Tunturisuden sivut
Mississauga Express. - Maasvlakte Rotterdam, Hollanti 27.12.2019. - Kuva yllä, Copyright © Ron Damstra - All Rights Reserved.

Suurimmat Suomen satamissa käyneet konttialukset

Esittelyssämme ovat suurimmat kautta aikain Suomessa käyneet konttialukset. Konttialukset ovat rahtilaivoja, joiden rahti pakataan standardikokoisiin merikuljetuskontteihin. Laivojen suuruutta voidaan tarkastella monin tavoin, mutta tässä yhteydessä kiinnitämme huomiomme erityisesti laivojen pituuksiin ja konttialusten kohdalla siihen, kuinka monta konttia niihin voidaan sijoittaa (TEU). Algeciras-luokan kaltaiset jättiläiset eivät mahdu Suomen satamiin. Suurin Helsingissä käynyt konttialus voi kuljettaa vain noin viidesosan maailman suurimpien konttilaivojen konttimäärästä. Suomen suurimmassa konttisatamassa, Hamina-Kotkassa, on käynyt hivenen suurempikin, mutta silti noin neljäsosaan jäävä alus.

Konttialuksissa ovat viime vuosikymmeninä kasvaneet suhteellisesti ottaen enemmän syvyys, leveys ja korkeus, kuin pituus. Suurin Suomessa kautta aikain käynyt konttialus on ollut vuonna 2007 täällä käynyt Maersk Buffalo (nyk. Seago Istanbul). Se on ollut sekä pisin, että kuljetuskapasiteetiltaan suurin. 12 vuotta myöhemmin, vuonna 2019 saapuivat Raumalle Maerskin Winter Palace-luokan konttialukset, joita on useampia. Ne sijoittuvat kukin kokovertailussa maassamme käyneiden konttialusten listauksessa kuljetuskapasiteettinsa suhteen jaetulle sijalle kaksi.

Maersk Buffalo

Maersk Buffalo, Walsoorden, Alankomaat 12.8.2012. - Kuva Copyright © Martin Kramer - All Rights Reserved.

Seago Istanbul

Seago Istanbul, elokuussa vuonna 2018. - Kuva Copyright © Angelo Vlassenrood - All Rights Reserved.

Konttialusten ykkönen: Maersk Buffalo (nyk. Seago Istanbul). - Rakennusvuosi 2007, pituus 293,86 metriä, leveys 32,28 metriä, syväys 12,2 metriä, bruttovetoisuus 48 788 tonnia ja suurin määrä kontteja 4 504 TEU. - Pisin Kotkassa ja samalla koko Suomessa käyneistä konttialuksista, kävi Kotkassa vuonna 2007. Myös konttikapasiteetiltaan Suomessa käyneistä ylivoimainen ykkönen.

Vayenga Maersk

Vayenga Maersk, Bremerhaven, Saksa 17.6.2019. Bremerhavenissa sijaitsee Euroopan kymmenen suurimman sataman joukkoon kuuluvien Bremenin satamien pääsatama ja siellä on runsaasti telakkateollisuutta. - Kuva Copyright © Frank Katzer - All Rights Reserved.

Kuljetuskapasiteetin kakkossija: Vayenga Maersk. - Rakennusvuosi 2018, pituus 200 metriä, leveys 36 metriä, syväys 10.9 metriä, bruttovetoisuus 34 882 tonnia ja suurin määrä kontteja 3 600 TEU. - Käyntisatama Kotka vuonna 2018.

Vuoksi Maersk

Vuoksi Maersk, Walsoorden, Alankomaat 15.2.2019. - Kuva Copyright © Niels Quist - All Rights Reserved.

Kuljetuskapasiteetin kakkossija: Vuoksi Maersk. - Rakennusvuosi 2018, pituus 200 metriä, leveys 36 metriä, syväys 8,7 metriä, bruttovetoisuus 34 882 tonnia ja suurin määrä kontteja 3 600 TEU. - Vuoksi Maersk kävi Raumalla vuonna 2019, ollen tuolloin suurin siihen saakka koskaan Rauman satamassa käynyt alus. Vuoksi Maersk oli ensimmäinen Winter Palace –luokan alus Rauman satamassa ja aloitti kyseisen laivatyypin viikoittaiset käynnit.

Volga Maersk

Volga Maersk, Europahaven, Hollanti 8.10.2018. - Kuva Copyright © kees torn - All Rights Reserved.

Kuljetuskapasiteetin kakkossija: Volga Maersk. - Rakennusvuosi 2018, pituus 200 metriä, leveys 36 metriä, syväys 10,8 metriä, bruttovetoisuus 34 882 tonnia ja suurin määrä kontteja 3 600 TEU.

Kuljetuskapasiteetin kakkossija: Venta Maersk. - Rakennusvuosi 2018, pituus 200 metriä, leveys 36 metriä, syväys 8,8 metriä, bruttovetoisuus 34 882 tonnia ja suurin määrä kontteja 3 600 TEU. - Myös Venta Maersk käy reiteillään Suomessakin ja oli esimerkiksi 29.11.2019 Mussalossa, Kotkassa.

Vilnia Maersk

Vilnia Maersk on yksi Suomessa käyneistä Maerskin Winter Palace luokan konttilaivoista. - Kuva, Elbe 24.9.2019, Copyright © kees torn - Creative Commons.

Maerskin konttialukset Suomen liikenteessä. - Vuoksi Maerskin saapuessa Raumalle ilmoitettiin samaan aikaan, että Maerskin suuret konttialukset alkaisivat liikennöidä säännöllisesti Raumalle. - Maerskin tilaamasta seitsemästä vastaavasta aluksesta neljän kerrottiin tulevan Suomen liikenteeseen ja kahden Rauman liikenteeseen. Vuoksen ohella Raumalle aloitti liikenteen Volga Maersk.

