ALEKSANDRA FJODOROVNA (ALIX) (6.6.1872 - 17.7.1918)

Venäjän keisarinna - ruhtinatar, tsaaritar

Keisarinna Aleksandra Fjodorovna, syntyjään Hessen-Darmstadtin prinsessa Alix Victoria Helena Louise Beatrice (6. kesäkuuta 1872 Darmstadt, Hessen - 17. heinäkuuta 1918 Jekaterinburg) oli Venäjän viimeisen tsaarin Nikolai II:n puoliso.

Aleksandra liittyi Nikolai II:n elämään jo ennen avioliittoa niin, että hän oli Nikolain sedän, Sergei Aleksandrovitsin vaimon suuriruhtinatar Elisabetin pikkusisko.

Aleksandra näyttäytyi perheensä ulkopuolisille vakavamielisenä ja kylmänä luonteena. Nikolain veljesten vaimot moittivat häntä tämän lisäksi mauttomista vaatteista, huonosta venäjän taidosta ja täydellisestä huumorintajun puuttumisesta.

Aleksandra saattoi olla luonnollinen vain ollessaan kahden kesken Nikolain kanssa. Hän ei suinkaan ollut kylmä; hänellä oli impulsiivinen, kiihkeä luonne ja hän vastasi tulisesti miehensä osoittamaan rakkauteen. Nikolai kirjoitti päiväkirjaansa:

"Kiitos Jumalalle, että hän on lahjoittanut minulle tällaisen sanoinkuvaamattoman onnen".

Aleksandra puolestaan riemuitsi hääpäivänään:

"Viimeinkin meidät on liitetty yhteen koko eliniäksi, ja kun tämä elämä päättyy, tapaamme jälleen toisessa maailmassa ja pysymme yhdessä ikuisesti. Sinun, Sinun!"



Aleksandra viisivuotiaana Alixina.



Aleksandra lapsena - Hessenin ja Reinin prinsessana Alixina, Saksassa.

Tutustu Alixiin - Aleksandra lapsena

Hessenin prinsessa Alix.

Synkän kohtalon kurimus

Nikolai II ja keisarinna Aleksandra kruunattiin virallisesti 26. toukokuuta 1896 Uspenskin katedraalissa Moskovassa. Juhlallisuudet olivat valtavat, ja kautta Venäjän saapui ihmisiä seuraamaan uuden tsaarin kruunaamista. Kruunajaispäivällisille osallistui yli 7000 vierasta.

Alusta alkaen, aina traagiseen loppuun Uralin itärinteellä Jekaterinburgissa saakka, näytti kohtalo määränneen syvästi rakastuneen parin kauheisiin koettelemuksiin, joista ensimmäinen tuli jo kruunajaisia seuraavana päivänä. Vanhan tavan mukaan tsaari järjesti juhlan alamaisilleen, ja tässä juhlassa, johon saapui valtavasti väkeä, syntyi tungoksessa paniikki. Yli 4 000 ihmistä tallaantui kuoliaaksi.

Joukkokuolonpäivän iltana ensimmäiseen katrilliin

Samana päivänä, kun yli 4 000 ihmistä tallaantui keisariparin tilaisuudessa hengiltä, järjesti kreivi de Montebello Ranskan suurlähetystössä tanssiaiset. Keisaripari ei olisi halunnut osallistua tilaisuuteen, mutta uskomattoman ja pätemättömän neuvonannon vuoksi he ilmaantuivat illalla tanssiaisiin, joissa he tanssivat ensimmäisen katrillin. Tätä pidettiin tällaisena suuren surun päivänä täysin sopimattomana ja alkoi yleisesti levitä käsitys siitä, että pariskunta oli täysin tunteeton, kylmä ja sydämetön.

