Robinson Crusoe

Robin Hood, joka ryösti rikkailta ja antoi köyhille - köyhän, sorretun ja puutteenalaisen suurin ystävä

Englantilaisessa kansan tarinaperinteessä syntynyt Robin Hood oli lainsuojaton ja henkipatto, joka eli ystävineen Sherwoodin metsissä, lähellä Nottinghamin linnaa. Vaikka Robin Hood olosuhteiden pakostakin oli lainsuojaton, ei hän suinkaan ollut mikään tavallinen, paheksuttava rikollinen, vaan ihan päinvastoin.

Robin Hood

Robin Hood.

Robin Hood edusti ihmisenä ja miehenä kaikkein suurinta hyvyyttä ja jaloutta. Hän ei milloinkaan sallinut tehtävän pienintäkään vääryyttä tai loukkausta naiselle. Hän kylläkin ryösteli paljon, apoteilta, paroneilta, ritareilta, seriffeiltä ja prioreilta, mutta vain siksi, että nuo miehet edustivat normannien hallitusta kaikessa julmuudessaan - ja vain siksi, että hän halusi auttaa muita, köyhiä. Hän ei koskaan ryöstänyt itselleen mitään. Suurelle kansalle Robin Hood edusti vapautta ja sekä köyhien että rikkaiden tasavertaisuutta lain edessä. Kansa rakasti tällaista suurenmoista köyhien etujen puolustajaa.

Robin Hood

Nottinghamin seriffi.

Tarina Robin Hoodin taustalla - Nottinghamin seriffi - prinssi Juhana - kuningas Rikhard Leijonamieli

Vanhassa runossa lauletaan Robin Hoodin syntyneen vuonna 1160 Locksleyssa, Nottinghamin kreivikunnassa. Luotettavat, historialliset tiedot Robin Hoodin elämästä luonnollisestikin puuttuvat, koska hän on tarujen sankari ja legenda. Kaikki on verhottu muinaistarujen utuiseen hämärään.

On sellaisiakin kansanrunouden tutkijoita, joidenka mielestä Robin Hood on todellakin joskus elänyt. Heidän mielestään tosin useissakin selityksissä Robin Hood on ollut vain tavallinen rosvopäällikkö. Varmaa on vain se, että satakunta vuotta sen jälkeen, kun tuon kuuluisan rosvon sanottiin eläneen, hänen nimensä oli jo yleisesti tunnettu.

Ennen lainsuojattomaksi ryhtymistään Robin Hood edusti englantilaista ylhäisöä ja aatelistoa, sillä hän oli Huntingdonin kreivi taikka jaarli. Englannin aatelisten arvoasteikossa jaarli on varakreiviä ylempi mutta markiisia alempi. Jaarli oli oikealta nimeltään Sir Robin. Kun kuningas Rikhard Leijonamieli oli ristiretkellä vuonna 1192, oli vallassa ja maata johtamassa ja kansalaisia sortamassa hyvin kiero ja paha prinssi Juhana. Tämä tilanne suututti puhdasmielisen Sir Robinin, joka vieläpä menetti näissä yhteyksissä kaikki perintömaansakin, kun korruptoituneet kirkonmiehet ja ahneet lainvalvojat anastivat ne.

Robin Hood

Nottinghamin seriffi.

Elämää Sherwoodin metsissä

Sir Robin siirtyi elämään Sherwoodin metsiin, keräsi ympärilleen oman, iloisista velikullista koostuvan joukkonsa ja aloitti taistelun prinssi Juhanan sortohallintoa vastaan. Käytännössä Sir Robinin, eli Robin Hoodin päävastustajaksi tuli Nottinghamin mailla Juhanaa edustanut Nottinghamin seriffi. Seriffi valvoi seuduilla kaikenlaisia kuninkaansa etuja, kuten sitä, että kuninkaan mailla eivät paikalliset metsästäneet luvatta. Hänen tehtävänään oli myös taata aatelisten, kauppiaiden ja kirkonmiesten turvallinen kulku Sherwoodin metsän halki.

