Puukiipijä. Kuva yllä - Copyright
© Andrey Gulivanov - Creative Commons.
Puukiipijät ovat pieniä, vaatimattoman värisiä lintuja, joilla on lyhyet, pyöreäpäiset siivet ja suhteellisen pitkä, jäykkä pyrstö. Puissa kiipeillessään ne käyttävät pyrstöään tikkojen tavoin tukenaan. Nokka on pitkä, ohut ja selvästi alaspäin kaareva. Koivet ovat heikohkot, mutta kynnet terävät.
Sukupuolet ovat samannäköiset. Äänet ovat ohuita. Pesä on joskus kuoren välissä.
Puukiipijän lähelläoloon havahduttavat sen hennot äänet. Yleensä puukiipijä elää hiljaisena ja huomaamattomana varjoisan metsän hämäryydessä. Se on syrjäänvetäytyvä, eikä kailota kovaan ääneen olemassaolostaan tai pyöri puiden latvuksissa näkösällä, kuten monet muut metsälajit. Kevättalvella se kuitenkin alkaa solautella keväthurmiossaan ilmoille lyhyttä, riemukasta laulunsäettään, hieman kuin pajulinnun tapaan."
Puukiipijä on helpoimmin tunnettavissa käyttäytymisestään: se kiipeää spiraalimaisesti, lyhyesti hyppien puun runkoa ylös. Päinvastoin, kuin pähkinänakkeli, puukiipijä ei juuri koskaan ole rungolla pää alaspäin; sen sijaan se hyppii sivuttain tai joskus jopa alaspäin, havaitessaan jotain mielenkiintoista. Oksien alapinnoilla puukiipijä liikkuu vaivattomasti.
Puukiipijä on 13 cm:n pituinen, tiaisen kokoinen, pitkä- ja käyränokkainen puissa kiipeilijä. Se on kaarnanvärinen: sen selkäpuoli on ruskea, kellanvalkein kirjailuin ja yläperä punaruskea. Vatsapuoli ja silmäkulmanjuova ovat valkoiset.
Pohjoisen nimirodun yksilöt ovat alta puhtaimman valkeita, tanskalaiset ja saksalaiset, sekä eteläenglantilaiset puukiipijät muistuttavat enemmän etelänpuukiipijää (Certhia brachydactyla), sillä niiden kupeilla on ruskehtavaa. Maastossa puukiipijää ja etelänpuukiipijää on lähes mahdotonta erottaa toisistaan.
Koiras, naaras ja nuori lintu ovat keskenään samanlaiset.
Puukiipijä kapuaa puuta kierteisesti eli spiraalimaisesti ylöspäin, itseään suipolla pyrstöllään tukien. Tikkamaisesti nykäyksittäin kaarnaa pitkin etenevä lintu liikkuu nopeasti ja tehokkaasti. Ylös päästyään se yleensä lennähtää seuraavan puun tyveen, ja aloittaa kierteisen kiipeämisen uudestaan.
Laulua verrataan turhan usein pajulinnun sointuvaan esitykseen, sillä lajien laulut eroavat selvästi toisistaan. Epätavallisesti laulavaan sinitiaiseen puukiipijän sen sijaan sekoittaa paljon helpommin. Onneksi sinitiaiset esittävät useimmiten tavallisen säkeenä, eivätkä vaikeasti erotettavaa laulutyyppiä.
Puukiipijän ilmoille heläyttelemä laulukonsertti on varsin oikukas. Lintu pitää pitkiä taukoja säkeittensä välissä ja kuulemaan asettunut saa usein odotella jatkoa turhaan, vaikka tietäisi lajin asustavan lähistöllä. Ja sitten - yhtäkkiä puukiipijä onkin taas laulutuulella ja säkeet seuraavat toinen toistaan!
Ruokaillessaan puukiipijäkin toki lopettaa laulamisen ja linnun läsnäolon tietää terävistä, hippiäismäisistä ti -äänistä. Pian laulu kuuluu jo taas kauempaa, puukiipijän siirtyessä etäämmälle ja kaiken kaikkiaan lintu tuntuu liikkuvan rauhattoman tuntuisesti.