Muutenkin tanssiaiset, joita jo varjosti pommiuhka laajoine pomminetsintöineen, joissa "koko tanssiaissali muuttui kynnöspelloksi", epäonnistuivat täydellisesti. Ruhtinatar Radziwill kirjoitti Aleksandrasta:

"Kömpelö, ujo ja hiljainen nuori nainen, joka ei näköjään pystynyt laisinkaan vetämään ihmisiä puoleensa. Hän ei tuntenut ketään, eikä hänellä näyttänyt olevan siihen haluakaan. Hän tanssi huonosti, eikä hän tanssista perustanutkaan. Eikä hän taatusti ollut edes hyvä keskustelija. Ilmeisesti hänen kauneutensakin jäi huomaamatta, sillä sitä himmensi huono iho. Hänellä oli punaiset käsivarret, punaiset olkapäät ja myös punaiset kasvot, niin että näytti kaiken aikaa siltä, kuin hän olisi ollut puhkeamassa kyyneliin. Kaikki hänessä oli jäykkää, jopa hänen tapansa pukeutua raskaaseen brokadiin, josta hän piti kovasti, ja timantteihin, joita hänellä oli joka puolella - kuin uhmaten hyvää makua ja tervettä järkeä."

Hessenin prinsessa Alix vuonna 1894.

Vetäytyminen Tsarskoje Seloon omaan hiljaisuuteen

Jos ei alkanut Aleksandran sopeutuminen Pietarin seurapiireihin hyvin, niin yhtään paremmin ei mennyt jatkossakaan. Tämä kaunis, ankara ja huumorintajua vailla oleva ruhtinatar halveksi Pietarin seurapiirejä unohtaen, että aateli, jonka eri sukuhaarat ulottuivat Venäjän kaikkiin osiin, oli keisarivallan tärkein tukipylväs. Vähitellen Talvipalatsissa pidetyt tanssiaiset loppuivat, ja niiden tilalle tulivat Eremitaasissa esitetyt teatterikappaleet, joista kukaan ei nauttinut. Sitten teatteriesityksetkin loppuivat, ja valot sammuivat Pietarin keisarillisen palatsin olohuoneista.

Nikolai ja Aleksandra viettivät suurimman osan aikaansa kaikessa hiljaisuudessa Tsarskoje Selossa, elivät mahdollisuuksien mukaan kuin tavallinen perhe ja unohtivat velvollisuudet, joita keisarille ja keisarinnalle oli totuttu asettamaan.

Hessenin ja Reinin prinsessa Alix ja husaarin univormuun pukeutunut Venäjän keisari Nikolai II virallisessa kihlajaiskuvassaan vuonna 1894. Häät pidettiin 26.11.1894 Talvipalatsissa, jonka kappelissa pari vihittiin.

Nikolai II:n isä, Venäjän keisari Aleksanteri III (26.2.1845 - 1.11.1894) kuoli marraskuun 1. päivänä, ja häät pidettiin saman kuun lopulla, runsaat kolme viikkoa myöhemmin. Näin tunnelma häissä oli, keisarinnan hovineidin, Anna Virubovan mukaan, kuin hautajaisissa.



Muistokirkko - Jekaterinburg. Jekaterinburgiin on valmistunut vuosina 2000 - 2003 kuvan kirkko - Kaikkien Pyhien Kirkko (Church of All Saints) - sille paikalle, jossa tsaari perheineen murhattiin.



Keisarinna Aleksandra vuonna 1898.

Keisarinna Aleksandra ja tyttäret. Takarivissä vasemmalta oikealle Olga, Tatjana ja Anastasia, edessä ovat Aleksandra ja Maria.

Lapset tuovat lämpöä ja elämää - mutta myös ahdistusta

Kuuden ensimmäisen avioliittovuotensa aikana Nikolai ja Aleksanda saivat neljä tytärtä, jotka olivat Olga, Tatjana, Maria ja Anastasia. Vuonna 1904 syntyi vihdoin poika, Aleksei. Lapsen ollessa kuuden viikon ikäinen, sen navasta alkoi vuotaa verta. Kauhistuttava, ahdistava painajainen, verenvuototauti oli ilmennyt, mutta se pystyttiin toteamaan vasta pojan ollessa kaksivuotias.



