Matkailumerkit

Matkailumerkit

Matkailumerkit ovat kankaisia matkamuistoja, hihamerkkejä, joita voidaan kiinnittää puseron hihoihin, tai vaikka koko puseroon tai muihin vaatekappaleisiin. Suomessa mainintoja tällaisista merkeistä löytyy jo 1940-luvulta, mutta niiden varsinaista huippuaikaa olivat 1950– ja 1970-luku.


Matkailumerkki - Lappeenranta

Lappeenranta-aiheinen kangasmerkki, kuva-aiheena vesitorni ja matkustajasatama laivoineen. Ajankohta, vuosina 1960 - 1969. - Kuva Copyright © Lappeenrannan museot - Creative Commons.

Erilaisia matkamuistoja tarvittiin runsastuvasti turistien tarpeisiin samaan aikaan, kun matkailu monistakin syistä yleistyi. Suomessa sekä matkailua että matkamuistojen tarvetta kohottivat Helsingin olympiakisat vuonna 1952. Kankaiset merkit olivat aikoinaan yksi yleisimmistä matkamuistoista, ja niitä tuotiin niin ulkomaan kuin kotimaan matkoiltakin. Myöhemmin muotiin tulleet auton ikkunoihin liimattavat tarrat ovat samaa jatkumoa.

Vaatteisiin tai vaikkapa repun kylkeen kiinnitettävä värikäs ja kaunis matkailumerkki oli helppo ja halpa tapa muistaa, että tulipas tuollakin käydyksi. Kauan aikaa ennen some-aikakautta puseroihin kirjotuilla matkailumerkeillä saattoi kertoa muillekin matkoistaan ja jos pusero oli merkkejä jo ihan tupaten täynnä, saattoihan siinä tuntea pienoista ylpeyttäkin.

Matkailumerkkien tuottamisesta vastasivat paikkakunnat ja usein leirintäalueet, joiden myyntitiskeillehän ne sopivat mitä parhaiten.

Pekka Tiilikaisen anorakki

Pekka Tiilikaisen hyvin kuuluisa anorakki. - Kuva Copyright © Urheilumuseo - Creative Commons.

Erityisen kuuluisaksi matkailumerkeistään tuli aikoinaan legendaarinen urheiluselostaja Pekka Tiilikainen, joka keräsi anorakkinsa täyteen erilaisia selostusmatkoiltaan ostamiaan merkkejä ja viirejä. Myös Pekka Tiilikaisen lippalakki oli täynnä matkamuistomerkkejä. Sekä anorakki että lippalakki kuuluvat nykyisin Urheilumuseon aarteistoon. Samanlaiset, matkamuistomerkein koristellut pusero ja lakki olivat myös Tiilikaisen selostajakollegan, aivan yhtä legendaarisen Paavo Noposen yllä. Hän tuli kuitenkin kuuluisammaksi susiturkillaan.

Matkailumerkki - Lohja

Kankainen hihamerkki - matkailumerkki, painettu. Merkissä Lohjan keskiaikainen kivikirkko, tämän yllä teksti Lohja. Merkki ommeltu keltaiseen huopakankaiseen pohjapalaan, joka hieman merkkiä suurempi. Ajankohta, 1970-luku.- Kuva Copyright © Helsingin kaupunginmuseo - Creative Commons.

Matkailumerkki - Naantali

Kankainen hihamerkki - matkailumerkki, painettu. Merkissä kuva Presidentin kesäasunnosta - Kultarannasta. Ajankohta, 1960-1970-luku. - Kuva Copyright © Helsingin kaupunginmuseo - Creative Commons.

Matkailumerkki - Lappeenranta

Lappeenranta -aiheinen, pyöreä kangasmerkki, kuva-aiheena Prinsessa Armaada. Kangasmerkki on ommeltu vihreään huopapohjaan. Ajankohta, 1960 - 1970-luku. - Kuva Copyright © Lappeenrannan museot - Creative Commons.

Matkailumerkki - Lahti

Kankainen hihamerkki - matkailumerkki, painettu. Merkin kuva-aiheena nelikenttä, jossa mm. Lahden linja-autoasema, kaupungintalo sekä patsaita. Keskellä vaakuna. Ajankohta, 1960-luku.- Kuva Copyright © Helsingin kaupunginmuseo - Creative Commons.

Kuva-aiheet

Kankaisen merkin kuva-aiheena oli aina jotakin sellaista, josta paikkakunta tunnettiin. Niinpä merkkien kuvastoon valikoituivat automaattisesti erilaiset nähtävyydet, veistokset, kirkot - ja vesitornit.

Vesitornit ovat aikoinaan olleet hyvin arvostettuja, sillä jos sellainen on paikkakunnalta löytynyt, on sen kuvan pääsy matkailumerkkiin ollut suorastaan itsestäänselvyys. Eräät paikkakunnat, kuten Lappeenranta ja Jyväskylä ovat olleet erityisen kuuluisia matkailumerkeissään juuri vesitorneistaan.