Käytännössä Nottinghamin seriffi oli itse asiassa koko tarinan pääkonna, moraaliltaan läpimätä ihminen, joka oli valmis viemään vaikka lapsen kädestä viimeisen omenan, jos se oli tarpeen. Nottinghamin seriffi oli täten mitä täydellisin vihollisen edustaja Robin Hoodille, jonka ylevät ja rehdit ominaisuudet korostuivat tämän pullakan ja inhan alhaismielisen seriffin täydellisenä vastakohtana. Robin Hoodin ja Nottinghamin seriffin välisissä yhteenotoissa seriffin kohtalona oli kerta toisensa jälkeen hävitä ja jäädä täydellisesti toiseksi ja näissä kamppailuissa korostui se, kuinka hyvä Robin Hood kykeni lyömään alas pahuuden.

Kansan tarinaperinteessä tarinat elävät ja niistä esiintyy erilaisia versioita. Jonkin tarinan mukaan juuri Nottinghamin seriffi alunalkaen ajoi Sir Robinin pois tiluksiltaan. Robin Hood lopulta tappoikin Nottinghamin seriffin. Toisen tarinan mukaan Robin Hoodin päävastustajana ei ollut Nottinghamin seriffi, vaan päävastustaja oli suoraan itse prinssi Juhana, kuningas Rikhard Leijonamielen nuorempi veli. On olemassa myös tarinaversio, jonka mukaan Sir Robin havaitsi pyhältä maalta ristiretkeltä palatessaan, että sillä aikaa kaikki hänen tiluksensa oli anastettu.

Eräässä Englannin vanhimmista runokirjoista, nimeltään "Piers Plowman", joka on kirjoitettu vuonna 1362, mainitaan Robin Hoodin laulut. Perimätiedon mukaan sankari kuoli vuonna 1247.
Robin Hood

Pikkupoikien leikeissä tärkeitä idoleita ja sankareita ovat aina olleet intiaanit, seriffit, piraatit, Tarzan, Zorro - ja tietenkin Robin Hood!

All rights reserved
*Kuva - Copyright © Flickr/Don-Pixel
Photo used with permission.


Robin Hood's Bay
Whitby

Robin Hoodin lahti (Robin Hood's Bay) ja siellä sijaitseva Whitby. Robin Hood esiintyy lukemattomissa nimissä Englannissa. Niiden joukossa on tiloja, taloja, hautausmaita, kyliä, katuja, teitä, saaria, kukkuloita, kallioita, linnantorneja, toreja, majataloja, ravintoloita ja lähes kaikkea muuta mahdollista.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat - Copyright © Mr Thinktank

Jalomielinen ryöväripäällikkö - kansansankari - metsäsissien ruhtinas

Robin Hoodin veroista mainetta ei ole ainoallakaan toisella Englannin kansallissankareista, ja harvat sankarit koko maailmassakaan voivat ylittää hänen mainettaan. Jo seitsemän sataa vuotta ovat tätä kuuluisaa rosvoa ylistäneet laulut ja balladit kaikuneet Englannin rahvaan huulilta. Siinä, missä kuninkaat ja kuningattaret ovat unohtuneet historian hämäriin, on Sherwoodin metsien iloinen Robin Hood seuralaisineen pitänyt vankasti suosionsa.

Ainoankaan henkipaton elämänvaiheita ei ole koskaan seurattu yhtä hartaasti ja suuren ihastuksen vallassa, kuin Robin Hoodin. Lähes samaan suosioon ovat yltäneet hänen seuralaisensa, suosituimmat ystävänsä Pikku-John, Puna-Will, Much Myllärinpoika, Tuck Munkki, Allan a Dale ja Marian Neito.

Kun balladit turuilla ja toreilla ovat hiljenneet, niin oman uuden kirjonsa ja muunnelmansa Robin Hoodin tarukudelmaan ovat tuoneet kirjailijat Sir Walter Scottin tapaan. Englannin kirjallisuus vilisee Shakespearen tuotannosta lähtien mainintoja Robin Hoodista. Tähän ylistäjien virtaan ovat liittyneet elokuvantekijät sekä satujen ja sarjakuvien tekijät. Niinpä Robin Hood meidän aikanammekin on jopa vieläkin kuuluisampi ja kaikkialla maailmassa tunnetumpi, kuin menneinä aikoina.

Robin Hood

All rights reserved
*Kuva - Robin Hood Annual 1959 - Amalgamated Press Ltd. - Copyright © Flickr/PAUL CARRINGTON
Photo used with permission.

Robin Hood ja iloiset veikot - Pikku-John, Munkki Tuck, Puna-Will, Much Myllärinpoika, Allan a Dale

Robin Hood itse kohtasi metsässä asuvien iloisten veikkojen ydinryhmän metsässä, pian henkipatoksi joutumisensa alkuvaiheissa. Hän pääsi tämän veljeskunnan johtajaksi ja kapteeniksi välittömästi niin, että järjestettiin jousilla ampumakilpailu. Siinä hän oli ylivoimaisesti paras, ja kun muut näkivät hänen uskomattomat ampujantaitonsa, he kilvan huusivat hänet johtajakseen.

Robin Hoodin valiojoukkoon ei sen jälkeen, kun hänestä oli tullut johtaja, todellakaan kelvannut kuka hyvänsä. Vain uljaimmat veikot ja valiomiehet pääsivät mukaan sen jälkeen, kun Robin Hood oli jokaisen ensiksi huolellisesti tutkinut ja testaillut. Robin Hood näki paljon vaivaakin, saadakseen joukkoihinsa parhaat miehet. Milloin ikinä hän kuuli puhuttavan erikoisen rohkeista ja väkevistä miehistä, hän pukeutui valepukuun ja pyrki tutustumaan heihin kerjäläiseksi pukeutuneena. Jos miehen ominaisuudet ja taistelukuntoisuus miellyttivät Robin Hoodia, hän ei jättänyt mitään keinoa käyttämättä, saadakseen miehen joukkoihinsa.

Robin Hood

Tyypillinen taistelutilanne, jossa Robin Hoodin miehet ovat syöksymässä puun oksilta Nottinghamin seriffin ratsumiesten kimppuun.

All rights reserved
*Kuva - Robin Hood Annual 1959 - Amalgamated Press Ltd. - Copyright © Flickr/PAUL CARRINGTON
Photo used with permission.

Robin Hoodin veijarijoukon keskeisiä hahmoja

Puna-Will

Robin Hood.

Robin Hood

Robin Hood oli pitkä, voimakas ja miellyttävän näköinen nuori mies. Hänen vakioasunaan oli Sherwoodin saloseuduilla tyypillisesti käytetty asu, jonka muodostivat vihreä nuttu ja vihreät housut ja päässään hänellä oli sininen lakki eli huppu. Vaatetuksen värit vaihtelivat, ja joskus housut ja lakki saattoivat olla vaikkapa punaisetkin. Housuille tyypillistä oli se, että ne olivat sukkahousumaisen tiukat ja ihoa myötäilevät. Jaloissaan hänellä oli useimmiten pitkävartiset saappaat.

Aseistuksenaan hänellä oli olallaan jykevä, espanjanmarjakuusesta valmistettu pitkä jousi, sekä kupeellaan tai selässään nuoliviinissä kimppu lähes metrin pituisia nuolia. Jousiaseensa lisäksi hänellä oli aseistuksenaan yleensä vain vyössä riippuva, pitkä metsästyspuukko.

Valepuvussa liikkuessaan Robinilla oli yllään harmaa, repaleinen sarkapuku, päässä iso hattu, joka peitti ja piilotti kokonaan kasvot, vasemman silmän yläpuolella tavattoman iso laastarilappu, sekä hartioille huolettomasti viskattu, ryysyinen viitta.

Much Myllärinpoika - (Much the Miller's Son)

Robin Hood pelasti Much Myllärinpojan metsänvartijoiden käsistä jousiampujan taidoillaan. Much Myllärinpojasta tuli heti vankkumaton Robin Hoodin jousiampujataitojen ihailija, joka ehdotti, että Robin Hoodista tehdään iloisten veikkojen johtaja.

Puna-Will

Puna-Will.

Puna-Will - (Will Scarlet)

Puna-Will oli kiivasmielinen nuorukainen, joka rakasti koristeellista ja ylellistä pukeutumista. Puna-Will nimensä mukaisesti hän oli viehtynyt pukeutumisessaan erityisesti punaiseen silkkiin. Ei hän silti suinkaan mikään mamselli ja mamero ollut, vaan miesten mies ja miekkamiehistä parhain! Iloisten veikkojen keskuudessa hän oli miekkailutaidoiltaan numero yksi, ja se oli paljon, koska kaikki muutkin olivat varsin taitavia miekkailijoita.

Puna-Will oli koko-nimeltään Will Gamewell - ja hän oli Robin Hoodin serkku. Ennen iloisten veikkosten joukon aikaa miehet eivät olleet tavanneet pitkään aikaan, vaikkakin olivat lapsuudessaan kuljeskelleet yhdessä linnunpesillä, ja juuri Robin oli opettanut serkulleen jousenkäyttöäkin.

Marian Neito

Marian Neito.

Marian Neito - (Maid Marian)

Marian Neito oli Robinin ikioma prinsessa, Robinin kotitalon naapuristossa eläneen suuren talon kaunis tytär. Robin ja Marian Neito olivat ystävyksiä lapsuudestaan saakka. He olivat yhdessä leikkineet, etsineet linnunpesiä, onkineet purosta, kiivenneet puihin ja juosseet kilpaa nurmen yli.

Myöhemmin, kun Robin Hood oli siirtynyt Sherwoodin metsiin, Marian Neito tuli sinne hänen perässään ja hallitsi kuningattarena metsäkemuissa. Kun metsäläiskausi oli takana ja Robin Hood sai takaisin maansa ja aatelisen asemansa, menivät hän ja Marian Neito naimisiin.

Etsintäkuulutus

Nottinghamin seriffin etsintäkuulutuksia löytyy vieläkin Sherwoodin metsistä. Lainsuojaton kirkonmies, munkki Tuck on haluttu saada kiinni elävänä taikka kuolleena. Löytäjälle on ollut luvassa 500 kultakolikkoa. Löytöpalkkio on siten ollut valtava.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Kyle Emmerson

Robin Hoodin iloisten veljien lait ja uskollisuudenvala, johon kaikki iloiset veljet sitoutuivat

1. Sotiminen kaikkia normannilaisia sortajia vastaan, jotka rikastuivat maan oikeilta omistajilta ryöstetyllä saaliilla.

2. Väkivaltaa ei saanut tehdä ainoallekaan köyhälle tai puutteenalaiselle, vaan heitä autettiin normannilaiselta seriffiltä, paronilta tai kirkonmieheltä anastetuilla rikkauksilla.

3. Yksikään nainen, köyhä tai rikas, normannilainen tai saksilainen, ei saanut koskaan joutua kokemaan vähäisintäkään pelkoa toverijoukon taholta.

Pikku-John

Pikku-John.

Pikku-John - (Little John)

Pikku-nimestään huolimatta Pikku-John oli kooltaan valtavan iso. Hänellä oli pituutta 7 jalkaa eli 213 cm. Hänen hartiansa olivat tavattoman leveät, rinta korkea, kädet ja jalat pitkät, ja hän näytti vahvalta kuin härkä.

Hänellä oli miellyttävät kasvot sekä kirkkaat, ruskeat silmät, mutta hänen käytöksessään ilmeni levollisuutta, joka pani jokaisen hänet kohtaavan aavistamaan, että hän olisi vastustajana todella kova pähkinä purtavaksi. Pikku-John oli Robin Hoodin läheisin ja paras ystävä.

Pikku-John oli myös iloisten veikkojen paras sauvataistelija, joka tässä lajissa voitti Robin Hoodinkin. Hän kuljetti mukanaan aseenaan mahtavaa puusauvaa, jolla oli pituutta lähes kolme metriä, ja joka oli paksu, raskas ja kauhea kanki.

Robin Hood ja Pikku-John

Robin Hood ja jättiläismäinen Pikku-John kamppailevat puron yli johtavalla siltapuulla siitä, kumpi putoaa puroon. Vaikka Robin Hood onnistui antamaan jättiläiselle erinäisiä valtaisia iskuja, lennähti hän kuitenkin itse lopulta suutahtaneen jätin sauvan iskusta kuin rukkanen puroon. Veistoksen sijaintipaikka Sherwood Forest visitor centre, eli vierailijoiden keskus Sherwoodissa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Neil Turner

Robin Hood

Munkki Tuck.

Munkki Tuck - (Friar Tuck)

Pulskantukeva Munkki Tuck rakasti kaikkien munkkien tapaan hyviä ruokia ja hyviä juomia ja häntä täten olisi voinut pitää ihan elostelijana, jollei hän olisi ollut munkki. Hyviin ruokiin Tuck Munkki iloisen veljeskunnan parissa usein pääsikin käsiksi, sillä Sherwoodin metsissä syötiin hyvin. Tavallisellakin aterialla oli lihavaa hirvipaistia ja -kalopsia, vartaassa paistettuja joutsenia ja fasaaneja, monista pikkulinnuista valmistettuja maukkaita piiraita, valtavat ruukut olutta, pikarit viiniä ja mainiosta vehnätaikinasta valmistettuja matalia, pyöreitä kakkuja.

Munkki Tuck veisasi usein keskittyneesti virsiä, ja silloin hänen äänensä muistutti härän mylvintää. Munkiksi Tuck näytti varsin erikoiselta, sillä hän oli kylläkin pukeutunut pitkään munkin kaapuun, mutta kantoi usein päässään kypärää - ja aina kupeellaan miekkaa ja kilpeä. Hän teki siten varsin sotaisan vaikutuksen, munkiksi.

Kiperissä tilanteissa Munkki Tuck oli hyvin kylmähermoinen silloinkin, kun useimmat muut olisivat täysin lamaantuneet. Tällöinkään hänen pyöreät, punakat, turpeat kasvonsa eivät menettäneet hitustakaan väriään. Hänen pienet sinisilmänsä, jotka melkein olivat paksujen poskien peitossa, näyttivät pikemminkin kummastuneilta, kuin pelästyneiltä, kun hän sysäsi teräskypäränsä taaksepäin ja raapi toisella etusormella kiiltävää, kaljua päätään.

Munkki Tuckilla oli rautakourat, ja jos hän tarttui kiinni johonkuhun, niin siitä otteesta ei kukaan päässyt irti. Jos hänen lauluäänensä muistutti härän mylvintää, niin oli hänellä myöskin härän voimat.

Munkki Tuck oli lähes yhtä paksu, kuin pitkäkin, ja hänen ruhonsa painoi musertavan paljon. Mutta vaikka tämä kirkonmies vaikuttikin kömpelöltä, hän oli hyvin ketterä.

Allan Dale

Allan a Dale.

Allan a Dale

Iltanuotioilla Allan a Dale huolehti viihdepuolesta, sillä hän oli entiseltä työnkuvaltaan kiertelevä laulaja eli kuljeksiva lauluniekka, siis trubaduuri. Hän oli käytökseltään iloluontoinen, hilpeä ja hyvin miellyttävä nuori mies, jonka pitkille, keltaisille kiharoille oli painettu korea, kukonsulalla koristettu lakki.

Allan a Dale oli pukeutunut tulipunaiseen pukuun, ja hänen kulkiessaan liukuivat hänen sormensa harpun kielillä ja hän lauloi kuin leivonen kirkkaana toukokuun aamuna. Allan a Dalen hahmo on liitetty Robin Hoodin veikkojen yhteyteen "vasta" 1600-luvun balladeissa.
Robin Hood

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Flickr/Insomnia Cured Here

Errol Flynn Robin Hoodina

Errol Leslie Thomson Flynn (1909 - 1959) oli australialainen näyttelijä. Hän oli tähtenä vuonna 1938 valmistuneessa elokuvassa Robin Hoodin seikkailut (The Adventures of Robin Hood). Marian-neitoa esitti Olivia de Havilland.



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © C.C. Chapman

Nottinghamin linna

Robin Hoodin legendan keskiössä on Nottinghamin linna, josta on tullut hyvin kuuluisa juuri Robin Hoodin vuoksi. Miljoonat turistit saapuvat vuosittain tutustumaan Robin Hoodin linnaan.

Vaikka linna toki on ollut hyvin merkittävä ihan ilman Robin Hoodiakin. Linna oli keskiajalla tärkein kuninkaallinen linna, joka toimi joskus myös kuninkaan asuntona. Linna on rakennettu vuonna 1068.

Linnassa perustettiin vuonna 1859 Robin Hoodin pataljoona (Robin Hood Battalion). Se osallistui Länsirintamalla ensimmäiseen maailmansotaan ja oli mukana myös toisessa maailmansodassa.
Major Oak

Major Oak - Sherwoodin metsä

Robin Hoodin tapahtumien näyttämö Sherwoodin metsä sijaitsee Keski-Englannissa, Nottinghamin kaupungista pohjoiseen. Metsän nähtävyyksiin kuuluu vanha tammi, jolla on ikää lähes 1 000 vuotta.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © speedygroundhog