Keisarinna ei pitänyt edustustilaisuuksista, mutta kun hän otti osaa hovissa järjestettyihin juhliin ja pukeutui sen mukaan, nähtiin hänen yllään koko keisarillinen loisto. Kullan ja timanttien määrä oli huikaiseva, eikä kenellekään jäänyt epäselväksi se, kuka oli keisarinna.



Keisari Nikolai II ja keisarinna Aleksandra.

Miehelle ja lapsille tuki ja rakkaus

Miestään ja lapsiaan Aleksandra rakasti yli kaiken ja hukutti kotioloissa nämä tunteidensa tulvaan. Hän myös tuki miestään tämän keisarinviran hoidossa kaikin mahdollisin tavoin. Nikolain epävarma luonne ei suinkaan vähentänyt hänen rakkauttaan, päinvastoin - se houkutteli esiin hänen kaikki loputkin, kätketyt äidilliset tunteensa. Aleksandra suorastaan palvoi Nikolaita kuin herttaista lasta, jota täytyi suojella kavalaa maailmaa vastaan. Aviovaimona ja äitinä Aleksandra oli mitä täydellisin. Jollei oteta huomioon hänen suhdettaan Rasputiniin.

Irstas ja juoppo Rasputin hovissa

Oma erityinen lukunsa on Rasputinin ilmestyminen hoviin. Tämä on ymmärrettävä sitä vasten, että Aleksandra oli epätoivoinen poikansa Aleksein sairauden vuoksi. Aleksandra kieltäytyi alistumasta siihen, että sairaus oli parantumaton. Hän uskoi fanaattisen vakaasti siihen, että Jumalan avulla kaikki, myös paraneminen, oli mahdollista.

Keisarinnan oma terveys petti siinä levottomuudessa, jota hän tunsi poikansa Aleksein puolesta. Hän kärsi psykosomaattisesta hysteriasta, joka aiheutti pyörrytystä ja sydämentykytystä. Tähän saumaan osui hoviin ilmaantumaan Rasputin, joka lupasi parantaa pojan ja näytti saavankin tämän tyyntymään, sai karkotetuksi pojan päänsäryn ja sai tuuditettua tämän uneen.

Aleksandra menetti Rasputinin kanssa terveen harkintakykynsä ja tarrautui tähän oljenkorteen. Niin tämä "pyhä mies" - joka ei ollut ainoastaan saastaisen likainen ja pahanhajuinen, vaan myös juoppo ja äärimmäinen irstailija, alkoi ajaa tilanteen huomatessaan omaa etuaan ja sai hovissa suuren vallan. Rasputinin maineen kasvaessa hienot rouvat tulivat hänen luokseen saamaan häneltä pelastusta, ja löysivät itsensä alta aikayksikön hovin pehmeiltä patjoilta tämän kyltymättömän pukin alta. Meno yltyi usein orgioiksi, jotka kiinnittivät huomiota jopa poliisin, virkamiesten ja myös kansan keskuudessa. Jos oli keisariperheen maine rahvaan silmissä ollut huono ennen Rasputinin aikaa, niin nyt se upposi pohjalukemiin. Aleksandrahan olikin rahvaalle ollut aina "saksalainen nainen".



Keisarinna Aleksandra vuonna 1898.

Kaiken loppu - perheen kauhistava kuolema

Vuonna 1917 vallankumouksen pyörteet myllersivät Pietaria ja keisari Nikolai II joutui luopumaan vallasta. Vaikka keisariperheen jäsenet olivatkin tämän jälkeen kotiarestissa Tsarskoje Selossa, heitä aluksi kohdeltiin huomaavaisesti ja heidän annettiin elää eristynyttä elämäänsä rauhassa. Heinäkuussa 1917 perhe kuitenkin siirrettiin Tobolskiin, Siperiaan.

