Tunturisuden sivut
Kuva yllä ja sivun alareunassa Copyright teksomolika - www.freepik.com.

Jouluairut

Joulutunnelma salolla - Toivo Suvanto

"Taas saapuvi juhlien juhla meille.
tuo joulu armas ja herttainen,
myös metsämökkeihin, korpiteille,
se tuopi tunnelman rauhaisen,
se juhlakelloja mailla soittaa,
ja korkeuksia kunnioittaa,
ja mieltä nostaapi tyyntäen.

Nyt taivas kirkkahin tähdin loistaa,
on valkovaipassa talven maa,
ja pienoisistakin asunnoista,
jo tuli tuikkiva pilkoittaa,
niin hilpeästi nyt tiuku soipi,
nyt jylhät metsätkin unelmoipi,
ja viettää joulua rauhaisaa."

Joulutonttu

Kuva Copyright teksomolika - www.freepik.com.

Jouluilta talonpojan tuvassa - Juhani Aho

Jouluaatto talonpojan tuvassa ei ole se hälinän, homman ja touhun päivä, miksi se herrastaloissa on muodostunut. Ei siellä lahjoja anneta, kuusia polteta eikä kynttilöitä sytytetä. Se on vain oleilemista, hiljaista valmistumista kahteen, välistä kolmeenkin rauhalliseen lepopäivään.

Isäntä on aamupäivällä käväissyt kauppiaasta noutamassa vähäiset joulutarpeensa, tuonut kahvia, sokeria ja nisujauhoja, ehkä myöskin viinapullon. Emäntä on tehnyt vehnätaikinan, piika siistinyt huoneet ja miniä silitellyt väen puhtaita vaatteita. Vanha ukko on pilkkoillut kakluunihalkoja, kantanut ne sisään ja kiskonut päreitä. Rengit ovat palanneet ulkotöistään, tavallisesti heinästä tai halolta, vähän varhemmin kuin muina päivinä. Heinähäkin tallin ylisille tuotua on hevonen riisuttu jo heti päivällisen jälkeen ja tehty sille ja muille vankka ape, johon on suurusta pantu kenties hiukan runsaammin kuin tavallisissa oloissa.

Ja lehmien parsiin on riputettu kuivia olkia, haudevesi keitetty huolellisesti ja annettu kuin kesäisten muistojen virkistämiseksi kourallinen suoloja kullekin. Lapset ovat olleet mäessä koko päivän, koiranpentu mukanaan, eikä kukaan ole nyt tullut heitä sieltä pois huutaneeksi.

Pirtin uunissa loimottaa iso tuli, lihapata kiehuu hiilloksella, ja koteutunut väki lämmitteleikse saunaa odottaessaan lieden ääressä. Jo päivän aikaan on mummo pannut saunan lämmitä, ja pitkän aikaa vielä auringon laskettuakin on sieltä tuprunnut savukimppu kuulakkaan talvi-ilmaan.

Tuodaan sana, että kylpy odottaa. Avojaloin ja vähissä vaatteissa juosta kimmaisevat sinne nuoret miehet pihan poikki, vanhemmat heittävät työturkin hartioilleen ja pistävät virsut jalkoihinsa. Ja kun herroja ajaa porokellossa maantietä myöten, kuuluu pienestä, mustasta huoneesta kiihkeä sähinä ja vitsojen hutkina, nousee valkoinen höyry sekä ovesta että ikkunasta, ja hajahtaa nenään koivumetsälle lemahtava löyly.

Jouluilo on silloin ehkä ylimmillään. Vähän se kenties vielä nousee, kun saunamiehet palaavat tupaan takaisin, missä viimeiset rikat on juuri sopelle lakaistu ja olkia heitetty uunin kupeelle karsinaan.

Siellä täällä pitkillä penkkilöillä istuksii valkeita olennoita mustia seiniä vasten. Mikä polttelee, mikä rouhii tupakkia, mikä täyttää kukkaronsa pulleaksi pyhäin varalle.

