Tunturisuden sivut
Kuva Copyright © cookie_studio - www.freepik.com.

Pieni tulitikkutyttö - H. C. Andersen

Oli kauhean kylmä; satoi lunta ja ilma alkoi hämärtää; olikin vuoden viimeinen ilta, uudenvuoden aatto. Pakkasessa ja pimeässä asteli kadulla pieni, köyhä tyttö paljain päin, paljain jaloin. Olihan hänellä ollut tohvelit jalassa, kun hän lähti kotoa, mutta siitä ei ollut suurta apua! tohvelit olivat kovin suuret, hänen äitinsä oli viimeksi käyttänyt niitä, niin isot ne olivat, ja rientäessään kadun poikki kahden kiitävän vaunun tieltä, oli tyttö pudottanut ne; toista tohvelia ei löytynyt mistään, toisen otti joku poika; hän sanoi että hän joskus käyttää tohvelia kehtona, kun itse saa lapsia.

Pieni tyttö taivalsi eteenpäin paljain, hentoisin jaloin, jotka vilusta olivat ihan sinipunertavat; vanhassa esiliinassa oli hänellä paljon tulitikkuja ja kädessä hän piteli yhtä punttia; kukaan ei koko päivänä ollut ostanut häneltä! kukaan ei ollut antanut hänelle ainoaa roposta; nälissään, viluissaan käveli pieni raukka katua. Kurjan näköinen hän oli! Lumihiutaleet putoelivat hänen pitkiin, keltaisiin hiuksiinsa, jotka niin herttaisesti kähertyivät niskassa, mutta kauneuttaan tyttö todella ei ajatellut. Kaikista ikkunoista loistivat kynttilät ja koko kadulla tuntui suloinen hanhenpaistinhaju; olihan uudenvuoden aatto, sitä tyttö ajatteli.

Nurkkaan kahden talon väliin, joista toinen ulottui kauvemma kadulle kuin toinen, hän lyyhistyi istumaan; pienet jalat oli hän vetänyt allensa, mutta häntä paleli entistä enemmän ja kotiin ei hän uskaltanut mennä, sillä eihän hän ollut myynyt yhtään tulitikkuja, eihän hän ollut saanut ainoaa killinkiä, isä olisi lyönyt häntä ja kylmähän oli kotonakin; ei ollut kuin katto pään päällä, sillä tuuli puhalsi huoneeseen, vaikka pahimpia läpejä oli koetettu paikata oljilla ja rääsyillä. Hänen pienet kätensä olivat miltei kangistuneet kylmästä. Oi, pieni tulitikku tekisi niin hyvää! Kunhan vaan uskaltaisi ottaa yhdenkin puntista, raapaista seinään ja lämmittää käsiä! Hän otti yhden, ritsis! Kuinka se risahti ja syttyi! Se paloi lämpöisenä, kirkkaana liekkinä, niinkuin pieni kynttilä, kun hän piteli kättään sen ympärillä; siinä oli kummallinen tuli; pieni tyttö luuli istuvansa suuren rautauunin edessä, jossa oli messinkihelat ja messinkireunus; tuli paloi niin kauniina ja lämmitti niin suloisesti; olipa se suloista! — Pieni tyttö oikaisi jo jalkansa lämmittääkseen niitäkin, — samassa sammui liekki. Uuni hävisi, — hänen kädessään oli pieni palanen palanutta tulitikkua.

Hän raapaisi uuden tikun, se paloi, se loisti, ja kun valo lankesi muuriin, kävi se läpikuultavaksi kuin harso; hän katseli huoneeseen, jossa pöytä oli katettu häikäisevän valkoisella liinalla ja hienoilla porsliniastioilla, koreasti höyrysi luumuilla ja omenoilla täytetty, paistettu hanhi; kävi vielä niinkin hauskasti, että hanhi hyppäsi alas vadilta, kammersi, kahveli ja veitsi selässään, pitkin lattiaa ja tuli suoraa päätä köyhän tytön luo; samassa sammui tulitikku eikä näkynyt muuta kuin paksu, kylmä muuri.

Tyttö sytytti uuden tikun. Hän istui mitä ihanimman joulukuusen alla; se oli vielä suurempi ja vielä enemmän koristettu kuin se, jonka hän lasioven läpi viime jouluna oli nähnyt rikkaalla kauppiaalla; tuhansia kynttelejä paloi vihreillä oksilla ja kirjavat kuvat, samallaiset kuin ne jotka koristivat puotien ikkunoita, katselivat häneen. Pienokainen ojensi molemmat kätensä ilmaan — samassa sammui tulitikku; tuhannet joulukynttilät nousivat korkeammalle ja korkeammalle, hän huomasi, että ne nyt olivat kirkkaita tähtiä, yksi putosi ja piirsi pitkän tulikaaren taivaalle.

"Nyt joku kuolee!" sanoi pieni tyttönen, sillä vanha mummo, ainoa joka oli ollut hänelle hyvä ja joka nyt oli kuollut, oli sanonut: kun tähti putoaa, menee sielu ylös Jumalan luo.

Tyttö raapaisi taaskin tulitikulla muuriin, se levitti valoa ympärille ja keskellä valoa seisoi vanha mummo kirkkaana ja loistavana, lempeänä ja rakastavaisena.

"Mummo!" huusi tyttönen, "voi, ota minut mukaasi! minä tiedän että sinä olet poissa kun tulitikku sammuu, poissa kuten lämmin uuni, kaunis hanhenpaisti ja suuri, ihana joulupuu!" ja tyttö raapaisi kiireesti tulta kaikkiin tulitikkuihin, mitä puntissa oli, hän tahtoi pitää kiinni mummosta; ja tulitikut loistivat kirkkaammin kuin kirkas päivä. Mummo ei ikinä ennen ollut näyttänyt niin suurelta ja kauniilta; hän nosti pienen tytön käsivarrelleen ja ilossa ja loistossa lensivät he korkealle, korkealle; eikä siellä ollut kylmää eikä nälkää eikä tuskaa, — he olivat Jumalan luona.

Mutta aamulla istui nurkassa talon seinustalla pieni, punaposkinen tyttö, hymy huulilla — kuolleena, paleltuneena vanhan vuoden viimeisenä iltana. Uudenvuoden aamu valkeni pienelle vainajalle, joka istui tulitikut helmassa; yksi puntti oli miltei loppuun poltettu. Hän on koettanut lämmitellä, sanoivat ihmiset; ei kukaan tietänyt mitä ihanuuksia hän oli nähnyt, missä loistossa hän ja vanha mummo olivat astuneet uudenvuoden iloon.