NIKOLAI II (18.5.1868 - 17.7.1918)

Venäjän keisari, Puolanmaan kuningas, Suomen suuriruhtinas, tsaari.

Nikolai II oli viimeinen hallitsija (tsaari) Romanovien yli kolmesataa vuotta hallinneessa dynastiassa, joka kaatui helmikuun vallankumouksessa 1917. Ennen valtaistuimelle nousuaan Nikolai oli perintöruhtinaana mm. Keisarillisen Aleksanterin yliopiston kansleri 1881 - 1894. Suomessa hänet tunnetaan helmikuun manifestin kirjoittajana ja venäläistämistoimenpiteiden aloittajana. Nikolai II:n isä ja edeltäjä oli Aleksanteri III.

Nikolai II:sta ovat historioitsijat pitäneet heikkona hallitsijana. Hän oli hallitsijatoimissaan taantumuksellisten panslavistien voimakkaan vaikutuksen alainen. Lakot, talonpoikien keskuudessa ilmenneet levottomuudet, Venäjän nöyryyttävä tappio sodassa Japania vastaan (1904 - 1905) ja vallankumouksellisten propaganda pakottivat hänet ryhtymään uudistuksiin. Hän mm. kutsui koolle valtakunnanduuman vuonna 1905. Hänen toimensa olivat kuitenkin riittämättömiä ja tulivat liian myöhään.

Nikolain asemaa horjutti myös se, että Rasputinilla oli suuri vaikutusvalta sekä hänen vaimoonsa Aleksandraan, että poikaansa Alekseihin. Myös Nikolain tyttäriin katala Rasputin onnistui luomaan lämpimät välit. Venäjän kärsittyä tappion ensimmäisessä maailmansodassa, jonka aikana (1915) Nikolai oli ottanut armeijan henkilökohtaiseen komentoonsa, Nikolai joutui luopumaan kruunustaan, kun tilanne entisestäänkin muuttui uhkaavammaksi. Keisarillinen perhe joutui olemaan kotiarestissa, kunnes bolsevikit ottivat vallan marraskuussa 1917. Vuonna 1918 Nikolai perheineen vietiin Jekaterinburgiin, jossa koko perhe teloitettiin heinäkuussa 1918.

Jo virkakausi alkoi katastrofilla - ja sen päälle suurlähettilään tanssiaisilla

Nikolai II seurasi Aleksanteri III:tta valtaistuimelle 1894. Kruunajaistilaisuudessa toukokuun 18. päivänä sattui onnettomuus, joka nykypäivän näkökulmasta näyttää luoneen synkän ja uhkaavan kohtalokkuuden tunnun Venäjän viimeisen itsevaltiaan huonojen tähtien alla sujuneen hallituskauden ympärille. Viranomaisten huolimattomuuden tähden Hodmyka kentällä Moskovan lähistöllä tallattiin yli tuhat ihmistä kuoliaaksi siinä tungoksessa, kun kansan piti perinteiden mukaisesti vastaanottaa lahjoja tsaarilta.

Samana iltana, jolloin tämä kauhistuttava onnettomuus tapahtui, keisarillinen pari lähti varsin tahdittomasti Ranskan suurlähettilään tansseihin. Vähänkin harkiten, näistä tanssiaisista olisi tuolloin ollut luonnollista pidättäytyä. Tämähän ei ollut edes kuuluisaa "tanssia haudoilla", koska uhreja ei ollut ehditty vielä edes haudata. Koko tämä juhlapäivä murheellisine tapahtumineen oli melkein liiankin enteellinen alkutahti Romanovien suvun aikakauden loppuun.

Lastensa ja koiriensa kanssa leikkivä perheenisä

Nikolai II:n tarkoituksena ei suinkaan ollut jäädä viimeiseksi Romanoviksi. Hän piti itseään uskonnon ja itsevaltiuden puolustajana, mutta oli luonteeltaan heikompi, kuin isänsä ja sopi paremmin lastensa ja koiriensa kanssa leikkivän perheenisän osaan kuin kansansa kohtaloiden johtajaksi.

