Kuvassa yllä merimetso tunnusomaisessa asennossaan, siipiään sukelluksen jälkeen kuivattelemassa.
Merimetsot ovat taitavia sukeltamaan kaloja saaliikseen. Pyynnin jälkeen ne kuivattelevat istuskellen siipiään ne levällään, usein pitkiäkin aikoja pyynnin jälkeen. Istuessaan merimetsot ovat lähes pystyasennossa. Sukupuolet ovat toistensa kaltaisia, mutta nuoret linnut ovat vanhoja ruskeampia ja niiden alapuoli on vaaleampi.
Vedessä merimetsot vaikuttavat kuikkamaisilta mutta niillä on isompi pää, kuin kuikilla ja nokkaansa ne pitävät ylöspäin suuntautuneena. Merimetsot lentävät usein riveissä tai auroissa aivan kuten kurjet ja hanhet. Hanhista merimetsot erottaa kuitenkin jo kaukaa lentotapansa vuoksi: melko raskaita siivenlyöntejä seuraa aika ajoin lyhyt liito. Merimetsot pesivät yhdyskunnittain kallioilla ja myös puissa.
Merimetsolla on pituutta 77 – 94 cm, sen siipien kärkiväli on 121 – 149 cm ja paino noin 2,2 – 3,6 kg. Vanha merimetso on yleisväriltään musta. Merimetso on jaettu kuudeksi alalajiksi, joista kaksi esiintyy Euroopassa. Alalaji P.c. sinensis on eteläisempi. Toinen Euroopan alalajeista, nimialalaji P.c. carbo on pohjoisempi.
Merimetson nokka on iso ja koukkupäinen. Sen tyvi on usein laajalti haalean keltainen ja paljas. Merimetsolla on pitkä kaula, pitkulainen pää ja pitkä pyrstö.
Pesimäpukuisella carbo-alalajilla on nokan tyvessä iso, valkea laikku. Sinensis-yksilöllä pää ja kaula voivat olla enemmän tai vähemmän valkoiset. Sulkapuvussa on sinertävä tai vihertävä, metallinen hohde.
Vanhoilla linnuilla on pesimäaikaan selvärajainen, puhtaan valkea reisitäplä. Pesimäajan ulkopuolella vanhatkaan linnut eivät ole niin metallinhohtoisia, pään valkeat alueet puuttuvat lähes tyystin ja nokan ympäristö on hyvin hailakan värinen. Puku on silloin yleisväriltään rusehtava ja yleensä laikukkaampi, kuin pesimäpuku.
Talvipuvussa alalajeja ei voi maastossa erottaa toisistaan. Niiden höyhenpuku on silloin ruskeampi, reisilaikku häviää ja pään valkoinen alue muuttuu himmeämmäksi.
Nuori lintu on hailakan ruskea ja tavallisesti vaaleavatsainen.
Sukelleltuaan merimetso asettuu luodolle kuivattelemaan siivet levitettyinä. Pyrstöönsä tukien se istuu pystyasennossa siivet puoliksi levällään, välillä niitä harvakseen tuulta vasten huitoen. Tällainen höyhenpuvun kuivattelu ilmavirrassa tai auringossa on merimetsolle välttämätöntä, sillä siltä puuttuu muille vesielämään tottuneille linnuille tyypillinen rasvarauhanen, jonka erittämällä rasvalla muut linnut huoltavat höyheniään.
Merimetson ravinto koostuu lähes yksinomaan vain kaloista. Niiden pituus on tavallisesti yli 15 cm. Enimmäkseen on kyse kalalajeista, jotka ihmiselle ovat vähäarvoisia. Ruokalistalla on muun muassa kivinilkkoja, särkikaloja, silakkaa ja pieniä ahvenia. Myös katkaravut voivat kuulua ravintoon.
Kalaa merimetso voi syödä puolisen kiloa vuorokaudessa. Niinpä jollekin kala-altaalle laskeutuva merimetsoparvi voi aiheuttaa nopeasti suuria tappioita kalaviljelmälle.
Merimetsojen heimo
Uudessa lintujen lahkossa Suliformes on merimetsojen (Phalacrocoracidae) heimo. Merimetsot ovat suuria, hanhen kokoisia mustia merilintuja, joilla on pitkä kaula ja leveät, mutta teräväkärkiset siivet. Lennossa merimetsot erottuvat hanhista pidemmän pyrstön ja selvästi pidemmän nokan perusteella. Pyrstö on pitkä ja pyöreäpäinen. Merimetsoilla on voimakas ja kärjestään koukkupäinen nokka sekä isot räpyläjalat.Merimetsot ovat taitavia sukeltamaan kaloja saaliikseen. Pyynnin jälkeen ne kuivattelevat istuskellen siipiään ne levällään, usein pitkiäkin aikoja pyynnin jälkeen. Istuessaan merimetsot ovat lähes pystyasennossa. Sukupuolet ovat toistensa kaltaisia, mutta nuoret linnut ovat vanhoja ruskeampia ja niiden alapuoli on vaaleampi.