Mutta vähitellen kattautuu pöytä, ilmaantuu leipiä päällekkäin, haarikoita toinen toisensa viereen, kuppia kupin kupeelle, ja niiden välistä pilkottaa juhla-aterian merkkinä voiastia.

Isäntä istuu pöydän päässä ja häntä lähinnä muu miesväki yhä alenevana rivinä. Kädet leikkelevät, alituisessa liikkeessä ollen, kannikan kannikasta irti, tuopit kolahtelevat pöydän pintaan, ja lusikat vilkkavat taitavasti kuljetettuina suusta kuppiin ja kupista suuhun. Ensin ei siellä mitään puhuta, mutta sitten alkaa nieltä väin palojen lomassa kuulua sana tuolloin, toinen tällöin ja lopulta kokonaisia lauseitakin.

— Putosi tammalta kenkä metsään. — Etkö etsinyt? — Etsinhän tuota, vaikken löytänyt. — Milloinkapa se Lassi löytänee. — Herroja kuului äsken ohi ajavan, sanoo Lassi. — Ajoiko monella? — Kaksi rekeä näkyi olevan. — Eikö liene ollut pappilan jouluvieraita. Parhaaseen kahuunpa taisivat joutua. — Hyvästi ennättivät joulupuurolle. — Siellä se aina kuusi poltetaan jouluiltana, aika iso olikin, niin että latva maata viisti, kun ajoi renki vastaani sakastin takana, tietää isäntä.

Yksitellen noustaan ruualta, sen mukaan, miten kukin on ennättänyt tulla valmiiksi. On tehty tehtävät, puhuttu puhuttavat ja piipun poltettuaan vaipuvat miehet vuoteilleen pitkäkseen, sitten kun naiset ovat saaneet tilat tehdyiksi ja lakeisen suljetuksi. Herrastataloissa silloin vasta kuuset sytytetään ja viimeisiä tavarakääröjä sidotaan kiinni.

Ennen maatapanoaan on isäntä käynyt tallissa, mitannut kauroja oriille ja peittänyt loimella tämän parhaansa; ja emäntä on kantanut nahkaset ja turkit tupaan lämpiämään—sillä aamuyöstä varhain on määrä joulukirkkoon lähteä.

Joulutonttu

Kuva Copyright teksomolika - www.freepik.com.

Joulutonttu

Kuva Copyright teksomolika - www.freepik.com.

Jouluna - Sirkka Saarela

"Yhä joulun satu on uusi,
yhä loistavat kynttilät,
ja vihreä taas on kuusi,
kodin juhlavan taasen näät.

Taas tänään saanut kuin ennen,
korut kauniit on joulupuu,
ah, vuosisatojen mennen,
tämä ihme ain' uudistuu.

Lumikitein sen oksat hohtaa,
kävyt kullassa karkeloi,
ja ylinnä latvassa kohtaa,
sun katseesi aamunkoi.

Tuon tähden loistoa vailla,
koti köyhempi ollut ois,
tämän yhden muiston lailla,
mikä hellemmin soida vois."

Joulutonttu

Kuva Copyright teksomolika - www.freepik.com.

Joulumietteitä - Juhani Aho

Kai tulee kaikki tapahtumaan tänä jouluna niinkuin edellisinäkin. Ihmiset toimittavat tavalliset jouluaskarensa niinkuin ennen, leipovat leipänsä, panevat oluensa, puhdistavat talonsa katosta lattiaan, valmistavat lahjansa tai tekevät ostoksensa. Joulun ulkonaiset menot suoritetaan vanhaan tapaan, kuuset ajetaan kotiin, kynttilät sytytetään, lauletaan ja soitetaan, kääröjä lentää sisään, ja lapset iloitsevat. He ovat saaneet, mitä ovat toivoneet, ja heille on pieninkin lahja riittävä ilon aihe.

