Lepinkäisten heimo

Lahkossa varpuslinnut (Passeriformes) on heimo lepinkäiset (Laniidae). Maailmanlaajuisesti lepinkäisten heimossa sukuja on 3 ja niissä lajeja noin 30.

Lepinkäiset ovat rastaan kokoisia, tai hieman pienempiä, tukevatekoisia lintuja, joilla on lyhyt kaula ja pitkä pyrstö. Niiden voimakas nokka on kärjestään koukkupäinen, kuin petolinnuilla. Lepinkäisiä voidaan syystä sanoa varpuslintujen petolinnuiksi.

Lepinkäiset vaanivat saalistaan näkyvällä paikalla pystyhkössä asennossa istuen tai lekuttelevat ilmassa. Saalis varastoidaan usein piikkeihin tai oksan hankaan.

Siivet ovat pyöreäpäiset ja lento aaltomaista. Sukupuolet ovat pikkulepinkäistä lukuun ottamatta melko samannäköiset. Äänet ovat karkean maiskuttelevia tai lörpötteleviä, laulu puolestaan vaihtelevaa ja melodistakin. Lepinkäiset viihtyvät avoimessa, pensaikkoisessa maastossa tai rikkinäisessä, harvassa metsässä.

Suomessa tavattuja lepinkäisiä ovat arolepinkäinen, isolepinkäinen, mustaotsalepinkäinen, pikkulepinkäinen, punapäälepinkäinen ja valko-otsalepinkäinen.

Pikkulepinkäinen (Lanius collurio)

"Pikkulepinkäinen on avomaiden näkyvimpiä lintuja. Etenkin punaselkäinen ja harmaapäinen koiras on korea ilmestys mustine rosvon naamareineen. Korea ulkomuoto peittää hämäävästi sen, että pikkulepinkäinen on tavoiltaan petomainen tappaja, onhan se pensaikkoisten niittyjen ja pellonreunojen hyönteissurma. Sen latinankielinen sukunimi Lanius tarkoittaa teurastajaa!"

Pikkulepinkäinen on kooltaan hieman varpusta suurempi - sillä on pituutta 16 – 18 cm, ja se painaa 25 – 40 g. Koiraalla on musta naamari, harmaansinertävä päälaki ja niska, punaruskea eli kastanjanruskea selkä ja punertavanvalkea vatsapuoli. Sen kurkku ja osa korvanpeitinhöyhenistä ovat liidunvalkoiset.

Lennossa näkyy siniharmaa yläperä ja musta, tyvestä valkoreunainen, heikosti pyöreäpäinen pyrstö. Pyrstön värit muodostavat samanlaisen T-kuvion, kuin kivitaskulla. Nokka on musta ja selvästi koukkupäinen.

Naaras näyttää erilaiselta, kuin koiras. Naaraan yleisväri on lämpimän punaruskea. Se on päältä ruosteenruskea ja alta harmaanvalkea. Päälaki on ruskea ja naamari eli korvan peitinhöyhenet punaruskeat. Naaraan silmänseudun tumma naamari on rajoiltaan epäselvempi, kuin koiraan tumma naamio. Rinta ja kupeet ovat ruskean juovittamat, selkäpuoli ja päälaki puolestaan juovattomat. Nuori lintu muistuttaa naarasta, mutta se on poikkijuovikas myös selkäpuolelta ja päälaelta.

Silloin tällöin saattaa esiintyä naaraita, jotka vaihtelevassa määrin muistuttavat koiraita, mutta niillä on aina poikkiraitainen alapuoli.

Pikkulepinkäinen istuu mielellään pensaan latvassa, oksalla tai muulla näkyvällä paikalla. Pystyhkössä asennossa se tähystelee lentäviä ja maassa olevia hyönteisiä.

Vaimeaa laulua

Pikkulepinkäinen on runsaasti äänessä erityisesti pesinnän loppuvaiheessa ja loppukesällä, jolloin lentopoikaset innolla riitelevät, kähisevät ja keskustelevat keskenään.

Pikkulepinkäisen vaimea ja vaihteleva, rupatteleva laulu sisältää kutsuääniä ja paljon matkintoja, ja se muistuttaa kerttusten laulua. Kutsuääni on karhea ja toistettu väv-väv. Joskus se voi muistuttaa taivaanvuohen varoitusääntä.

Varoitus on kova ja karhea tsäk-tsäk-tsäk.