Huhtikuussa 1918 perhe, jolla oli mukana lääkäri, ja kolme palvelijaa, siirrettiin Ipatjevin taloon Jekaterinburgiin Uralin itärinteelle. Siellä he joutuivat loukkauksien ja säädyttömyyksien kohteeksi. Makuuhuoneista ja pesuhuoneista otettiin ovet pois, ja perheen jäsenet pakotettiin pukeutumaan ja riisuutumaan ja suorittamaan intiimeimmät toimituksensa vartijoiden katsellessa ja virnistellessä. Jos oli keisariperhettä syytetty aikoinaan kylmyydestä ja tunteettomuudesta, niin tuhat kertaa tunteettomampi ja hirviömäinen bolsevikkihallinto tappokoneistoineen oli ottamassa nyt heidän paikkansa.

Heinäkuun 16. päivänä heti puolenyön jälkeen vartijat herättivät Nikolain, Aleksandran, heidän poikansa ja neljä tytärtään sekä lääkärin ja kolme palvelijaa ja määräsivät heidät pukeutumaan. Heidät johdettiin kellarikerrokseen pieneen huoneeseen, jossa oli rautaristikot. Siellä heidän käskettiin odottaa.

Heinäkuun 17. päivänä, varhain aamulla ryhmä tsekan miehiä, revolverit mukanaan, tunkeutui pieneen huoneeseen ja ampui silmittömällä tulituksella koko perheen. Ensimmäiseksi ammuttiin isä Nikolai, suoraan päähän tähdätyllä laukauksella. Järkyttävin tilanne oli Anastasialle, joka vain pyörtyi ja jonka luultiin myös kuolleen, mutta joka kohottautuikin apua huutaen. Emme mene tämän kauhistavan tapahtuman muihin yksityiskohtiin. Näin oli tapahtunut yksi maailmanhistorian kammottavimmista ja raukkamaisimmista veriteoista, kun tämä koko keisarillinen perhe lapsineen oli surmattu.

Murharyhmää johtaneen Jakov Jurovskin 1930-luvulla kirjoittamien muistiinpanojen mukaan ruumiit heitettiin ensin kaivoskuiluun, mutta nostettiin paljastumisen pelossa pian ylös - kokonaan tuhottaviksi polttamalla ja hapolla.

Muutamaa päivää ennen tätä traagista loppua Aleksandra oli kirjoittanut:

"Tunnemme myrskyn lähestyvän, mutta tiedämme, että Jumala on armollinen ja sielumme ovat rauhassa. Tapahtuipa mitä hyvänsä, se on Jumalan tahto."

Vuonna 1977 kommunistisen puolueen pääsihteeri Leonid Breshnev määräsi Jekaterinburgin, tuolloisen Sverdlovskin, kommunistijohtajan Boris Jeltsinin hävittämään Ipatjevin talon, josta pelättiin tulevan pyhiinvaelluskohde venäläisille monarkisteille. Paikalle levitettiin vielä Jeltsinin käskystä asvalttikin. Tsaariperheen jäännökset löydettiin vuonna 1979.

Teloituksen 80-vuotispäivänä heinäkuun 17. päivä 1998 perhe, heidän mukanaan teloitetut palvelijat ja lääkäri haudattiin uudelleen Pietarin kaupungin perustamissijoille, Pietari-Paavalin linnoituksen katedraaliin, jossa suurella osalla Romanovien tsaarisukua on viimeinen leposija.



Olga, Tatjana ja Maria - kaunista muotia vuodelta 1914. Marian kädessä ei ole käsilaukku, vaan valokuvauskone, Kodak Brownie. Keisariperheessä kaikki harrastivat innokkaasti valokuvausta.

Brownie-kamera tai Kodakin Brownie oli Eastman Kodakin vuonna 1900 markkinoille tuoma valokuvauskamera, joka oli tarkoitettu lapsille. Sen filmirulla voitiin ladata valossa. Kodak Brownie No. 1 kamera maksoi yhden dollarin ja Kodak myös kehitti kuvat edullisesti. Helppokäyttöistä kameraa alkoivat hyödyntää pian muutkin kuin vain lapset.



Keisarinna Aleksandra upseerin univormussa. Aleksandran tyttärethän olivat upseereitakin, ja niin oli äitikin. Kuvassa vuodelta 1893, Aleksandra ulaanirykmentin upeassa univormussa.