatietäminen

Prekognitio merkitsee selvänäköisyyttä, ennustamista ja näkyjä tulevaisuudesta. Parapsykologiassa sillä tarkoitetaan kykyä nähdä ja ennustaa tulevaisuuden tapahtumia. Selvänäkijä voi käyttää tulevaisuuden selvittelyssään apunaan astrologiaa, horoskooppeja, tarokkikortteja, kädestäennustamista ja erilaisia apuvälineitä, kuten heilureita. Tutkimusten mukaan 38 prosenttia aikuisväestöstä uskoo, että tulevaisuutta voi ennustaa.

Psi

Käsite psi on vaikeasti määriteltävissä ja Skepsiksen mukaan psi on karannut määrittelijöiden käsistä alusta alkaen eikä kukaan vieläkään tiedä mitä se on. Tyydymmekin tässä vain lyhyesti toteamaan, että psi liittyy paranormaalien ilmiöiden taustalla vaikuttaviin tekijöihin ja niiden tutkimiseen. Käsitteen esittelivät vuonna 1942 kaksi englantilaista psykologia, Robert H. Thouless ja W. P. Weisner. Tämän mukaisesti puhutaan psi-ilmiöistä eli paranormaaleista ilmiöistä ja psi-tutkimuksesta.

Psykometria

Psykometria on menetelmä, jonka avulla saadaan paranormaalisesti tietoa henkilöstä tämän arkipäiväisen käyttöesineen avulla. Tiedonvälittäjä ottaa esineen käteensä, keskittyy esineeseen ja vastaanottaa tiedon. Termin loi amerikkalainen lääkäri Joseph Rodes Buchanan vuonna 1893.

Psyykikko

Henkilö, joka väittää omaavansa perinteisesti paranormaaleiksi kutsuttuja kykyjä.

Puoskari

Kaikenlaisissa, yliluonnollisissa parannustoimissa ollaan aina vaarallisen lähellä puoskarointia, joka on laissa kiellettyä. Silti sitä tapahtuu. Henkiparantaja voi ensiksi muistuttaa siitä, että pitäisi käydä lääkärissä - mutta antaa sitten sen jälkeen tarkkoja diagnooseja ja hoito-ohjeita. Näin voi tapahtua jopa puhelimen välityksellä, potilasta näkemättä. Korkean etiikan omaava rajatieteilijä ei kuitenkaan sorru puoskarointiin.

Pyhimykset

Pyhimykset on julistettu pyhimyksiksi useimmiten heidän ihmetekojensa ansiosta.

Tunturisusi 100 pyhimystä.

Rajatieteet, rajatieto

Rajatieto ja rajatieteet alkavat siellä, missä tiede, erityisesti psykologia, fysiikka ja biologia loppuvat ja saavutaan parapsykologian, okkultismin ja kaikkien yliluonnollisiksi koettujen ilmiöiden äärelle. Rajatiedettä kutsutaan myös poikkitieteeksi tai näennäistieteeksi. Tieteen rajoilla kohdataan myös esoteerisuus. - Katso esoteerisuus.

Selväkuuloisuus, selväkuulija

Selväkuulossa välittäjä kuulee asioita. Hän voi ennustaessaan ilmaista sen vaikkapa sanoen, "minulle sanotaan...jne.". Hän saa siis viestejä näkyvän maailmamme ulkopuolelta, sisäisesti kuulemalla.

Selvänäkeminen, selvänäkijä

Henkilö, joka näkee selvästi tulevaisuuteen sitä ennustaen, on selvänäkijä. Tässä näkemisessään hän voi käyttää mitä erilaisimpia rajatieteiden suomia mahdollisuuksia. - Katso prekognitio.

Selvätietoisuus - intuitio

Selvätietoisuus on yksi muoto saada paranormaaleja viestejä ja tietoa. Se tapahtuu vastaanottamalla tietoa intuiivisesti. Kaikki ihmiset ovat enemmän taikka vähemmän selvätietoisia. Kaikki vain eivät uskalla luottaa intuition tarjoamaan parhaaseen ratkaisuun.

Selvätuntoisuus

Selvätuntoisuus on oikeastaan samaa, kuin selvätietoisuuskin. Ihminen aistii ympäristöstään ja muista ihmisistä asioita, joista hänellä ei muuten ole mitään tietoa. Hyvä ennustaja on yhtä aikaa selvänäköinen, selväkuuloinen, selvätietoinen ja selvätuntoinen.

Silmänkääntötemppu

Silmänkääntötemppu on nopea huijaus, jossa temppua seuraava ihminen voidaan sekunniksi saada suuntaamaan katseensa muualle ja sinä aikana tehdään taikatemppu, joka on suoranainen ihme. Silmänkääntötemput ovat taikureiden alaa, mutta niitä on usein käytetty myös rajatieteiden esityksissä huijareiden toimesta.

