KISSA (Felis silvestris catus)

Persialainen

Ainoa aito pitkäkarvakissa on persialainen. Rotu polveutuu luultavasti Turkin Ankaran alueelta kotoisin olevien angorakissojen ja Persiasta (nyk. Iran) lähtöisin olevien kissojen risteymistä. Väitetään, että ensimmäiset persialaiset saapuivat Italiaan ja Ranskaan jo 1500-luvulla. Rotu virallistettiin kuitenkin vasta 1800-luvun puolivälissä.





Persialainen, pentu.

Mustia persialaisia pidetään rodun vanhimpina muunnoksina. Väri tunnustettiin virallisesti jo 1600-luvulla. Nykyisin se on harvinainen. Standardin mukaan värin on oltava tasaisen hiilenmusta, eikä siinä saa olla kuvioita, eikä ruskeita tai valkoisia karvoja.

Pentujen turkissa hyväksytään puolivuotiaaksi saakka hivenen verran ruskeutta tai sinisyyttä. Turkki säilyttää kiiltävän mustan värinsä parhaiten kuivassa ja viileässä ilmanalassa. Kosteus ja suora auringonvalot haalistavat väriä. Muiden persialaisten lailla mustakin persialainen on hellyydenkipeä ja omistajaansa rakastava. Sen sanotaan olevan valkoista persialaista leikkisämpi.

Persialaisen olemus on massiivinen ja voimakas. Persialaista itselleen harkitsevan täytyy ottaa huomioon se, että tämän pitkäkarvaisen kissan karvanlähtö on ympärivuotista, joten matot, vaatteet ja huonekalut saavat todennäköisesti osansa kissankarvoista. Upean persialaisen luonne on levollinen ja ystävällinen. Hiljaisena ja hellänä, vaikkakin hieman etäisenä, persialainen on oiva sisäkissa, vaikka se nauttii myös ulkoilusta. Persialainen suvaitsee muitakin kissoja kodissaan.