Ehkä ovat vanhatkin hetkeksi tempautuneet mukaan ja — unohtaneet.

Mutta kun kynttilät ovat sammuneet ja pienet menneet levolle näkemään unia uusista jouluista, jolloin nyt käteen puristettu puuhevonen on seisova satuloituna orhina rappujen edessä, jäävät vanhat vielä hetkeksi valvomaan ja näkevät sammutetun kuusen seisomassa lattialla kuin kummastellen, mitä varten oli se ilo, jota eilen sen ympärillä pidettiin. Ja kun katsahdamme ulos ikkunasta, niin näyttävät metsän puut tuolla aidan takana kurkottavan latvojaan ja kysyvän toveriltaan täällä sisällä: »Mitä sinä siellä teet, mitä oli sinulla syytä jättää routainen maa ja huurteinen metsä ja antaa koristaa itsesi hopeahetaleilla ja valekullan kiillolla?» — »Minä tein sen lasten vuoksi», vastaa joulukuusi.

Ja mekin teimme sen lasten vuoksi, antaaksemme heille haavetta siitä, että kaikki on, niinkuin olla pitää, ja että nyt on taas, niinkuin on aina ollut.

Mutta itsemme vuoksi emme sitä tehneet, sillä ei ollut juhla meistä juhlalle, kuinka sitä koetimmekin siksi kuvitella ja siihen antautua. Meille ei tämä joulu ollut sen iloisempi ja valoisampi kuin muinaisetkaan. Se ei ole voinut pyyhkiä pois niitä muistoja, joita monet edelliset ovat uurtaneet, ei silittää naarmuja, joita ne ovat piirtäneet, ei haihduttaa mielestä haikeutta pirstoutuneista perheistämme, kadotetuista ystävistämme, tuskallisista taisteluistamme. Pienoisilta saimme sen salatuksi, itseltämme emme.

Meissä ei joulu herättänyt tavallisia joulutunteita, meissä synnytti se vain tavallista vakavampia joulumietteitä. Mietteitä, jotka ovat vuosien pitkään olleet jokapäiväisenä seuranamme, mutta tällaisena päivänä ovat enemmän kuin muina.

Me emme voineet olla ajattelematta, mitä näimme: että päivät edelleenkin ovat pimeät ja yöt yhä pitkät, vaikkakin vähän kuutamoiset, että vain valju lainavalo tietämme valaisee. Vaikka tiedämmekin päivien juur'ikään kulkeneen seisauksensa ohitse ja pitenemistään kohti, emme sitä kuitenkaan vielä huomaa. Kesä on meillä monien taipalien takana, tuolla puolen pyryjen ja pakkasten.

Ilmarinen, se suuri lapsi, nosti oman tekemänsä auringon ja kuun kuusen latvaan, kun oikea aurinko ja kuu olivat suljetut Pohjolan kivimäkeen. »Jo nyt laa'it joutavia», sanoi vanha viisas Väinämöinen, ja pian näki taitava takoja itsekin, ettei kuumottanut hänen kuunsa kulta, paistanut hänen päivänsä hopea. Ne olivat kuin koristeita joulukuusessa.

Yhteisin voimin onnistui veljesten kuitenkin saada aurinko esille. Eräänä päivänä oli Louhi kyhäinnyt kyyhkyseksi, kuu kivestä noussut, päässyt päivä kalliosta.

Onnistuneeko se meille? Lieneekö yksi ja yhteinen usko niin luja, että se aarrevuoret avaa? Vai täytyneekö meidän, lastemme tavoin, yhäkin hyvästyä omien kuvittelujemme kultaan ja omien haaveittemme hopeaan?

Joulutonttu

Kuva Copyright teksomolika - www.freepik.com.