Maerskin Winter Palace luokan konttilaivoista eri Suomen satamissa ovat tähän asti käväisseet seuraavat: Vaga Maersk, Vayenga Maersk, Venta Maersk, Vilnia Maersk, Volga Maersk ja "somelaiva" Vuoksi Maersk. Eli sarjan seitsemästä aluksesta ainoastaan Vistula Maersk ei ole vielä Suomeen eksynyt. - Maersk on maailman suurin varustamo ja sillä on 710 konttilaivaa.

Mississauga Express

Mississauga Express, Rotterdamin satamassa 28.11.2020. - Kuva Copyright © - Public Domain.

Pituudessa kakkonen ja kuljetuskapasiteetissa kolmonen: Mississauga Express. - Rakennusvuosi 1998, pituus 244,97 metriä, leveys 32,28 metriä, syväys 10,7 metriä, bruttovetoisuus 39 174 tonnia ja suurin määrä kontteja 2 992 TEU. - Käyntisatamat vuonna 2019 Vuosaari Helsingissä ja Kotka.

Hammonia Antofagasta

Hammonia Antofagasta, kuva vuodelta 2014. - Kuva Copyright © davidpearson8 - All Rights Reserved.

Songa Antofagasta

Songa Antofagasta, Portishead Point, Somerset, Englanti 10.1.2018. - Kuva Copyright © Peter Stockwell - All Rights Reserved.

Pituudessa kolmonen: Hammonia Antofagasta (nyk. Songa Antofagasta). - Rakennusvuosi 2008, pituus 225,2 metriä, leveys 31,29 metriä, syväys 12,7 metriä, bruttovetoisuus 32 901 tonnia ja suurin määrä kontteja 2 896 TEU. - Käyntisatama Kotka vuonna 2014.

Austral

Austral. - Kuva Copyright © Tvabutzku1234 - Creative Commons.

Austral (nyk. Chiquita Dream). - Hammonia Antofagastan sisaralus. Rakennusvuosi 2008, pituus 225,73 metriä, leveys 31,23 metriä, syväys 10,9 metriä, bruttovetoisuus 32 901 tonnia ja suurin määrä kontteja 2750 TEU. - Käyntisatamat Vuosaaressa ja Kotkassa muutaman kerran vuonna 2019.

MSC Mandy

MSC Mandy Marokon edustalla. - Kuva Copyright © Farid mernissi - Creative Commons.

MSC Mandy. - Rakennusvuosi 1993, pituus 237 metriä, leveys 32,2 metriä, syväys 8,5 metriä, bruttovetoisuus 37 071 tonnia ja suurin määrä kontteja 2668 TEU. - Pietarin vakiokävijä Mandy kävi Kotkassa kevättalvella vuonna 2019.
Vayenga Maersk

Vayenga Maersk, ensimmäisellä purjehduksellaan Pohjois-Euroopassa ja juuri lähdettyään Wilhelmshavenista, Saksan kolmanneksi suurimmasta satamasta vuonna 2018. - Kuva Copyright © Rico Voss - All Rights Reserved.
Seago Istanbul

Seago Istanbul, Hollanti kesällä vuonna 2014. - Kuva Copyright © marc houtekamer - All Rights Reserved.
Hammonia Antofagasta

Hammonia Antofagasta (nyk. Songa Antofagasta). - Jättämässä Andalusiassa, Espanjassa Algecirasin satamaa, avustajanaan hinaaja VB. Algeciras, 21.3.2014. - Kuva Copyright © Salvador de la Rubia Pedraza - All Rights Reserved.
Lähteet
Jättilaivat maritimeforum.fi, Pekka Laakso
Jättilaivat MarineTraffic
Jättilaivat Wikipedia: Navios Lumenin lastaus Kokkolassa
Jättilaivat Yle Uutiset: Jättiläinen rantautui Kokkolan satamaan: 292-metriseen alukseen mahtuu 4 000 rekka-autollisen verran lastia
Jättilaivat Yle Uutiset; Jättiläislaiva saapui Suomeen – isommat eivät mahdu Tanskan salmista
Jättilaivat Ilta-Sanomat: Suurin koskaan Suomessa käynyt risteilyalus vieraili Helsingissä – tältä jättiläisen sisällä näyttää
Jättilaivat Itämeri.fi
Jättilaivat Suomen Satamaliitto
Jättilaivat Itämeren satamat
Jättilaivat Port of Helsinki

Jättilaivat Sanna Kalmari: Esittelyssä Royal Caribbean Allure of the Seas
Jättilaivat Merimies-Unioni: M/t Masteran myynti hämmentää yhä: kuka myi Suomen suurimman tankkerin Masteran?
Jättilaivat Kaleva: Maailman suurin purjelaiva Sedov saapui Raahen satamaan
Jättilaivat Kaleva: Maailman suurin perinteinen purjelaiva vierailee Raahessa heinäkuussa
Jättilaivat Navigator Magazine: Purjealus Sedov selvitti lähes sulan Koillisväylän
Jättilaivat Länsi-Suomi: Suurin konttilaiva Raumalla koskaan – ja näitä alkaa käydä viikoittain
Jättilaivat Euroports Finland Oy: Maersk aloitti liikennöinnin Raumalle täysin omassa kokoluokassaan olevilla uusilla aluksilla
Jättilaivat Logistiikan maailma, Reijo Rautauoman säätiö
Vayenga Maersk

Vayenga Maersk saapumassa Wilhelmshavenista Felixstoween 20.3.2019. - Kuva Copyright © Mike Smith - All Rights Reserved.