Skeptikko

Skeptikko on henkilö, joka pohjaa maailmankuvansa tieteisiin ja siksi hän pitää kaikkia rajatieteen ilmiöitä epätosina, koska niille ei ole olemassa luotettavia tieteellisiä selityksiä ja todisteita. Skeptikot ovat Suomessa liittyneet yhteen järjestössään Skepsis ry.

Spiritismi

The Sir Arthur Conan Doyle Centre, Edinburgh. Spiritismiin pyhittäytynyt henkinen keskus kunnioittaa nimellään Arthur Conan Doylea, joka teki useiden vuosien ajan tutkimuksiaan spiritismin parissa. Hän joutui kahden pikkutytön huijaamaksi, mikä oli hyvä esimerkki siitä, että kaikkein älykkäimmätkin ihmiset ovat alttiina huijaukselle.

Tunturisusi Conan Doyle ja spiritismi.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © byronv2

Spiritismi, spiritualismi, spiritisti, spiritualisti

Spiritistit kutsuvat itseään usein myös spiritualisteiksi. Ihan tarkasti ottaen spiritualismi ja spiritismi voidaan määritellä erilaisinkin tavoin - vaikkakin myös osittain samaankin päädytään. Spiritualismi tarkoittaa filosofiassa oppia, jonka mukaan olevaisuus tulkitaan luonteeltaan henkiseksi. Spiritismi puolestaan on hengellinen liike, jonka mukaan joillakin ihmisillä, käytännössä meedioilla, on kyky saada yhteys kuolleiden ihmisten eli vainajien henkiin. He voivat myös välittää näiltä viestejä ja saada henkien avulla aikaan ilmiöitä, joita ei voida selittää tunnettujen luonnonlakien perusteella. Spiritismiin liittyy myös parapsykologia, joka on suuri joukko mitä erilaisimpia yliluonnollisia ilmiöitä.

Tarot-kortit eli tarokkikortit

Ennustamiseen käytetyt kortit.

Telekinesia eli psykokinesia

Ihmisen kyky vaikuttaa tuleviin tapahtumiin ja esineisiin, niitä liikutellenkin, ajatuksen voimalla. Tämän sektorin kuuluisuuksia on ollut Uri Geller, joka kävi Suomessakin taivuttelemassa lusikoita ajatuksen voimalla. Monien mielestä oli kuitenkin kyseessä silmänkääntötemppu.

Frederic William Henry Myers

Frederic William Henry Myers (1843 - 1901), englantilainen kielitieteilijä, runoilija, okkultisti ja Psyykkisen tutkimuksen seuran perustajajäsen.

Telepatia - ajatustensiirto

Ajatusten lukemista ja siirtämistä pitkienkin matkojen päähän tutki Frederic William Henry Myers ja hän nimitti ilmiötä ensimmäisenä telepatiaksi vuonna 1882.

Telepatiassa kommunikoidaan toisten ihmisten kanssa ajatusten välityksellä. Näitä taitoja omaava henkilö kykenee lukemaan toisten ihmisten ajatuksia. Tämä parapsykologian luultavasti tunnetuin aihepiiri on yksi ihmiskunnan suurista arvoituksista - ainakin parapsykologiaan vihkiytyneen ihmiskunnan. - Katso myös kaukotaju.

Teleportaatio eli kaukosiirto

Lähinnä mielikuvituksen ja tieteiskirjallisuuden parissa esiintyvä ilmiö. Jokin kohde hajaantuu ensiksi ihan kuin atomeiksi, kiitää siitä sitten salaman nopeasti vaikka toiselle puolelle Universumia ja kasautuu siellä taas alkuperäiseen muotoonsa.

Ufot

Ufot ovat sellaisia avaruusaluksia miehistöineen, jotka saapuvat Maahan muualta Universumista. Lukemattomista ufo-kuvailuista ja -kokemuksista huolimatta yhtään ainutta, todistettua ufovierailua ei Maassa ole koskaan havainnoitu. Ufot tarjoavatkin huijareille otollisen ilmiön manipuloituihin huijauskuviin ja -tarinoihin. Muualla Universumissa on varmasti runsaasti (myös älyllistä) elämää, mutta avaruuden valtavat etäisyydet piilottavat heidät meiltä ja meidät heiltä - ehkä ikuisesti.

Unet - enneunet

Tulevista tapahtumista voi saada enteitä unistaan. Unet ovat kuitenkin usein hyvin sekavia ja niiden selvittely ja selkokielisiksi saaminen voi johtaa lukemattomiin, erilaisiin tulkintoihin. Parhaiten unet selvittelee unientulkitsija eli unitulkki. Unia ei ehkä kuitenkaan pysty tulkitsemaan minkään yhtenäisen järjestelmän mukaan.

Väliö eli välittäjä

Väliö on vanha suomenkielinen nimitys meediolle eli välittäjälle. - Katso meedio.

Lähteet
*Maailman mysteerit - Selittämättömiä ihmeitä ja arvoituksellisia ilmiöitä, Gummerus
*Skepsis ry