Kuva Copyright © www.freepik.com.

KISSA (Felis silvestris catus)

Afrikkalaisen villikissan eli metsäkissan jälkeläiset ovat olleet ihmisen seuralaisena jo tuhansia vuosia. Tänä aikana kesykissan rakenne ja käyttäytyminen ovat muuttuneet. Kesykissalla on suhteessa pienemmät aivot kuin villeillä sukulaisillaan. Sen käyttäytyminen on monin tavoin pentumaista. Pentumaiset käyttäytymispiirteet, jotka villikissalta häviävät jo kuuden kuukauden iässä, säilyvät kotikissoilla läpi elämän.

Villiintyneetkin kotikissat eroavat tavoiltaan villikissoista. Kun villikissat pääsääntöisesti elävät yksinään, kotikissat muodostavat yhteisöjä. Aivan kuten leijonanaaraatkin, kotikissanaaraat muodostavat sukulaisista laumoja. Naaraat hoitavat yhdessä jälkeläisiään ja saattavat metsästääkin yhdessä. Urokset elävät yksin, mutta sietävät toisia uroksia samalla alueella.

Lisääntyminen

Naaras tulee sukukypsäksi noin 9 - 10 kk ikäisenä. Eri rodut käyttäytyvät tässäkin suhteessa eri tavoin. Jotta synnytys ja muut lisääntymiseen liittyvät seikat onnistuisivat parhaalla mahdollisella tavalla, on viisainta odottaa kunnes naaras on vuoden ikäinen. Jos on kyseessä pitkäkarvainen rotu, olisi hyvä odottaa, että naaras on 15 - 16 kk.

Vahvimmat pennut syntyvät 2 - 6 vuotiaista naaraista. Uros tulee sukukypsäksi 10 - 12 kk ikäisenä. Mikäli kissojen ei haluta lisääntyvän, ne on parasta kastroida ja steriloida, sillä siten vältytään toistuvilta kiima-aikojen tuomilta rasituksilta ja vaikeuksilta.



Raskaus kestää yleensä 62 - 66 vuorokautta. Kissan pennut syntyvät sokeina. Ne painavat 80 - 120 grammaa. Silmät avautuvat 6 - 12 vuorokauden kuluttua. Kussakin poikueessa on tavallisesti 3 - 6 pentua, joita emo imettää melkein 2 kuukautta. Neljännen ja viidennen kuukauden aikana pennut saavat maitohampaittensa tilalle varsinaiset pysyvät hampaat.

Kuva Copyright © www.freepik.com.

Paino

Yleisesti ottaen sääntönä voidaan pitää, että urokset ovat naaraita painavampia ja kookkaampia. Urosten normaali paino on 3 - 4,5 kg. Kastroidut urokset voivat painaa jopa 7,5 kg. Naaraiden paino vaihtelee 2,5 - 4 kg:aan. Tietenkin on myös painavampia yksilöitä ja steriloidut naaraat saattavat tulla jopa 6 kg:n painoisiksi.

Omasta mielestäni ei kuitenkaan ehkä kannata kauheasti tuijottaa sitä puntarin lukemaa. Kissasta kyllä huomaa, jos painon suhteen tarvitsee jotain tehdä. Tosin ei ole hyväksi, jos kissa on liian laiha tai lihava.

Ikä

10 - 12 vuoden ikäistä kissaa pidetään yleensä jo pitkäikäisenä, mutta on tapauksia, joissa kissa on elänyt jopa yli 20 -vuotiaaksi. Joten varaudu siihen, että saat kissasta pitkäaikaisen ystävän.

Saalistus

Kissat ovat jääneet lähemmäksi villejä esivanhempiaan, kuin koirat. Vaikka molemmat elävät läheisessä kosketuksessa ihmiseen, kissat ovat varjelleet itsenäisyyttään paljon voimakkaammin kuin koirat. Kissat asettuvat saalistaessaan pitkiksi ajoiksi väijyksiin, koska ne ovat riippuvaisia näkö- ja kuuloaististaan.