Kotia jouluksi - Immi Hellén

"Juna kiitävi halki maisemain,
sen on edessä hihkuva hepo.
Ja Antti ja Annipa matkallaan
koko päivän vaunussa istua saa,
ja työtä nyt seuraa lepo.

Niin, sinne ne jäivät kuin jäivätkin
kivimuurit ja kaupungin kadut.
On vastassa maaseutu herttainen,
on hanki jo peitteenä peltojen
ja hangella suksen ladut.

Se päivä on pitkä kuin nälkävuos,
ah, voi, sitä junaraukkaa!
Se mankii kuin kärpänen tervassa,
vaan varsinpa toisella vauhdilla
ne aatokset edellä laukkaa.

Ne kulkevat kotiin kaivattuun,
ne ovat jo perillä siellä.
Ne astuvat tupaan valaistuun
ja juhlivat juurella joulupuun –
vaan juna se viipyy tiellä.

Toki loppuu se aika pitkäkin,
kas, tuossa on pysäkki tuttu!
Ja Paavo on edessä pysäkin,
sama suussa on piippunysäkin,
sama yllä on sarkanuttu.

Vaan kussa on hepo kotoinen
ja missä on turkit ja reki?
Kun juna on poistunut jyryllä,
tuo tammansa Paavo pyryllä,
ja kaaren se kauniisti teki.

Nyt tamma se lapsille hörhöttää
ja nostavi etujalkaa.
Ei pety se lainkaan laskussa:
on Annilla sokerit taskussa.
Ja sitten se kyyti alkaa.

Ei ennätä Paavo vastata,
niin monta on, kysymystä:
»Isä, äiti ja siskot?» – »Hyvin ne voi,
Ja Pentti jo kuusenkin kotiin toi,
ja kyllä on aitassa kystä.»

– »Kai paljon jo olette oppineet
te siitä, kun saattelin tähän?
– Ka, kyllä se tamma nyt jaksaakin! –
Kentiesi jo osaatte saksaakin?»
– »No, ainahan sentään vähän.»

»Kas, tamma se tietää kiireemme. –
Sua tuttava metsätieni!»
Vaan Paavo: »Ne kiireet on omiakin,
no, vaikkapa nyt sen jo sanoisin:
sill’ on pilttuussa varsa pieni.»

Ja lapset ne riemusta hypähtää.
»Kai rekehen sentään jäätte?»
– »Sanos, onko se emonsa näköinen,
sanos, onko sen otsassa tähtönen?»
»Ka, sittenpä itse näätte.»

On tammalla kulkuset luokassa
ja ne lauluja lapsille soivat.
Ja hongat ne metsässä myhäilee
ja kuusikko runoja kyhäilee,
illan tähtöset karkeloivat.

Kotimetsähän tässä jo humajaa,
on tuttuja kannotkin lahot.
Kotivainion tuolla on veräjä.
Sinä uinuva kallio, heräjä!
Ja tässä on mansikka-ahot.

Luo porrasten tamma jo pysähtyy.
Joku puistavi turkista lunta.
Ja pian he ovat kuin paulassa:
käsivartta on monta jo kaulassa –
tää totta – vai taivaista unta?"



Joulutonttu

Kuva Copyright teksomolika - www.freepik.com.

"Joudu joulu, milloin joudut: jo on paita paikattuna, pyhäliinat pyykittynä."

"Tule joulu, koskas joudut: jo on paitani paikattuna."

"Joulu juhlista jaloin, pappi paras wierahista."

"Jouluna Jumala syntyi, paras poika pakkaisella."

"Armahda Jumala joulun päälle, kun ei woita pöydän päällä."

"Joka päiwä joulu meillä, toisin päiwin pääsiäinen."

"Kaikissa näissä ollaan, sanoi Pirjo joulu-aamuna katiskassa."

"Ken kyllin kesällä kyntää, jouten joulua pitävi."

"Pitää juoda joulupäiwä, tanssia Tapaninpäiwä."

Joulu
Joulu