Ravinto

Tarkkasilmäinen pikkulepinkäinen tekee väijytyspaikoiltaan koukkauksia lentävien hyönteisten kimppuun. Joskus se syöksähtää liitäen alas asti ja nappaa nokkaansa koppakuoriaisen tai jonkin muun hyönteisen maasta.

Pikkulepinkäisen monipuolinen ravinto pitää sisällään pääasiassa hyönteisiä, mutta myös pikkujyrsijöitä, käärmeitä, sammakoita ja pikkulintuja sekä pikkulintujen poikasia.

Huonoja aikoja varten pikkulepinkäinen varastoi saaliseläimiä, keihästämällä niitä terävään oksantynkään, orapihlajan tai muun kasvin piikkeihin tai pensaan haaraan. Nämä varastot auttavat selviytymään sateisista jaksoista. Sen, että ollaan lepinkäisten asuinmailla paljastaa se, että näitä piikkivarastoja näkyy siellä ja täällä.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Suomen pesimäkanta vaihtelee 30 000 ja 40 000 parin välillä. Runsain se on Etelä-Suomessa. Levinneisyyden pohjoisraja kulkee Tornio-Kuusamo-linjalla. Suomen pikkulepinkäiskanta on taantunut 1970-luvulta lähtien, ja myös muun Euroopan kanta on pienentynyt.

Pikkulepinkäiselle sopivaa elinympäristöä on puoliavoin, pensaita ja näreitä kasvava maasto, aurinkoinen pensasniitty. Sen suosiossa ovat myös katajikkoiset ja risukkoiset ahot, hakkuuaukiot, pellonreunat ja puutarhat, sekä lampien, jokien ja metsien reunapensastot. Lounaissaaristossa myös pensaikkoiset merenluodot.

Pikkulepinkäinen, poikanen, joka on levittänyt pyrstöään hieman viuhkaksi.

Lisääntyminen

Pikkulepinkäinen karkottaa reviiriltään äkäisillä syöksyillä itseään isommatkin pyhää pesärauhaa häiritsevät linnut muille maille. Erityisasemassa on kirjokerttu, jota se sietää lähellään. Poikasvaiheessa pikkulepinkäinen iskee liian lähelle tulevaa ihmistäkin päähän, nipistellen väkäpäisellä nokallaan. Se on härittynä herkkä hylkäämään pesänsä ja voi tehdä sen jo yksittäisenkin ihmisvierailun jälkeen.

Pikkulepinkäisen maljan muotoinen pesä sijaitsee piilossa tiheässä pensaassa, tuuheassa katajassa, kuusessa tai risukasassa, metrin parin korkeudella. Sen rakennusaineina ovat sammalet, hennot oksat ja heinät. Pesän rakentavat molemmat emot yhdessä ja siihen ilmaantuu, tavallisesti kesäkuussa, 5 - 6 munaa, joita munija eli naaras hautoo 14 - 15 vrk. Koiraan osaksi jää sekä naaraan, että poikasten ruokahuolto.

Poikasten jätettyä parin viikon ikäisinä pesän, ruokkivat molemmat emot niitä vielä useiden viikkojen ajan. Sen ajan koko perhe oleskelee vielä reviirillään.

Muutto

Pikkulepinkäiset ovat yömuuttajia ja ne saapuvat Suomeen keväällä, ensimmäiset heti vapun jälkeen ja loput toukokuun aikana. Myöhäisinä keväinä muutto jatkuu voimakkaana vielä kesäkuunkin puolella.

Elokuussa ja syyskuun alussa tapahtuvan syysmuuton aloittavat vanhat linnut. Loka-marraskuussa voidaan nähdä meillä vielä viivyttelijöitä. Porvoossa pikkulepinkäinen on tavattu niinkin myöhään, kuin 2.1.1976. Talvehtimisalueet sijaitsevat itäisessä ja eteläisessä, trooppisessa Afrikassa.

Pikkulepinkäinen, naaras. - Kuva Copyright © Bernard DUPONT - Creative Commons.

Lähteet
*Lasse J. Laine: Suomen linnut - tunnistusopas - Otava
*Pertti Koskimies, Juhani Lokki: Kotimaan linnut - WSOY
*Uusi suuri eläinkirja - WSOY
*Wikipedia
*Maailman luonto, Eläimet: Linnut - Weilin+Göös
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat
*Suuri eläintieto: Eläinten kiehtova maailma - Weilin+Göös