Keisarivallan luhistuminen

Nikolai II nimitti ja erotti ministereitä mielivaltaisesti. Tasapainottomat ja häikäilemättömät neuvonantajat saivat helposti otteen häneen ja saattoivat näin ajaa omia pyrkimyksiään. Näihin neuvonantajiin kuului tietenkin erityisesti Rasputin, joka pääsi ei vain neuvonantajaksi, vaan ikäänkuin keisarillisen perheen jäseneksi. Näin kaikki keisarillisessa hovissa mätäni myös ihan sisältäpäin.

Nikolai II ei millään hinnalla halunnut luopua yksinvallasta, mutta 1890-luvulla Venäjää ajoivat eteenpäin uudet poliittiset ja taloudelliset voimat. Ilmassa oli uusi vapauden ja riippumattomuuden henki, jonka padot olivat avautumassa musertavasti ryskyen ja jota voimakastahtoisempikaan halltsija ei enää olisi kyennyt nujertamaan.

Sitä mukaa kuin Venäjä kehittyi teollisesti ja kansan sivistystaso nousi, alkoivat tsaari ja hänen hovinsa näyttää yhä enemmän menneisyyden jäänteiltä. Tuntui melkein siltä, kuin jokin korkeampi voima olisi valinnut viime aikojen keisariksi juuri Nikolai II:n, joka teki itse asiassa oivaltamattaan kaikkensa sen eteen, että hänelle niin rakas keisarivalta ajautuisi tuhoon.

Lopun ajan viimeiset vuodet keisarilliselle Venäjälle koittivat 1900-luvun puolella. Silloin käytiin Venäjän - Japanin sota vuosina 1904 - 1905 ja oli ensimmäinen vallankumous vuonna 1905. Ennen kaikkea käytiin ensimmäinen maailmansota vuosina 1914 - 1918. Se heikensi Venäjän valtakuntaa niin, että monarkia helmikuun vallankumouksessa 1917 luhistui Nikolai II:n kruunustaluopumisen myötä. Keisarillista Venäjää ei enää ollut. (Ronald Hingley: Venäjän kirjailijat ja yhteiskunta 1825 - 1904)

Nikolai II:nkin aikana kansa Venäjällä eli suuressa köyhyydessä.

Vallankumouksen taustaa

Venäjän vallankumouksen taustalla olivat kansan kurjat olot. Tsaarin hovi ympäröi itsensä satumaisella loistolla samalla, kun Venäjän kansa eli kurjuudessa ja maa oli joutunut tappiolle ensimmäisessä maailmansodassa. Samaan aikaan, kun kansaa kuoli kuin kärpäsiä sekä nälkään, että sotien juoksuhautoihin, jakelivat keisarin perheen jäsenet hovissa toislleen mittaamattoman arvokkaita Fabergen kultamunia. Tämä ei voinut olla ajan myötä johtamatta katastrofiin ja vallankumoukseen.

Nikolai II:n Suomen suhteista

Venäjän tsaari Nikolai II kävi Helsingissä vain kerran. Nikolaita ei Suomessa rakastettu ja vastaanotto oli viileä. Suomi eli tuolloin sortokausien ikeessä. Hallitsija oli nimittäin antanut jo vuonna 1899 ns. Helmikuun manifestin, joka käynnisti ensimmäisen sortokauden.

Suomessa oli kerätty Helmikuun manifestia vastustava adressi, ns. Suuri adressi. Siihen saatiin vajaassa kymmenessä päivässä 522 931 allekirjoitusta. 500-henkinen lähetystö lähti viemään sitä keisarille Pietariin, mutta keisari ei ottanut heitä vastaan, vaan kehotti lähetystöä turvautumaan monimutkaiseen virkatiehen. Näin Suomessa saatiin elää sortokauden tunnelmissa. Suomalaisten yleistä suhtautumista keisariin ja keisarivaltaan kuvastaa hyvin Eetu Iston helmikuun manifestin jälkeen maalaama taulu, jossa kaksipäinen kotka hyökkää Suomi-neidon pitelemän lakikirjan kimppuun.