Vedessä merimetsot vaikuttavat kuikkamaisilta mutta niillä on isompi pää, kuin kuikilla ja nokkaansa ne pitävät ylöspäin suuntautuneena. Merimetsot lentävät usein riveissä tai auroissa aivan kuten kurjet ja hanhet. Hanhista merimetsot erottaa kuitenkin jo kaukaa lentotapansa vuoksi: melko raskaita siivenlyöntejä seuraa aika ajoin lyhyt liito. Merimetsot pesivät yhdyskunnittain kallioilla ja myös puissa.
Merimetso (Phalacrocorax carbo)
Merimetso on tumma, isonokkainen ja isopäinen merilintu. Se on olemukseltaan hanhimainen, mutta pitkäpyrstöisempi ja kulmikkaampi. Se muistuttaa eniten karimetsoa. Ensimmäiset merimetsot saapuivat Suomeen viimeisimmän jääkauden jälkeen, noin 10 000 vuotta sitten. Vielä parisataa vuotta sitten merimetsot pesivät Suomessa mutta 1900-luvun alkupuolelle tultaessa laji oli metsästetty maastamme sukupuuttoon. Sittemmin merimetso on palannut maahamme ja lajin kanta on nykyisin suurehko ja vakaa.Merimetsolla on pituutta 77 – 94 cm, sen siipien kärkiväli on 121 – 149 cm ja paino noin 2,2 – 3,6 kg. Vanha merimetso on yleisväriltään musta. Merimetso on jaettu kuudeksi alalajiksi, joista kaksi esiintyy Euroopassa. Alalaji P.c. sinensis on eteläisempi. Toinen Euroopan alalajeista, nimialalaji P.c. carbo on pohjoisempi.
Merimetson nokka on iso ja koukkupäinen. Sen tyvi on usein laajalti haalean keltainen ja paljas. Merimetsolla on pitkä kaula, pitkulainen pää ja pitkä pyrstö.
Pesimäpukuisella carbo-alalajilla on nokan tyvessä iso, valkea laikku. Sinensis-yksilöllä pää ja kaula voivat olla enemmän tai vähemmän valkoiset. Sulkapuvussa on sinertävä tai vihertävä, metallinen hohde.
Vanhoilla linnuilla on pesimäaikaan selvärajainen, puhtaan valkea reisitäplä. Pesimäajan ulkopuolella vanhatkaan linnut eivät ole niin metallinhohtoisia, pään valkeat alueet puuttuvat lähes tyystin ja nokan ympäristö on hyvin hailakan värinen. Puku on silloin yleisväriltään rusehtava ja yleensä laikukkaampi, kuin pesimäpuku.
Talvipuvussa alalajeja ei voi maastossa erottaa toisistaan. Niiden höyhenpuku on silloin ruskeampi, reisilaikku häviää ja pään valkoinen alue muuttuu himmeämmäksi.
Nuori lintu on hailakan ruskea ja tavallisesti vaaleavatsainen.
Hiljaisuutta ja kurkkuääniä
Merimetso on varsin hiljainen lintu pesimäaikaa lukuun ottamatta, jolloin se ääntelee erilaisin kurkkuäänin. Eivätkä nämäkään äänet kovin kauas kuulu.
Ravinto
Merimetso on vahva ja erinomainen sukeltaja ja kalastaja. Alkuvauhdin sukellukseensa se saa joko ponnahtamalla tai vauhdista pinnan alle sulavasti "liukumalla". Sitten se puristaa siipensä tiukasti vartaloa vasten ja painelee voimakkaiden meljalkojensa avulla syvemmälle. Se saalistaa yleensä melko lähellä pintaa, mutta kykenee tarvittaessa sukeltamaan hämmästyttävän syvälle: jopa 50 metrin syvyydessä olleesta verkosta on löytynyt kuollut merimetso.Sukelleltuaan merimetso asettuu luodolle kuivattelemaan siivet levitettyinä. Pyrstöönsä tukien se istuu pystyasennossa siivet puoliksi levällään, välillä niitä harvakseen tuulta vasten huitoen. Tällainen höyhenpuvun kuivattelu ilmavirrassa tai auringossa on merimetsolle välttämätöntä, sillä siltä puuttuu muille vesielämään tottuneille linnuille tyypillinen rasvarauhanen, jonka erittämällä rasvalla muut linnut huoltavat höyheniään.
Merimetson ravinto koostuu lähes yksinomaan vain kaloista. Niiden pituus on tavallisesti yli 15 cm. Enimmäkseen on kyse kalalajeista, jotka ihmiselle ovat vähäarvoisia. Ruokalistalla on muun muassa kivinilkkoja, särkikaloja, silakkaa ja pieniä ahvenia. Myös katkaravut voivat kuulua ravintoon.
Kalaa merimetso voi syödä puolisen kiloa vuorokaudessa. Niinpä jollekin kala-altaalle laskeutuva merimetsoparvi voi aiheuttaa nopeasti suuria tappioita kalaviljelmälle.
Levinneisyys ja elinympäristöt
Merimetso on kosmopoliitti eli lähes kaikkiin maanosiin levinnyt laji. Suomessa merimetson pesintäseutua on koko merialueemme, etelä- ja länsirannikko - Suomenlahdelta Perämerelle. Pitkän tauon jälkeen merimetso palasi pesimälajiksi Suomeen vuonna 1996. Ensimmäinen pesintä tapahtui Tammisaaren saaristossa, ja tämän jälkeen Suomen merimetsokanta on runsastunut suuresti.Suomen pesimäkannaksi arvioitiin 5 700 paria vuonna 2006. Vuonna 2014 Suomessa arvioitiin pesivän noin 20 250 paria. Vuotta myöhemmin kannan arvioitiin kasvaneen viidenneksen eli n. 24 000 pariin. Nykyään kannan arvioidaan tasaantuneen 26 000 pesivään pariin. Erityisesti merikotkien kannan vahvistuminen on saanut merimetsoyhdyskuntia hylkäämään pesimispaikkoja ja siirtymään uusille alueille.
Puissa pesivien merimetsojen hyvin väkevät ulosteet voivat tappaa ajan oloon pesäpuut ja yhdyskunnalla täytyy tämän takia olla vaihtoehtoisia pesäpaikkoja.
Lisääntyminen
Merimetsot pesivät suurina kolonnioina, joissa voi Suomessakin olla 500 - 800 paria. Pesimäyhdyskunnat sijaitsevat pääasiassa puuttomilla luodoilla, mutta pesintä voi tapahtua myös puustoisilla saarilla.Merimetso rakentaa pesänsä risuista ja levistä. Eri alalajien pesimäpaikoissa on eroja, mutta pesä voi olla maassa, kalliolla tai pienessä puussa. Suomessa merimetsot pesivät yleensä maassa. Pesintä tapahtuu tavallisesti ensimmäisen kerran 3 vuoden ikäisenä. Molemmat emot osallistuvat pesän rakentamiseen ja huhti-toukokuun vaihteessa pesässä on yleensä 3 - 4 munaa.
Emot vuorottelevat hautomisessa, joka kestää 28 - 29 vrk. Poikaset lentävät vasta 2 kuukauden ikäisinä. Senkin jälkeen ne ovat vielä kuukauden verran riippuvaisia emoistaan.
Pesimäluodoiltaan merimetsot hävittävät tehokkaasti kasvillisuuden ja ulosteet tahrivat kalliot valkoisiksi. Merimetsojen ulosteet ovatkin suurin näiden lintujen aiheuttama haitta, mutta suhteutettuna saariston kokoon ja saarien lukumäärään, siltikin varsin pieni haitta. Myös kasvillisuus palautuu nopeasti ennalleen, kun merimetsot siirtyvät pesimään muualle.
Merimetson päälaella ja kaulan sivuilla on pesimäaikaan lyhyen ajan valkoisia koristehöyheniä. Samaan aikaan reidessä on valkoinen laikku.
Merimetso on seurallinen lintu ja liikkuu usein parvissa lentäen vakain, hanhimaisin siiveniskuin. Matkalennossa merimetso on raskas ja hanhimaisen pitkänomainen, mutta se liitää mielellään.
Muutto
Merimetsot muuttavat komeissa auroissa ja rivistöissä, joista suurimmat voivat käsittää muutamia satojakin lintuja. Ensimmäiset muuttoparvet ilmaantuvat maahamme maaliskuun loppupuolella. Muutto jatkuu voimakkaana koko huhtikuun ja alun toukokuuta, minkä jälkeen se laantuu vähitellen. Loppukevään linnut ovat suureksi osaksi nuoria, ja niitä tavataan merialueilla läpi kesän.Muuttavalle parvelle on tyypillistä, että se pitkän kauhomisen jälkeen nousee välillä aaltojen pinnasta kasautumaksi, lintujen räpistellessä melko tiuhaan ja oikenee jälleen auraksi tai jonoksi lintujen liitäessä. Merimetso saattaa mantereen yllä muuttaessaan kaarrella pitkiä aikoja korkealla lähes liikkumattomin siivin.
Muuttoaikoina merimetsoja näkyy myös sisämaassa, missä ne voivat myös talvehtia sopivissa virtapaikoissa.
Syysmuutto ei ole yhtä selväpiirteistä kuin kevätmuutto. Se alkaa elokuussa, pian pesinnän päätyttyä ja jatkuu usein marraskuun puolelle. Keväälle ominaiset, tiettyihin paikkoihin keskittyvät massapäivät ovat syksyisin harvinaisia. Merimetsoja tavataan harvalukuisena vielä loppusyksyllä ja talvellakin lähes kaikilla sulana pysyvillä merialueilla.
Lauhoina talvina meillä tavataan tuhansia merimetsoja lähinnä Ahvenanmaalla, mutta nämä linnut ovat peräisin Jäämeren ääreltä. Suomen merimetsot muuttavat talveksi lähinnä Välimerelle.
Lähteet
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Wikipedia
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat
