Kehrääjä
Kuva yllä - Copyright © Leonid F - All Rights Reserved.

Kehrääjien heimo

Kehrääjälintujen (Caprimulgiformes) lahkossa on kehrääjien (Caprimulgidae) heimo. Kehrääjät ovat keskikokoisia, pitkäsiipisiä ja -pyrstöisiä lintuja. Yhteistä tervapääskyjen kanssa niillä on lyhyt ja hento, mutta leveä nokka sekä hyvin lyhyet koivet. Tornipöllöjen tapaan on keskimmäisessä varpaassa pieni, kampamainen uloke.

Kehrääjillä on suuret silmät, kuten yleensäkin pimeän aikaan aktiivisilla linnuilla. Ruskeantäplikäs höyhenpuku antaa hyvän suojavärin päivällä. Molemmat sukupuolet ovat samannäköiset, lukuun ottamatta koirailla tavallisia pyrstön ja siipien valkotäpliä. Äänet ovat surisevia tai nakuttavia, minkä lisäksi osa lajeista läiskyttää lennossa siipiään yhteen. Kehrääjät pesivät harvahkoissa metsissä tai avoimessa, mieluiten nummimaisessa maastossa. Kehrääjät munivat kaksi munaa, yleensä suoraan maahan. Suomessa kehrääjien heimosta pesii yksi laji ja se on kehrääjä.

Kehrääjä

Kehrääjä (Caprimulgus europaeus)

Valoisassa kesäyössä lentää kehrääjä pehmeästi kuin pöllö. Se lyö pitkillä, kapeilla siivillään rivakasti muutaman kerran, liitää lyhyen matkaa jäykin siivin ja katoaa puunlatvusten välisiin varjoihin. Kehrääjä on yöaktiivinen lintu, ja päiväajat se makoilee pitkittäin vaakasuoralla puunoksalla. Lintu pitää isot, tummat silmänsä kiinni, jotta ne eivät paljastaisi sen olinpaikkaa.

Ilta- ja aamuyön pimeinä hetkinä kehrääjä istuu myös maassa, tähystää yötaivasta vasten lentäviä hyönteisiä ja sieppaa niitä lennosta.

Kehrääjä on varsin salaperäinen eläjä ja siksi siihen on liitetty erilaisia uskomuksia. Yhden mukaan kehrääjät käyvät ilta- ja aamuhämärissä karjan ympärillä äänettöminä lentäen imemässä eläimistä maitoa. Roomalainen tietokirjailija Plinius kirjoitti ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla kehrääjästä: "Se muistuttaa isoa mustarastasta, mutta se on yöllinen varas, sillä se ei pysty näkemään yöaikaan. Se tunkeutuu paimenten lääviin ja lentää vuohien pariin imemään niiden maitoa ja samalla se vahingoittaa niiden utareita. Vuohet, joita se näin on lypsänyt, tulevat vähitellen sokeiksi." - Plinius käytti linnusta nimeä vuohenlypsäjä, ja tämä näkyy nykyisinkin lajin tieteellisessä suvun nimessä.


Kehrääjä

Kehrääjän nimi on varsin kuvaava, sillä linnun ääntely muistuttaa melkoisesti rukin hyrinää kehrättäessä. Kehrääjän pituus on 26 – 28 cm, siipien kärkiväli 52 – 59 cm ja paino 60 – 100 g. Kehrääjä on suuren räkättirastaan kokoinen ja hyvin pitkä- ja teräväsiipinen. Pitkä pyrstö on miltei tasapaksu. Leveässä ja selvästi litistyneessä päässä on hyvin lyhyt, hento nokka, jonka ammottava kita soveltuu hyvin öiseen hyönteisjahtiin. Nokan ympärillä olevat hennot sukaset auttavat keräämään hyönteisiä avoimeen kitaan. Silmät ovat suuret ja mustat. Silmissä on runsaasti valoa erittäin herkästi aistivia sauvasoluja, niiden ansiosta kehrääjällä on erinomainen yönäkö. Kaulaa linnulla on tuskin ollenkaan.

