Pöytävuori

Pöytävuori

Etelä-Afrikassa, Kapkaupungin lähellä kohoaa litteähuippuinen, hiekkakivivuori Pöytävuori, jolla on korkeutta 1 087 metriä. Vuoren voi nähdä noin 150 kilometrin päästä mereltä. Vuori on tasalakinen, mutta sen rinteet kohoavat äkkijyrkkinä.

Pöytävuoren huippu on usein verhoutunut pilviin, jotka syntyvät lounaistuulen puhaltaessa. Joskus tämä valkoinen pilviverho muodostaa kuin pöytäliinan vuoren huipulle.

Pöytävuori muodostaa Kapkaupungin ja Hyväntoivonniemen välisen vuorijonon pohjoispään. Vuoret ovat paleotsooista hiekkakiveä ja kvartsiittia ja lepäävät liuskekivikerroksen ja vanhan graniitin päällä. Pöytävuoren rinteiden jyrkkyys on alhaalla 45 astetta ja ylhäällä ne ovat lähes pystysuorat.

Pöytävuori

Kapkaupungin hiekkarannoilta ja Pöytälahdelta katsottuna Pöytävuori näyttää valtavalta, sinivihreältä kalliolta, joka voi loimuta auringonpaahteessa kuin etäinen kangastus.

Rosoista vuoristoa kutsutaan kahdeksitoista apostoliksi. Pöytävuoren itäpuolella on 975 metriä korka Devil's Peak ja sen länsipuolella on 640 metriä korkea Lion's Head sekä 335-metrinen Signal Hill.

Pöytävuori

Näkymä Pöytävuoren huipulta kohti alla levittäytyvää Kapkaupunkia.

Huipulla

Vuonna 1929 rakennettiin vuoren huipulle ulottuva köysirata. Sen avulla vuorelle pääsee vaivattomasti suoraan Kapkaupungin keskustasta. Huipulle johtaa myös sadoittain vaikeusasteeltaan vaihtelevia polkuja. Alas huipulta voi tulla halutessaan köysillä abseilaamalla tai riippuliitimellä.

Kirkkaina päivinä näkymät Pöytävuoren huipulta ovat henkeäsalpaavat. Kolme valtamerta kohtaa Afrikan eteläkärjessä - Atlantti, Intian valtameri ja Etelämerenä tunnettu Tyynenmeren lounaisosa. Hyväntoivonniemen kuuluisat, rajut myrskyt johtuvat siitä, että etelästä tulevien merivirtojen kylmät vedet kohtaavat täällä Intian valtameren lämpimän veden.

Pöytävuoren huipulla vallitsevat runsaat sateet ovat kuluttaneet seinämiin syviä rotkoja. Syvin rotko on nimeltään Corge (Rotko) ja se on lyhyin reitti Pöytävuoren huipulle.

Kalliotamaani

Kalliotamaani eli kapintamaani (Procavia capensis) Pöytävuoren kallioilla.

Kalliomäyrät eli tamaanit muodostavat oman lahkonsa, johon kuuluu kymmenkunta lajia. Tamaaneja sanotaan eläintieteen arvoituksiksi, luonnon sekasikiöiksi ja muinaisjäänteiden museoksi. Koostaan huolimatta tamaanit ovat norsujen sukulaisia.

Parhaiten tunnettuihin tamaaneihin lukeutuu Kapmaassa ja Lounais-Afrikassa elävä kalliotamaani, eli kapintamaani. Kuutamoisina öinä tamaanit voivat pitää yllä kovaa meteliä ja niiden kirkuminen kuuluu yli kilometrinkin päähän.

Vuorityyppi: pöytävuori eli taffelivuori

Etelä-Afrikan Pöytävuori lukeutuu vuorityypiltään pöytävuoriin, eli taffelivuoriin eli laakiovuoriin. Tällöin on aina kyseessä jyrkkärinteinen ylänkölohko, jonka lakena on laaja tasanne.

Pöytävuoria tavataan seuduilla, missä kova, vaaka-asentoinen kivilajikerros peittää alleen pehmeämpiä kerrostumia.

Etelä-Afrikan Pöytävuori on tunnetuin näistä pöytävuorista. Se on eroosiojäännös, sen ympäriltä ovat pehmeämmät ainekset eroosion myötä kuluneet pois.

Lähteet
*Suuri maailmantieto - Valitut Palat
*Maailman maat ja kansat: Kongosta Kapkaupunkiin - Valitut Palat
*Maat ja kansat - Otavan maantieteellinen tietosanakirja
*Kodin suuri tietosanakirja - Weilin+Göös
*Spectrum - WSOY
*Maailman 100 suurta ihmettä - Otava

Pöytävuori

Kapkaupunki ja Pöytävuori.
Pöytävuori

Kapkaupungin hiekkarantaa ja Pöytävuori.