Taas kokkokin ilmoille hulmahtaa,
suvijuhlaksi tuoksuvi ilma ja maa,
näin riemu raikuu Kaajan kalliolla,
noin hoikat sirkat hyppii vainiolla,
ja vuoroin hauki polskii kaislistossa,
myös poikaparvi peuhaa ruohikossa
hepankekkaa leikkien,
leikin lomaan luikaten.
Käki kaukana huilunsa sointuja lyö,
on armas ja lenseä suvinen yö,
ja kataja hauskasti räiskyy.
Nyt vauhtihin keinukin kimpoutuu,
kun liekkihin lentävi pensas ja puu,
suo lehto lymysuojan pensaikollaan,
taas lemmen salasokkosilla ollaan,
siell' ollaan hajajoukoin, ollaan kahden,
ja yli kirkon maitotyynen lahden
naurun helke ailakoi,
ilkkuu sekä piehtaroi.
Talon vaarit ne menneitä harkitsee,
kun eukkoset liittoja sommittelee,
mut nuoret ne piirissä teiskaa.
Taas Puuskakin koivuisen viulunsa toi,
hän jouhta jo vääntää, nyt kieli soi,
ja neitoliuta sulkee viuluniekan,
kun kaarestaen yli rannan hiekan käy
nuoret paritusten ilkamoiden,
kun viulu leuvan alla heiluu soiden,
kylän kansa temmeltää
niinkuin tuima tuulispää,
ja Puuska se polkevi kalliohon,
ihan paikaton nuttu nyt yllänsä on
ja lakissa on kurjenkello.
– Pois nuorimmat tyttöset hiipivät kai,
näes mielensä ruusujen ryöstöhön sai,
ja kukkarinnoin, metsän seppeleillä,
suopursut, horsmat, kielot vyötäreillä
kun rientää Henna, kylän sorjin tytti,
niin heljä katse kaikkiin leimun sytti,
polvet notkuu, liikahtaa,
posket raikkaan punan saa,
kivet kiljuvat, sammalet kiemuroi,
kun Puuska nyt kiskoo, minkä hän voi,
tulen ääressä juhannuspolskaa.
Ruot-Leena se sauvaansa nojaantuu,
surumielin hän leikkiä oudoksuu,
hän kaukaa seuraa nuorten kisatyötä
ja katsoo metsiin pois ja valko-yötä,
oi, muistoon hiipii armaat tyttöhetket
ja monen mittymaarjan salaretket,
siks kyynel vierii poskellaan
taas töllin suojaan hoippuissaan,
sinä yönä ei silmihin unta hän saa,
hän vuoteelta nousee ja tuijottaa,
miten harjulla valkeat leiskaa.
Säveltäjä - Leevi Madetoja (1887 - 1947), säveltäjä, kapellimestari, kirjoittaja ja opettaja.
Sanoittaja - Larin-Kyösti (1873 Hämeenlinna – 1948 Oulunkylä, Helsinki), runoilija.