KISSA (Felis silvestris catus)

Norjalainen metsäkissa

Norjalainen metsäkissa on pohjoisella pallonpuoliskolla kehittynyt, puolipitkäkarvainen rotu.

Vaikka norjalaisen metsäkissan alkuperä onkin tuntematon, rodun esi-isät olivat mahdollisesti pitkäkarvaiset turkkilaiset kissat, joita tuli Norjaan idästä viikinkikauppiaiden mukana n. 1000 jaa. Vuosisatojen ajan metsäkissoja käytettiin Skandinavian maatiloilla "työkissana". Vasta 1930-luvulla niitä alettiin pitää rotuna. Suunnitelmallinen kasvattaminen käynnistyi lopulta 1970-luvulla. Ensimmäiset norjalaiset metsäkissat tuotiin Suomeen vuonna 1979.



Norjalainen metsäkissa on luonteeltaan valpas ja vilkas. Leikkisyydestään huolimatta puolivillien esi-isien itsenäisyyskin on säilynyt. Kissa on ystävällinen ja seurallinen ja puolustaa innokkaasti reviiriään.

Norjalaista metsäkissaa kuvaillaan maine coonin kissaserkuksi. Vuoristoisilta maisemiltaanhan sekä Norjassa että Mainessa on paljon samanlaisuutta. Molemmilla on myös työkissan tausta. Molemmat ovat myös vankkarakenteisia, tuuheaturkkisia ja taidokkaita metsästäjiä.



Norjalaisia metsäkissoja on hyvin monenvärisiä. Väreissä hyväksytään yksivärisistä musta, valkoinen, sininen, punainen ja creme - tabbyväreissä hyväksytään kaikki värit klassisella ja tiikeritabbylla - myös savut, shaded, shell, kilpikonna jne. Vain suklaa-, lila- ja naamiovärejä ei hyväksytä.

Pitkine, tuuheine häntineen norjalainen metsäkissa muistuttaa skandinaavisten tarujen peikkokissoja. Onkinhan tämä kotiseuduillaan norsk skogkattina tai skaukattina tunnettu kissa ulkonäöltään kiehtovan villikissamainen.



Koska norjalaiset metsäkissat nauttivat ihmisten ja toisten kissojen seurasta, niitä ei saisi jättää yksin. Niille on sisätiloissa hyvä myös järjestää kiipeilypuu, jotta ne voivat toteuttaa riittävästi luontaista mieltymystään kiipeilyyn, tasapainotteluun ja kissamaiseen akrobatiaan.