Yleisväriltään puna- ja harmaanruskea, harmaan ja tumman- sekä kellanruskean kirjoma, kaarnakuvioinen höyhenpuku antaa hyvän suojavärin päivälevolla olevalle kehrääjälle. Kaulassa on valkoinen raita. Koiraalla on lisäksi lähellä kummankin siiven kärkeä ja pyrstön kulmissa, pimeässäkin näkyvät valkoiset läikät.

Päivät kehrääjä viettää liikkumattomana, torkuskellen maassa tai pitkittäin puunoksalla. Hämärissä se lähtee liikkeelle ja valoisina kesäöinä hyönteisjahti jatkuu koko yön.

Kehrääjällä on lintumaailmassa harvinainen kyky laskea ruumiinlämpönsä niin alas, että kyse on aidosta horrostamisesta. Linnun ruumiinlämpö voi tällöin laskea normaalista yli 40 asteesta jopa alle 10 asteen, ja sen elintoiminnot hidastuvat huomattavasti. Tämä on sopeuma kehrääjän tapaan syödä lentäviä hyönteisiä, jotka sateisella ja kylmällä säällä voivat olla aivan kadoksissa. Tällöin lintu voi vain odottaa hyvän saalistussään paluuta.

Kehrääjä

Tavallisimmin kehrääjän havaitsee sen öisen ääntelyn ansiosta; harvemmin sen näkee hitaassa, hieman holtittomassa lennossa harvahkolla mäntykankaalla tai syrjäisellä tiellä. Ruskeanjuovikkaan koiraan ponnahtaessa ilmaan, näkyvät lähellä siivenkärkiä ja pyrstön kulmissa olevat puhtaanvalkoiset laikut. Naaraalta ne puuttuvat ja lintu on kauttaaltaan ruskeiden juovien kirjoma. Koiraan valkoiset laikut hohtavat hämärässä pitkän matkan päähän.

Hyrinää, surinaa ja hurinaa

Mikään muu lintu ei surise kehrääjän lailla, joten lajin tunnistus äänenkin perusteella on harrastelijallekin helppo. Eniten kehrääjä suristelee aamu- ja iltahämärissä. Kehräävä surina alkaa kuulua noin tunnin auringonlaskun jälkeen, vaimetakseen vähän ennen aamunsarastusta. Surina jatkuu kerrallaan minuutteja yhteen menoon, välillä nousten ja laskien. Ääni vaimenee välillä, kun lintu suristessaan kääntelee päätään puolelta toiselle. On vaikeaa arvioida, miten etäältä tämä "laulu" kuuluu. Vielä vaikeampaa on päästä näkemään itse lintua, ellei se ole pyydystämässä hyönteisiä.

Kehrääjän läsnäolon paljastaa yleensä sen voimakas hyrinä, joka kaikuu kahdella eri sävelkorkeudella: errrrrrrrrr... jne. Lyhyitä taukoja lukuun ottamatta ääni kuuluu valoisina kesäkuun öinä tauotta tuntikausia yhteen menoon. Sitä voi kuulla vielä heinäkuun lopullakin.

Surina tuo mieleen tyhjäkäynnillä käyvän auton hurinan. Ääntelevää lintua lähestyttäessä hurina voimistuu ja aivan vieressä se soi lähes korviasärkevän voimakkaana.

Toisinaan, esimerkiksi naaraan läheisyydessä, koiras ääntelee kiihtyneen sameasti hi hi hi-orr hi-orr r r r. Lopussa huuto muuttuu hidastetuksi hyrinäksi. Koiras lyö siipiään samalla paukahtaen yhteen. Äänessä on tukahtunut sointi ikään kuin lintu olisi loukkaantunut tai viimeisillään. Kehrääjän lentoääni on kova kritt-kritt.

"Onpa kullan lysti olla,
Kultakehdoss’ kellahdella,
Kuullella kehräjälintuu."
- Aleksis Kiven runosta Sydämeni laulu

Kehrääjä

Kehrääjä. Kuva - Copyright © andy li - Creative Commons.