Yönäkö

Kissat saalistavat öisin. Kissojen silmissä oleva välikalvo suojaa niitä kirkkaalta valolta supistamalla silmäterät kapeaksi, pystysuoraksi viiruksi. Sen sijaan yöllä tai esimerkiksi hämärässä huoneessa välikalvo avautuu kokonaan ja silmäterät pyöristyvät ottaen vastaan kaiken mahdollisen valon.

Useimpien yöeläinten tavoin kissoillakin on silmissään verkkokalvon takana sijaitseva heijastava solukalvo, joka varmistaa valon hyväksikäytön. Juuri tästä kalvosta heijastuvat valonsäteet saavat kissojen silmät kiilumaan pimeässä. Kuutamoisena yönä kuitenkin heikommin kuin muulloin.



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Tambako the Jaguar

Valkoiset kuurot kissat

Darwin oli ensimmäisiä tiedemiehiä, joka havaitsi, että valkeat sinisilmäiset kissat olivat yleensä kuuroja. S.K. Bosher ja C.S. Hallpike tutkivat vuonna 1965 valkeista ja kuuroista vanhemmista syntyneiden kissanpentujen kuulon kehittymistä. He havaitsivat, että muutaman päivän ikäiset pennut kuulivat aivan normaalisti, mutta sitten tapahtui kuulon vähittäinen menetys 75 %:ssa tutkituista tapauksista. Muutamilla kuulo säilyi kummassakin korvassa, toisilla vain jommassa kummassa.

Kissat kuulevat ihmistä paremmin korkea taajuisia ääniä, minkä tähden ne vastaavat useammin naisäänellä kuin miesäänellä esitettyyn kutsuun. Tämän vuoksi ne todennäköisesti kuulevat ihmistä herkemmin myös nurkissa rapistelevien hiirten ja muiden jyrsijöiden äänet.

Neotenia

Jokainen kissan omistaja on varmaan huomannut, että vielä vanhoilla päivilläänkin eläin käyttäytyy aivan pennun tavoin, varsinkin kerjätessään ruokaa. Vaikka se on fysiologisesti aikuinen, se pysyy ihmisestä erittäin riippuvaisena. Sen sijaan vapaa kissaeläin, vaikka se olisikin "kesytetty", katkaisee ennen pitkään siteensä ihmiseen, aivan kuten se luonnossakin vieroittuu emostaan.

Koko elämän ajan jatkuva kehrääminen on kesyyntyneiden kissamuotojen selvimpiä pentuiän piirteitä. Kysymys on tyypillisestä äiti - lapsi suhteen ilmauksesta. Tarkkailtaessa syntymästään saakka ihmisen hoidossa olleilta villikissan pentuja on havaittu, että ne kehräävät voimakkaasti ensimmäisen elinvuotensa aikana, mutta sitten yhä harvemmin ja hiljaisemmin eivätkä käytännöllisesti katsoen lainkaan enää 2,5 - 3 vuoden ikäisenä.

Värit

Kissan, samoin kuin muidenkin nisäkkäiden väriasu on pigmentaation tulosta. Karvapeitteen värit johtuvat melaniini -nimisestä väriaineesta, jota esiintyy kahdessa muodossa:

Eumelaniinina (musta), joka laimennettuna tekee eräistä kissaroduista sinisiä, siniharmaita tai lilanvärisiä.

Feomalaniinina (keltainen), joka säätelee punaruskeita ja punakeltaisia sävyjä ja jonka laimennus antaa tulokseksi kermanvärisen sävyn.

Valkoinen väri johtuu melaniinin täydellisestä puuttumisesta. Valkoisia kissoja on kahta lajia: epistaattisia ja albinoottisia. Epistotaattisilla valkoisilla kissoilla on keltaiset silmät ja niiden perintötekijöissä on värigeenejä. Tällaisten kissojen jälkeläiset voivat olla värillisiä, vaikka molemmat vanhemmat olisivatkin valkeita.

Albinoottinen valkoisuus puolestaan on resessiivinen ominaisuus, joka ei häviä risteytysten kautta. Albinismin äärimmäisessä tapauksessa eläimessä ei ole lainkaan väriainetta. Sen iho on silloin vaaleanpunainen ja sillä on punaiset silmät. Kahden albiinon jälkeläiset ovat aina albiinoita.

Musta väri on osoitus feomelaniinin puutumisesta.

Punainen väri on tulosta eumelaniinin puutteesta.

Ruskea (suklaan ruskea) on mustan värin muunnos, joka on tulosta eumelaniinin erilaisesta jyväistymisestä.

Sininen ja kermanvaalea väri ovat eräänlaisia laimennuksia, jotka johtuvat eumelaniinin- (sininen) ja feomelaniinin- (kerma) hiukkasten epätasaisesta ja harvasta jakautumisesta.

Hopeanharmaa väri: Inhibitor-geeni I (= iso i) on dominoiva ja estää pigmentin täyden kehittymisen karvassa. Inhibitortekijä on hyvin mielenkiintoinen, sillä se vaikuttaa sekä agouti- että non-agoutiryhmän kissojen värin kehittymiseen. Se aiheuttaa tämän rajoittamalla pigmentin määrää kasvavassa karvassa, tyypillinen vaikutelma tästä on valkoinen karva, jonka pää on värillinen. Kokonaisuutena turkkia tarkastellessa kissa näyttää yksiväriseltä, varsinkin chinchilla, joka näyttää lähes valkoiselta. Samalla periaatteella geeni luo vaikututelman paljon vaaleammasta (hopeisesta) värityksestä agouti-alueilla, jolloin puhumme hopeatabbyista, -tiikereistä ja täplikkäistä (ja hopea-abyista).

Ihminen ja kissa

Rodunjalostuksen myötä kissoja on alettu pitää yhä enenevässä määrin seura- ja lemmikkieläimenä. Ei enää ehkä niinkään "elävänä hiiren pyydystäjänä", kuten ennen vanhaan. Jalostuksella on tuotettu monia sellaisia kissatyyppejä, joiden on mahdoton tulla toimeen ilman ihmisen huolenpitoa. Kissa kuuluu petoeläinten lahkoon, sen saalistustavat ovat lajille luonteen omaisia ja sen elintavat sellaiset, että se kykenee selviytymään olemassa olon taistelusta. Kesyttäminen ei ole sitä paljonkaan muuttanut. Silti kesykissa on sopeutunut elämään ihmisen seurassa niin maaseudun vapaudessa kuin kaupunkiasuntojen ahtaudessa, alistumatta kuitenkaan ihmisen käskyläiseksi.

Varmasti monien kissan ystävien mielestä juuri tämä tietynlainen kesyttömyys ja itsenäisyys ovat arvostamisen ansaitsevia seikkoja. Samoin kuin kissan koko ulkoinen olemus. Notkea, hallittu liikehdintä ja täydellinen rentoutumisen taito. Kissojen ja ihmisten välillä syntyvä ystävyys ja kiintymys toimii täysin kissan ehdoilla.

Kun ihminen ottaa kissan lemmikikseen, hän ottaa samalla harteilleen vastuun sen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Kesykissa ei ole enää luonnonvarainen eläin, vaan ihmisen itseään varten kesyttämä seuralainen. Heitteille jätettyjen ja villiintyneiden kissojen laumat ovat kylläkin osoitus siitä, että kissa kykenee jopa ankarissa olosuhteissa tulemaan toimeen omillaan. Mutta tämä on myös samalla osoitus ihmisen ajattelemattomuudesta, julmuudesta, välinpitämättömyydestä ja vastuuntunnon puutteesta.

Lähteitä
Kodin suuri eläinkirja 4
Maailman luonto, Nisäkkäät 2
Pirjo Heidi H. Ollinen: Kissankasvattajan kissan genetiikka ja jalostus
Tämän sivun artikkeli Tellun kissasivuilta.