Ruokaillessaan puukiipijä toistelee epäsäännöllisesti myös ohutta ja sirisevää kutsuääntään srii. Äänen sointi on sama, kuin laulussa. Puukiipijän hentoa sirinää voi usein kuulla talvisin muuten hiljaisessa metsässä.
Puukiipijä. Kuva - Copyright © Ott Rebane - Creative Commons.
Selkäpuolen väri häivyttää pystysuoralla rungolla tai kookkailla oksilla kiipeilevän ja ruokaa etsivän puukiipijän lähes näkymättömiin. Linnun nokka soveltuu erinomaisesti kaarnanrakojen tutkimiseen.
Puukiipijöiden heimo
Varpuslintujen (Passeriformes) lahkossa on puukiipijöiden (Certhiidae) heimo. Puukiipijöihin kuuluu ainoastaan 1 suku ja 9 lajia. Suomessa puukiipijöiden heimosta on tavattu yksi laji, puukiipijä.Puukiipijät ovat pieniä, vaatimattoman värisiä lintuja, joilla on lyhyet, pyöreäpäiset siivet ja suhteellisen pitkä, jäykkä pyrstö. Puissa kiipeillessään ne käyttävät pyrstöään tikkojen tavoin tukenaan. Nokka on pitkä, ohut ja selvästi alaspäin kaareva. Koivet ovat heikohkot, mutta kynnet terävät.
Sukupuolet ovat samannäköiset. Äänet ovat ohuita. Pesä on joskus kuoren välissä.
Puukiipijä (Certhia familiaris)
"Puukiipijä viihtyy talvisin tiaisten sekaparvien matkassa. Lajit eivät juuri kilpaile keskenään, vaikka molemmat syövätkin talvehtivia hyönteisiä, sillä puukiipijä etsii ravintonsa puiden rungoilta, mutta tiaiset enimmäkseen oksistosta.Puukiipijän lähelläoloon havahduttavat sen hennot äänet. Yleensä puukiipijä elää hiljaisena ja huomaamattomana varjoisan metsän hämäryydessä. Se on syrjäänvetäytyvä, eikä kailota kovaan ääneen olemassaolostaan tai pyöri puiden latvuksissa näkösällä, kuten monet muut metsälajit. Kevättalvella se kuitenkin alkaa solautella keväthurmiossaan ilmoille lyhyttä, riemukasta laulunsäettään, hieman kuin pajulinnun tapaan."
Puukiipijä on helpoimmin tunnettavissa käyttäytymisestään: se kiipeää spiraalimaisesti, lyhyesti hyppien puun runkoa ylös. Päinvastoin, kuin pähkinänakkeli, puukiipijä ei juuri koskaan ole rungolla pää alaspäin; sen sijaan se hyppii sivuttain tai joskus jopa alaspäin, havaitessaan jotain mielenkiintoista. Oksien alapinnoilla puukiipijä liikkuu vaivattomasti.
Puukiipijä on 13 cm:n pituinen, tiaisen kokoinen, pitkä- ja käyränokkainen puissa kiipeilijä. Se on kaarnanvärinen: sen selkäpuoli on ruskea, kellanvalkein kirjailuin ja yläperä punaruskea. Vatsapuoli ja silmäkulmanjuova ovat valkoiset.
Pohjoisen nimirodun yksilöt ovat alta puhtaimman valkeita, tanskalaiset ja saksalaiset, sekä eteläenglantilaiset puukiipijät muistuttavat enemmän etelänpuukiipijää (Certhia brachydactyla), sillä niiden kupeilla on ruskehtavaa. Maastossa puukiipijää ja etelänpuukiipijää on lähes mahdotonta erottaa toisistaan.
Koiras, naaras ja nuori lintu ovat keskenään samanlaiset.