Ravinto

Kehrääjä on ainoa linnuistamme, joka lepakoiden tavoin saalistaa öisin lentäviä hyönteisiä. Se on erikoistunut saalistamaan yöllä lentäviä kovakuoriaisia ja yöperhosia. Se partioi puunlatvusten väleissä valoisina kesäöinä, lentäen hiljaa kuin pöllö ja ahmaisten valtavaan kitaansa, ihan kuin haaviin, havaitsemansa hyönteiset.

Äänettömin, kevein siiveniskuin kehrääjä jatkaa saalistustaan, aukeiden yllä edestakaisin, hieman kuin jalohaukka syöksähdellen ja välillä lekuttelemaan pysähdellen.

Saalistuslennoillaan kehrääjä liikkuu erityisesti pesimäaikanaan paljon. Se saattaa hakeutua pesältään parinkin kilometrin päähän pyydystelemään peltojen ja etenkin pellonreunojen runsasta hyönteistöä. Loppukesästä, poikasten ollessa jo lentokykyisiä kehrääjät saalistavat mielellään maanteiden tuntumassa, ja kun ne aina väliin istuvat tielle, niitä jää aina välillä autojen allekin.

Kehrääjä

Kehrääjä. Kuva - Copyright © Derek Keats - Creative Commons.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Kehrääjiä tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa - esiintymisen pohjoisraja kulkee Pohjois-Karjalasta Jyväskylän kautta Vaasan tienoille. Pohjoisraja määrittyy valoisuuden mukaan, koska kehrääjä saalistaa vain hämärissä. Pohjoisimmassa Suomessa yöt ovat kehrääjälle jo liian valoisia. Kannan suuruudeksi arvioidaan 3 000 – 5 000 paria.

1900-luvun puolivälin tienoille asti laji oli Suomessa yleisempi. Lajin vähenemisen syyt ovat hämärän peitossa. Kehrääjiä kuitenkin jää yleisesti autojen yliajamiksi, sillä kehrääjällä on tapana laskeutua öisin tielle lepäämään. Auton valojen sokaisemana se saattaa sitten syöksähtää päin auton tuulilasia ja kuolla. Kehrääjille sopivia kangasmetsiä on myös paikoin rakennettu.

Elin- ja pesimäympäristöä ovat valoisat mäntymetsät ja mäntyvaltaiset sekametsät. Erityisesti kalliometsät ja vähemmässä määrin myös suot. Kehrääjän voi nähdä ehkä helpoimmin öisellä, hiljaisella hiekkatiellä.

Kehrääjä

Kehrääjän muna. Kuva - Copyright © Chris Moody - Creative Commons.

Lisääntyminen

Toukokuun lopulla tai kesäkuun puolella kehrääjä munii 2, harvoin 3 valkeahkosta siniharmaaseen vaihtelevaa, harmaan ja ruskean täplittämää munaa suoraan paljaalle maalle. Kummatkin emot osallistuvat hautomiseen. Haudonta-aika on 17 - 18 vrk. Hautoessaan kehrääjä muistuttaa erehdyttävästi käpristynyttä lehteä ja sulautuu värityksensä vuoksi täydellisesti alustaansa.

Poikaset liikkuvat heti kuoriuduttuaan vikkelästi maassa ja kätkeytyvät vaaran uhatessa karikkeen sekaan. Ne jättävät "pesäpaikan" 1 - 2 viikon vanhoina, mutta saavuttavat lentokyvyn vasta 30 vrk:n ikäisinä.

Kehrääjä

Muutto

Ensimmäiset kehrääjät kiiruhtavat keväällä maahamme toukokuun alkupuoliskolla. Syysmuutto alkaa elokuun alussa ja päättyy yleensä syyskuun lopulla. Viimeiset viivyttelevaät maassamme vielä lokakuussakin.

Kehrääjä talvehtii Itä- ja Etelä-Afrikassa.

Kehrääjä

Lähteet
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Wikipedia
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat
Kehrääjä

Kehrääjä. Kuva - Copyright © Derek Keats - Creative Commons.