Tyyli ja esimerkiksi käytettyjen värien kirjo vaihtelevat eri aikojen ja eri taiteilijoiden tekemissä matkailumerkeissä. Yleisarviona voidaan sanoa, että matkailumerkit olivat värikkäitä, kauniita ja tyylikkäitä. Ne edustivat oman aikansa parasta käyttötaidetta. Soisi mitä suurimmin, että matkailumerkit kokisivat joskus uuden tulemisensa.

Matkailumerkki - Langinkoski

Kankainen hihamerkki - matkailumerkki, painettu. Merkissä kuva Langinkosken keisarillisesta kalastusmajasta ja koskessa loikkaavasta lohesta. Teksti Langinkoski on kuva-alaa diagonaalisti lävistävässä vinjetissä. Ajankohta, 1960 - 1970-luku.- Kuva Copyright © Helsingin kaupunginmuseo - Creative Commons.

Matkailumerkki - Kemi

Kankainen hihamerkki - matkailumerkki, painettu. Merkissä kookas Z-kirjainta muistuttava elementti jakaa kuva-alan kahtia: ylemmässä ruudussa kerrostalo (Kemin yleinen sairaala?) alemmassa puolestaan Isohaaran vesivoimalaitos. Ajankohta, 1970-luku.- Kuva Copyright © Helsingin kaupunginmuseo - Creative Commons.

Matkailumerkki - Tammisaari

Kankainen hihamerkki - matkailumerkki, painettu. Merkissä kookas Z-kirjain jakaa kuva-alan kahtia: merkkiin kuvattu Tammisaaren rantaravintola Knipan(?) sekä jokin torni. Ajankohta, 1960-1970-luku. - Kuva Copyright © Helsingin kaupunginmuseo - Creative Commons.

Matkailumerkki - Vaasa

Kankainen hihamerkki - matkailumerkki, painettu. Merkissä kuva-aiheena Suomen vapaudenpatsas (1938), yläreunassa teksti: Vaasa-Vasa. Ajankohta, 1970-luku. - Kuva Copyright © Helsingin kaupunginmuseo - Creative Commons.

Matkailumerkki - Inari

Kankainen hihamerkki - matkailumerkki, painettu. Merkin kuva-aiheena poroja kookkaan hotelli- tms. rakennuksen edustalla. Painettu merkki on ommeltu huopakankaiseen pohjukkeeseen, jonka reunat ovat sahalaitaiset. Ajankohta, 1960 - 1970-luku. - Kuva Copyright © Helsingin kaupunginmuseo - Creative Commons.

Matkailumerkki - Lappeenranta

Lappeenranta -aiheinen kangasmerkki, villimies-vaakuna. Ajankohta, 1960 - 1970-luku. - Kuva Copyright © Lappeenrannan museot - Creative Commons.

Matkailuviiri - Naantali

Matkailuviiri, ommeltu kangasviiri. Keltapohjainen viiri, jossa keltamusta nauhapunos kiertää reunaa. Viirin alakolmiossa on Suomen lippu, kuva-aiheessa Naantalin kirkko, sen alapuoliset rakennukset ja venesatama. Nimi punaisessa nauhakuviossa. Ajankohta, 1990-luku.- Kuva Copyright © Naantalin museo - Creative Commons.

Matkailuviirit, rintamerkit, rintaneulat ja pinssit

Matkamuistoviirien tarkoitus oli sama, kuin matkailumerkkienkin tarkoitus. Viirejä saattoi keräillä ja asetella vaikkapa kotonaan seinälleen. Samaa tarkoitusta palvelivat myös matkailijoille suunnatut emaloidut rintamerkit, sekä rintaneulat ja pinssit, joissa oli kuva ja paikkakunnan nimi, ihan kuten kankaisessakin matkailumerkissä.

Rintamerkkien kaltaisia koristeita on kuitenkin käytetty enimmäkseen erilaisten asioiden ja aatteiden julkikuuluttamiseen tai merkkinä kuulumisesta johonkin yhteisöön.

Matkailumerkki - Lohja

Kankainen hihamerkki - matkailumerkki, painettu. Merkissä kuva Kerimäen kirkosta. Ajankohta, 1960 - 1970-luku. - Kuva Copyright © Helsingin kaupunginmuseo - Creative Commons.

Matkailumerkki - Karhula

Kankainen hihamerkki - matkailumerkki, painettu. Merkissä kuva-aiheina Karhulan nähtävyydet: vesitorni, kirkko sekä paikkakunnan teollisuutta. Lisäksi toinen kauppalan vaakunaeläimistä (karhu) on vasemmassa alalaidassa. Ajankohta, 1960 - 1970-luku. - Kuva Copyright © Helsingin kaupunginmuseo - Creative Commons.

Lähteet:
*Yle Uutiset: Vanhat matkailumerkit
*Saimaa-mainos, kuva - Lappeenrannan museot