Menemättä tässä yhteydessä syvemmälle poliittiseen historiaan, voidaan vain todeta yleisesti, että keisari Nikolai II ei voinut olla Suomessa ainakaan rakastettu hahmo, sillä suomalaisilla oli omat itsenäistymispyrkimyksensä ja niissä Venäjän keisari edusti vastapuolta.

Suomea rakastettiin ja kunnioitettiin

Nikolai II:n harjoittamasta sortopolitiikasta huolimatta keisarin perhepiirissä puhuttiin, hovineiti Anna Arubovan mukaan, Suomesta kunnioituksella ja rakkaudella. Keisariperhe rakasti Suomen saaristoa ja rannikoita ja vietti kesänsä ikimuistoisilla ja onnellisilla huvipurjehduksilla Suomen vesillä. Lapset kyselivät, milloin lähdetään taas Suomen saaristoon, erityisesti tätä kysymystä esitti kaiken aikaa Aleksei.

Lue tarkemmin keisariperheen kesäristeilyistä Suomen saaristossa.

Tsaariperheen murha

Etsipä vallankumoukselle miten oikeutettuja syitä hyvänsä, niin siltikin koko tsaariperheen murhaaminen oli järjetön ja tuomittava teko. Se oli ikäänkuin alkuairut siitä, mitä uudet hallitsijat olivat Stalineineen tuomassa kansalle tilalle. Käytännössä, entistäkin enemmän summittaista sortoa, loputonta väkivallan kierrettä ja kuolemaa miljoonille.

Myös nykyinen, kommunismista irtaantunut Venäjä on tarkastellut näiltäkin osin synkkää historiaansa, ja vuonna 2008 Venäjän korkein oikeus julisti, että Romanovit joutuivat poliittisen vainon uhreiksi ja heidät surmattiin laittomasti ilman oikeudenkäyntiä. Tuntuu sinänsä uskomattomalta, että tällaisenkin itsestäänselvyyden julistamiseen tarvitaan korkeimman oikeuden harkinta ja päätös. Mutta toki tällaisella julistuksella on symbolista merkitystä.

Keisari Nikolai II:n loistoauto Delaunay-Belleville

Nikolai II perheineen eli tuon murrosajan, jolloin hevospelien tilalle teille alkoivat ilmaantua autot. Nikolai II nautti autoilusta, oli innokas autoharrastaja ja suosi ylellisiä luksusautoja, jollaisiin kuului kuvan ranskalainen Delaunay-Belleville vuosimalli 1911. Tämä "Ranskan Rolls-Royceksi" kutsuttu auto oli Nikolai II:n suosikkiautomerkki. Sitä pidettiin tuohon aikaan maailman parhaana autona. Ensimmäinen Delaunay-Belleville esiteltiin vuonna 1904. Automerkin tyyppi, "tsaarimalli" Delaunay-Belleville SMT on nimettykin keisarin mukaan. SMT = Sa Majesté le Tsar - Hänen Majesteettinsa Tsaari.

Tämänmerkkisellä autolla Nikolai II kävi Helsingissä vuonna 1915 ja tuosta tapahtumastahan on olemassa kymmenen minuutin mykkäelokuva, joka on nykyisin yksi arvokkaimpia Yleisradion filmejä. Keisarin Delaunay-Belleville tuolloin oli avomallia. Keisarin autosaattueeseen kuului 29 autoa ja näky on ollut vaikuttava, sillä vuonna 1915 auto, erityisesti Helsingin ulkopuolella oli vielä harvinainen näky. Eikä autoja riittänyt ruuhkaksi asti Helsinkiinkään. Suomen ensimmäinen auto oli myyty vasta kymmenkunta vuotta aiemmin.