Puukiipijä kapuaa puuta kierteisesti eli spiraalimaisesti ylöspäin, itseään suipolla pyrstöllään tukien. Tikkamaisesti nykäyksittäin kaarnaa pitkin etenevä lintu liikkuu nopeasti ja tehokkaasti. Ylös päästyään se yleensä lennähtää seuraavan puun tyveen, ja aloittaa kierteisen kiipeämisen uudestaan.
Hopeankirkasta laulua, lurauksia ja livertelyä
Puukiipijä laulaa helmikuulta toukokuulle. Puukiipijän viehättävä, hopeankirkkaasti etenevä laulu päättyy lyhyeen, sointuvaan luraukseen tai liverryksen pätkään. Säkeen rytmi on aavistuksen epätasainen ja soinniltaan laskeva. Eli säe paitsi kiihtyy, niin myös laskee loppuaan kohti.Laulua verrataan turhan usein pajulinnun sointuvaan esitykseen, sillä lajien laulut eroavat selvästi toisistaan. Epätavallisesti laulavaan sinitiaiseen puukiipijän sen sijaan sekoittaa paljon helpommin. Onneksi sinitiaiset esittävät useimmiten tavallisen säkeenä, eivätkä vaikeasti erotettavaa laulutyyppiä.
Puukiipijän ilmoille heläyttelemä laulukonsertti on varsin oikukas. Lintu pitää pitkiä taukoja säkeittensä välissä ja kuulemaan asettunut saa usein odotella jatkoa turhaan, vaikka tietäisi lajin asustavan lähistöllä. Ja sitten - yhtäkkiä puukiipijä onkin taas laulutuulella ja säkeet seuraavat toinen toistaan!
Ruokaillessaan puukiipijäkin toki lopettaa laulamisen ja linnun läsnäolon tietää terävistä, hippiäismäisistä ti -äänistä. Pian laulu kuuluu jo taas kauempaa, puukiipijän siirtyessä etäämmälle ja kaiken kaikkiaan lintu tuntuu liikkuvan rauhattoman tuntuisesti.
Ruokaillessaan puukiipijä toistelee epäsäännöllisesti myös ohutta ja sirisevää kutsuääntään srii. Äänen sointi on sama, kuin laulussa. Puukiipijän hentoa sirinää voi usein kuulla talvisin muuten hiljaisessa metsässä.
Puukiipijä. Kuva - Copyright © Ott Rebane - Creative Commons.
Ravinto
Puukiipijä on erikoistunut etsimään ravintonsa kaarnankoloista. Etenkin suosiossa ovat kätkettyine aarteineen iäkkäät rungot, joiden pinnassa on iän mukanaan tuomia kyhmyjä ja uurteita. Siten ravintona ovat pääasiassa puiden rungoilta löytyvät hyönteiset, toukat, hämähäkit ja hämähäkkien munat, vähemmässä määrin siemenet, kuten talviaikaan esimerkiksi kuusensiemenet. Puukiipijä käyttää oletettavasti myös jonkin verran hömötiaisen oksiin piilottamia talvivarastoja.Selkäpuolen väri häivyttää pystysuoralla rungolla tai kookkailla oksilla kiipeilevän ja ruokaa etsivän puukiipijän lähes näkymättömiin. Linnun nokka soveltuu erinomaisesti kaarnanrakojen tutkimiseen.
Puukiipijä. Kuva - Copyright © Airwolfhound - Creative Commons.
Levinneisyys ja elinympäristöt
Puukiipijää tavataan Suomen etelä- ja keskiosassa Etelä-Lappia myöten. Pohjoisessa pesii harva kanta vielä napapiirin tuntumassa, paikoin pohjoisempanakin, puunrajalle asti. Suomen pesimäkanta oli 1990-luvun lopulla 70 000 – 150 000 paria.Vanhat metsät ovat puukiipijälle hyvin tärkeitä, sillä niissä on niin ravintoa kuin pesintään sopivia onkaloitakin. Luonnonmetsässä aina jonkin puuvanhuksen kuori hieman repsottaa: siinä puu tarjoaa kupeeltaan kiipijälle ihanan suojaisaa kodinpaikkaa. Laji viihtyykin vanhoissa kuusi- ja sekametsissä, paikoin lehtimetsissä. Talousmetsissä ovat vähissä puut, joissa on pesäpaikaksi sopivia, isoja kaarnanrakoja.
Metsien pirstoutuminen haittaa puukiipijän elämää, sillä kunnon puukiipijämetsän pitäisi olla ainakin parinkymmenen hehtaarin laajuinen. Tätä pienemmässä metsälaikussa kiipijä ei tunne oloaan kotoisaksi, vaan se stressaantuu. Näitä metsätalouden linnuille aiheuttamia stressireaktioita on tutkittu Suomessa yliopistossa. Niissä on todettu, että jo puukiipijän poikaset stressaantuvat hakkuilla pirstotuissa metsissä.
Puukiipijän poikaset. Kuva - Copyright © Ott Rebane - Creative Commons.
Lisääntyminen
Reviirin keväällä valtaa koiras. Puukiipijän lempipuita pesinnässä ovat pökkelöityneet koivut ja männyt, joiden rungon ja irtaantuneena repsottavan kuoren väliin se haluaa laatia pesänsä. Pesää on melko vaikeaa huomata, vaikka siitä usein törröttääkin näkyville pieniä risuja. Jollei varsinaista puun pesäkoloa ole näköpiirissä, puukiipijä voi pesiä myös erilaisiin rakennusten koloihin, halkopinoihin ja vastaaviin paikkoihin.Tavallisia pönttöjä puukiipijä ei kelpuuta asunnokseen, mutta sivusta sisään mentävät kaarnanrakojen korvikkeet se sen sijaan hyväksyy. Eli puukiipijälle varta vasten tehdyn linnunpöntön pitää matkia lajin suosimia luontaisia pesäonkaloita. Lajia voi auttaa, viemällä metsään puukiipijälle suunniteltuja, kaksiseinäisiä pönttöjä.
Pesämateriaaleja ovat ohuet kuusenoksat, lahot puunsuikaleet, niini, tuohi, höyhenet ja hämähäkinverkot. Pesän pohja koostuu kuusenrisuista, joiden päälle rakennetaan itse pesämalja kaarnankuoresta ja koivuntuohen paloista. Höyhenet ovat pehmikkeinä. Hämähäkinseitillä puukiipijä sitoo pesämateriaalit yhteen. Naaras aloittaa pesänrakennuksen jo maaliskuussa tai huhtikuussa.
Pesäänsä puukiipijä munii huhtikuun lopulla tai toukokuun alkupuolella 4 - 9, mutta useimmiten 5 - 6 valkoista, harmaansinisten ja punertavien täplien ja pilkkujen kirjomaa munaa. Niitä naaras hautoo 14 - 15 vrk, jona aikana koiras ruokkii sitä. Emot ruokkivat yhdessä poikasia, jotka tulevat lentokykyisiksi 14 - 17 vrk:n ikäisinä ja jättävät pesän. Ne ovat aluksi tunnettavissa nuoriksi suhteellisen lyhyestä nokastaan. Puukiipijä voi hoidella toisenkin pesyeen kesä-heinäkuussa, mutta se on pienempi kuin ensimmäinen.
Puukiipijä. Kuva - Copyright © Gérard Meyer - Creative Commons.
Muutto
Puukiipijät palaavat maahamme etelästä maaliskuun lopulla tai huhtikuussa. Ne ovat yömuuttajia.Puukiipijä on enimmäkseen paikka- ja kiertolintu, osa siirtyy talveksi meren ylitse etelämmäksi. Joinakin syksyinä nähdään puukiipijöitä poikkeuksellisen paljon ulkosaariston lintuasemilla. Tällaiset vaellukset lienevät saaneet alkunsa maamme itäpuolelta.
Syysliikehdintä on huipussaan lokakuussa, suurten vaellusten aikana jo syys-lokakuun vaihteessa. Tällöin se on alkanutkin jo elokuussa, noin kuukautta normaalia aikaisemmin.
Lähteet
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Wikipedia
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat
