Nakkelien heimo

Varpuslintujen (Passeriformes) lahkossa on heimo nakkelit (Sittidae). Heimoon kuuluu 3 sukua ja niissä on yhteensä 28 lajia. Suurin suku on nakkelit (Sitta), jossa on 25 lajia. Pähkinänakkeli on Suomessa nakkelien heimon ja samalla myös nakkelien suvun ainoa edustajalaji.

Nakkelit ovat pieniä ja suuripäisiä, kiipeileviä lintuja, joilla on pyylevä ruumis ja lyhyet siivet ja pyrstö. Nokka on voimakas ja suippo. Nilkat ovat voimakasrakenteiset, kynnet terävät ja takavarvas hyvin kehittynyt. Eräät lajit kiipeilevät yhtä taitavasti kalliopinnoilla kuin meikäläinen nakkeli puussa.

Nakkelit ovat ainoita lintuja, jotka todella osaavat kavuta pää alaspäin. Kiivetessään ne eivät käytä pyrstöä tukena. Lento on nykivää ja aaltomaista. Äänet ovat viheltäviä ja metallisia. Nakkelit eivät yleensä muodosta parvia. Pesä on puun kolossa. Suuaukkoa voidaan pienentää savella.

Pähkinänakkeli (Sitta europaea asiatica). Suomessa tavattavat pähkinänakkelit edustavat usein itäistä alalajia asiatica, jolla on valkoinen vatsapuoli. - Kuva Copyright © Kjell Eson - Creative Commons.

Pähkinänakkeli (Sitta europaea)

"Pähkinänakkeli on varsinainen persoonallisuus. Se on omaleimaisen näköinen, värikäs, voimakasrakenteinen, lyhytpyrstöinen pikkulintu, jolla on suhteellisen suuri pää ja pitkä, suora nokka. Puiden rungoilla nykivästi liikkuessaan se on todellinen akrobaatti."

Pähkinänakkelin muoto ja käyttäytyminen erottavat sen heti kaikista muista suomalaisista linnuista. Se on jatkuvassa liikkeessä, taituroidessaan ja kiipeillessään puiden rungoilla ja oksilla. Puukiipijästä ja tikoista poiketen se ei käytä pyrstöä tukenaan. Aivan erityinen piirre on se, että lintu kapuaa usein pää alaspäin, kohti puun tyveä.

Pähkinänakkelin ruumis on tanakka, päänsä ja nokkansa suuruuden vuoksi se näyttää etupainoiselta. Pähkinänakkelilla on pituutta 14 cm, sen siipiväli on 23 – 27 cm ja paino 21 – 26 g. Päältä pähkinänakkeli on kauniin siniharmaa ja nokasta silmän kautta niskaan kulkee leveä, musta juova. Alta lintu on alalajista riippuen joko vaalean kellanruskea tai valkoinen. Koiraalla kupeet ja pyrstön alapeitinhöyhenet ovat voimakkaan punaruskeat. Naaras ja nuori lintu ovat väreiltään haaleammat.

Pähkinänakkeli viheltelee ja sarjoittelee

Pähkinänakkelin äänivalikoima on laaja. Lumen sulamisen aikoihin kantautuu nakkelin voimakas laulu pesäpaikalta. Laulusäe toistuu samanlaisista, hitaasti toistetuista, nousevista vihellyksistä. Usein kuulee myös nopeamman sarjan "vih-vih-vih". Toisinaan lintu kajauttaa ilmoille takovan sarjan "vyvyvyvyvyvy".

Kun pähkinänakkeli touhuilee hyväntuulisena puiden rungoilla, kuuluu silloin tällöin terävä "tsitt".

Ravinto

Kesäisin pähkinänakkelin ravintona ovat enimmäkseen hyönteiset. Talvikaudella laji siirtyy kasviravintoon, jonka muodostavat mm. tammenterhot, pähkinät ja kovat siemenet, joita pähkinänakkeli myös piilottelee kaarnanrakoihin tulevaa tarvetta varten. Tiettyinä aikoina pähkinänakkelit keskittyvät tähän varastojensa hamstraamiseen ja silloin niiden voi nähdä lentävän ahkerina kaiken aikaa ruokapaikan ja ruokavaraston välillä.

Ruokintalaudoilla vaelluksillaan pelottomasti vieraileva pähkinänakkeli on häikäilemätön, sillä se karkottaa pitkällä nokallaan helposti ja heti kaikki muut ruokailijat. Ruokaillessaankaan se ei noudata hyviä käytöstapoja, vaan estottomana huligaanina viskelee ensiksi auringonkukan siemeniä sinne sun tänne ja nappaa vasta sitten muutaman siemenen nokkaansa ja lentää muualle syömään. Toisaalta, muut linnut hyötyvätkin nakkelin riehumisesta, sillä ne pääsevät napsimaan maasta sinne heiteltyjä siemeniä.

Ihmisiin pähkinänakkeli suhtautuu kai varsin suopeasti, sillä pihapiiriin asettunut pähkinänakkeli tottuu syömään myös suoraan ihmisen kädestä.

Pähkinänakkeli. Nakkelit ovat ainoita lintuja, jotka kiipeilevät pää maata kohti pystysuoraa runkoa alaspäin. Tällaisen akrobatian mahdollistavat linnun lyhyet, voimakkaat koivet ja niissä olevat, poikkeuksellisen pitkät kynnet. - Kuva Copyright © caroline legg - Creative Commons.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Pähkinänakkeli vierailee Suomessa, muttei varsinaisesti pesi, vaikkakin pesintöjä havaitaan vaellusten jälkeen. Siperialaisia nakkeleja vaeltaa meille enemmälti noin kerran kymmenessä vuodessa, tai harvemmin. Vaelluksien jälkeisinä keväinä pesivien parien määrä Suomessa vuosittain on arviolta 0 - 30.

Suuria vaelluksia on ollut esimerkiksi vuosina 1900, 1951, 1962, 1976 ja 1995. Syksyn 1976 vaelluksen jälkeisenä keväänä todettiin lajin pesineen ensimmäisen kerran maassamme. Se oli ehkä pesinyt ennemminkin, mutta tuolloin ei lintuharrastus ollut vielä päässyt kukoistukseensa, eikä lintumaailman seurailijoita ollut joka notkossa, niemessä ja saarelmassa - kuten on nyt.

Pähkinänakkelin suosimaa maisemaa ovat erityisesti jalopuulehdot, puistot ja ylipäänsä vanhat metsät.

Lisääntyminen

Pähkinänakkeli ei kuulu maamme vakinaiseen pesimälajistoon. Voimakkaiden vaellusten jälkeen pesimistä maassamme kuitenkin tapahtuu. Puolisot valtaavat pesimisreviirinsä jo aikaisin keväällä. Pesimäreviirillään pähkinänakkeli on hyvin äänekäs, toistellen kaiken aikaa nenäsointista, laskevaa vihellyssarjaansa - ja myös nopeampaa vihellyssarjaansa.

Pähkinänakkeli pesii joko hylättyyn käpytikan koloon tai vanhan puun onkaloon. Se voi asettua myös linnunpönttöön. Ison pesäkolon suuaukon emot muuraavat savella pienemmäksi ennen munimista. Pesän pohjalle emo asettelee ohuita männynkaarnan suikaleita, joiden alle se ensiksi on asetellut ohuita puulastuja. Pesän pehmikkeinä on sammalta ja lehtiä.

Naaras pyöräyttää pesäänsä 6 - 8 munaa ja hautoo niitä kaksi viikkoa. Tänä aikana koiras ruokkii naarasta. Molemmat emot ruokkivat poikasiaan 23 - 24 vrk ja sen jälkeen poikaset jättävät pesän. Tavallisesti silloin ollaan kesäkuun alkupäivissä. Vain muutama päivä myöhemmin poikaset hajaantuvat kuin akanat tuuleen ja lähtevät omille teilleen.

Muutto

Vaelluksiaan lukuun ottamatta pähkinänakkeli on paikkalintu, se ei siten muuta.

Itäinen, aasialainen alalaji asiatica esiintyy Venäjällä pitkälle Siperiaan, ja tämän alalajin lintuja vaeltaa ajoittain syksyisin Suomeen. Myös eteläisemmän europaea nimialalajin yksilöitä vaeltaa syksyisin Suomeen. Osa syksyisin maahamme saapuvista linnuista jää seuraavana kesänä pesimään, mutta vuotuiset parimäärät tunnetaan lajin harvalukuisuuden takia huonosti.

Lähteet
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat